Sanotaan, että sydänsuruisena on hyvä poistua talosta tai purkaa angstinsa johonkin puuhasteluun. Minä olen toista mieltä. Minusta on hauska rypeä itsesäälissä, vetäytyä sohvan pohjalle ja vollottaa sitä kuinka koko universumi on hylännyt minut, miehet ovat alkueläimiä alikehittyneempiä ja ehkä minut on tarkoitettu olemaan yksin ja kapinoin turhaan kohtaloani vastaan. Tällaiselle Minä olen uhri -asenteelle saa minun sääntöjeni mukaan antautua kuitenkin maksimissaan vain kahden päivän ajan, sillä asiat, joita toistamme itsellemme, muuttuvat pikkuhiljaa totuudeksi. (Ja mehän emme todellakaan halua totuudeksi yllä mainittuja lauseita, emmehän.) Rypemisen tarkoituksena on puhdistaa tuska systeemistään ennen kuin voi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kun äskettäin jälleen kerran rypesin rikkinäisenä, pakollinen siivouspäivä osui ikävästi juuri siihen kohtaan. Onneksi oli parantumisen toinen eli viimeinen päivä. Pesin kylppärin lavuaaria ja yhtäkkiä päähäni välähti kohtaus
Sliding Doors -leffasta, jossa Helen (
Gwyneth Paltrow) seisoo sillalla sateessa ja huutaa uudelle miesystävälleen Jamesille (
John Hannah), jota epäilee pettämisestä: “I‘ve been through enough for one year!” Pysähdyin ja aloin laskea. Tulos: olen särkenyt sydämeni viimeisten yhdeksän kuukauden aikana kolme kertaa. Se on helvetin paljon.
En usko sanontaan: ”Better to have loved and lost than never to have loved at all.” Minä viihdyn elämässäni ja omassa seurassani eikä minulta puutu mitään, vaikken olekaan rakastunut. Siksi sydänsurut ovat täysin typeriä töyssyjä muuten niin kivassa elämässä. Mielestäni universumilla pitäisi olla tästä jonkinlainen laki, joka voisi mennä suurin piirtein näin:
1 §
Sydänsurut
1) Kullekin ihmiselle sydänsuruja annetaan korkeintaan kaksi kertaa elämän aikana. Elämän pituus vaihtelee eri ihmisillä, joten sydänsuruja annetaan kaksi ennen 30 ikävuotta, minkä jälkeen niitä ei enää myönnetä huolimatta elämän kestosta.
2) Sydänsurujen rankkuus riippuu siitä kuinka paljon ihminen pystyy kestämään sekoamatta.
3) Kahden lakisääteisen sydänsurun jälkeen ihmiselle annetaan ainoastaan onnistunut parisuhde.
4) Viimeisen eli toisen sydänsurun ja sen jälkeisen onnistuneen parisuhteen välinen aika määräytyy sillä kuinka rankkoja kyseiset sydänsurut ovat olleet sekä sillä kuinka hyvä ihminen on itselleen ja muille. Jos ihminen ei vielä toisen sydänsurun jälkeen osaa olla hyvä sekä itselleen että muille, onnistuneen parisuhteen antamista lykätään, kunnes kyseiset taidot on opittu.
Istuimme kaverin kanssa iltaa viikon päästä kärvistelystäni. Hänellä ei ole ollut miessuhteita edes nimeksi, koska pelkää pettymyksiä eikä näin ollen uskalla päästää ihmisiä lähelleen. Hän tietää sen ja myöntää sen reilusti, muttei pysty päästämään pelosta irti. Hän sanoi minulle: ”Ihailtavaa sinun tapauksessasi on se, että huolimatta kaikista pettymyksistäsi uskallat yrittää aina uudestaan.” Se on totta, minä todella uskallan. Ennen lupasin sulkeutua maailmalta enkä itsekään päästää ketään enää lähelleni. Kuulosti niin hienolta ja dramaattiselta sanoa: ”Sydämeni on kivettynyt enkä usko enää rakkauteen.” Mutta kun pääsin tekemisiin seuraavan söpön kaksilahkeisen kanssa, se oli menoa jälleen. Siksi en ole viime aikoina edes yrittänyt tukahduttaa itseäni, koska tiedän sen epäonnistuvan.
Miten sen selitän? Kerronpa mitä olen oppinut vuosien saatossa:
1) Tärkeintä on muistaa, että rakkaus ei petä meitä koskaan, ihmiset pettävät. Siksi on turhaa menettää uskonsa rakkauteen vain siksi, että tielle osunut ihminen kohteli meitä kaltoin.
2) Se kuinka paljon luotat muihin on suoraan verrannollinen siihen kuinka paljon luotat itseesi. Olemme vain ihmisiä ja kun on tekemisissä tällaisen lajin kanssa, ympärillä leijuu aina riski pettymisestä. Jos et uskalla päästää ketään lähellesi, et todellisuudessa luota kykyysi kestää pettymyksiä.
3) Mutta tiedätkö mitä? Pettymyksiä tulee siitä huolimatta, oletko rakentanut ympärillesi suojamuurin vai et sillä shit happens. Olen huomannut, että kun on avoin rakkaudelle, toipuminen on nopeampaa kuin muurin takana mököttäessä. Näin siksi, että suojamuurin rakentaja kantaa koko ajan mukanaan aikaisempia pettymyksiään ja traumojaan, joiden päälle uudet vastoinkäymiset vain kasaantuvat kasaantumistaan kunnes tapahtuu jotain, joka katkaisee kamelin selän. Avoimen sydämen läpi energia pääsee virtaamaan vapaasti samalla tavoin kuin tuuli huoneessa, jossa on ristiveto. Tällainen sydän ei takerru eikä kanna taakkaa.
4) Erolle on aina olemassa jokin korkeampi tarkoitus. Sitä ei välttämättä huomaa siinä paikassa, mutta jälkikäteen tarkasteltuna olen itse ainakin huomannut olleeni monessa tapauksessa ihastuksen sokaisema ja yrittänyt lakaista toisen ikävät piirteet maton alle, koska ”terveessä suhteessa hyväksytään toinen sellaisena kuin hän on”. Taaksepäin tarkkailemalla olen pannut merkille kuinka minua on todellisuudessa jollain universaalilla tasolla suojeltu joutumasta syvemmälle huonoon suhteeseen ja se on katkaistu hyvissä ajoin ennen kuin löydän itseni kurkkuani myöten juoksuhiekasta.
5) Elämä on rankkaa katkerana ja kyynisenä. Kun sellaiset tunteet kytevät kehossa, elämästä ei pysty nauttimaan täydesti. Katkeruudelle ei tarvitse olla konkreettista kohdetta, myös elämälle voi olla katkera.
Deepak Chopran sanoin katkeruus on kuin lasillinen myrkkyä, jonka kaadat vihamiehellesi, mutta juotkin itse. Se vahingoittaa vain ja ainoastaan sinua.
6) Aina tulee uusia. Niinkin karulta kuin se kuulostaa, jokainen on korvattavissa. Jos olet oppinut läksysi edellisestä suhteesta, seuraava mies on takuuvarmasti astetta parempi, vaikka suhde päättyisikin eroon.
Joten kun sydän särkyy, mikä neuvoksi? Heitellä tavaroita, soittaa äidille, raivota elämälle, niistää nenä, kuivata kyyneleet, käydä suihkussa, antaa itselleen anteeksi, ettei tiennyt paremmin, juoda kupillinen kahvia ja aloittaa alusta. Mitä muutakaan sitä voisi tehdä? Elämä on tarkoitettu elettäväksi - pettymyksineen kaikkineen.
