Vaikuttaa siltä, että miehet loppujen lopuksi rakastavat vaikeita naisia, sellaisia, jotka pitävät heidät varpaillaan. Se tuo jännitystä suhteeseen. Mitä se sellainen yhteiselo on, jossa eletään harmonisesti rinnakkain? Jossa ei riidellä pölyjen pyyhkimisestä, viisi senttiä sivuun siirtyneestä maljakosta tai siitä, pitäisikö naisen maksaa joka kerta vessapaperit, koska hän kuluttaa sitä miestä enemmän. Riidat pitävät intohimon yllä ja sen jälkeen saa sovintoseksiä, joka taas on aivan parhainta seksiä. Ellei sitten ryvetä stereotypiassa, joka sekin tekee naisesta niin suloisen selittämättömän: pääkivussa. Entinen kämppäkaverini kertoi hyvästä ystävästään, jonka lipido ei kohdannut poikaystävän kanssa. Mies oli naisen onneksi todennut: "Seksistähän menee kaikki jännitys, jos saisi aina halutessaan." Niinkö? Ensin valitetaan siitä, kun naiset eivät halua ja sitten valitetaan siitä, kun nainen haluaa. Onhan se tietysti ymmärrettävää, sillä seksistä nauttiva nainen on vaativampi kuin lahna, jota on huomattavasti helpompi käsitellä.
Miehet taitavat nauttia toteamuksesta: "Nainen on mysteeri." He ovat tottuneet ajatustenlukijan rooliin toisen mököttäessä tuppisuuna sängyn laidalla. He tuntevat itsensä tärkeiksi silittäessään tämän hiuksia ja puhuessaan kuin pikkukersalle: "Mikä sua oikeasti vaivaa, kerro nyt." Naisen selittämätön käytös on heistä jopa eroottista, sillä se muistuttaa heitä film noirien femme fatalesta (vaikka naisella olisikin tukka sekaisin ja kauhtuneet olohousut), joka sanoo ei, vaikka tarkoittaa kyllä, katsoo kohtalokkaasti kiharoidensa lomasta, kun pitäisi vastata johonkin kysymykseen ja intohimoisesti suudeltuaan leikkii heti perään vaikeasti tavoiteltavaa. Mies saa tällaisina hetkinä olla myös vahva ja maskuliininen, heiveröisen neidon pelastaja ja ritari. Kuka nyt ei haluaisi olla ritari, niillä on hevoset, haarniskat sekä kaikenlaisia seipäitä ja miekkoja. Kavereille hän toteaa: "Kuka noita naisen aivoituksia koskaan selvittäisi. Nainen on mysteeri." Ja hän tuntee itsensä taas enemmän mieheksi vahvistaessaan kliseitä.
Uusi ongelma seuraa siitä, jos mies valitsee hyvän naisen eli sellaisen, jonka kanssa elo sujuu harmonisesti, jonka kanssa voi keskustella normaalisti, joka ei turhista nipota ja joka antaa miehelle vapautta ja tilaa olla oma itsensä. Kuten alussa mainitsin, mies ei osaa arvostaa sellaista. Hän käyttää sitä hyväkseen. Kirjailija Bette-Jane Raphael on sanonut: "Tilan antaminen miehelle on sama kuin antaisi tietokoneen koiralle: on todennäköistä, ettei sitä käytetä hyvällä tavalla." Parisuhteessa se näkyy muun muassa sillä tavoin, että mies alkaa ottaa omia vapauksiaan, koska kukaan ei vaadi häneltä mitään tai pidä hänelle kuria. Hän menee töistä suoraan kavereiden kanssa kaljalle, ei vastaa puhelimeen ja raahautuu valomerkin jälkeen kotiin. Tai hän flirttailee kiihkeästi toisten naisten kanssa, sillä "sehän on aivan harmitonta". Äärimmäisessä tapauksessa hän sortuu pettämään vain siitä syystä, että hän voi. Tyttöystävä kun antaa hänelle tilaa eikä näin ollen soittele 15 minuutin välein kysyäkseen, missä äijä luuraa.
Miehet ovat tottuneet taistelemaan naisten kummallisten mielenkiemuroiden kanssa. He ovat kasvaneet kiinni mökötyksiin, mäkätyksiin, pääkipuun ja epäloogisuuksiin, ja kohdatessaan toisenlaisen naisen, he joutuvat hämilleen eivätkä tiedä kuinka toimia. Heidän pitäisi muka olla, antautua ja nauttia kyydistä. Niinpä he kääntävät koko homman päälaelleen ja repivät kappaleiksi suhteen, jossa kumpikin olisi saanut kukoistaa. Tai sitten he lopettavat suhteen heti alkuunsa, sillä se vaikuttaa niin oudolta ja liian hyvältä ollakseen totta, ettei niin idyllinen tilanne voi mitenkään olla kestävää. Kuitenkin naisesta paljastuisi jossain vaiheessa pirttihirmu, kuten kaikista muistakin, sillä nainenhan on sellainen.
Myöhemmin ei parane ihmetellä, miksi taas on päätynyt yhteen mäkättäjän kanssa tai sitä, missä kaikki hyvät naiset ovat. No, kaukana poissa ja yllämainituista syistä edelleen sinkkuja.
