Kun ystävyys muuttuu

Tein aikoinaan postauksen Sinkkuelämää-hedelmäpelistä. Se kun oli niin söpö, että se ansaitsi tulla mainituksi. Livenä en sitä ole kokeillut, en ole pelinaisia, mutta olen saanut ”kunnian” seurata ystävääni kasinolle, jonne hän (ensin valitettuaan pitkään rahavaikeuksistaan) hassasi puolessa tunnissa 50 euroa kuin maaninen. Joku oli löytänyt aikaisemman pelipostaukseni ja vinkkasi toisesta saman tyypisestä pelistä, Hot Citystä, jossa on kenkiä, New Yorkin glamouria, jalokiviä ja helminauhoja. Sinkkuelämää siis pitää otteessaan vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Muistin sarjan jakson Luck Be an Old Lady, jossa Samanthan silloinen miesystävä Richard pyysi koko naisköörin Atlantic Cityyn Taj Mahal -kasinolle kuultuaan Charlotten 36-vuotispäivästä. Carrielle se passasi oikein hyvin, sillä hän oli huolissaan siitä, että jokaisella heistä oli niin paljon omia juttuja, että nelikon ystävyys näytti hiipuvan hiipumistaan. Mirandalla oli nyt lapsi, Samanthalla mies ja Charlottella ikäkriisi. Carrie oli päättänyt, että matkan aikana heidän ystävyytensä tiivistyy ja palautuu samoille urille kuin aikaisemmin. Aloin miettimään onko se mahdollista? Entä kun ystävien elämät muuttuvat pysyvästi täysin erilaisiksi?

Kaksi hyvää ystävääni on raskaana. Toisen laskettu aika on maaliskuun lopussa, toisen huhtikuun alussa. Olen suunnattoman onnellinen molempien puolesta. Kumpikin yritti miehensä kanssa lasta kauan ja onni on ollut kaikilla meillä katossa sen viimein onnistuttua. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon molempien tukena tuona myllertävä aikana, jolloin hormoonit viuhtovat mielipuolisesti (he ovat kyllä olleet selväjärkisiä koko tämän ajan) ja kaikenlaiset pelot ja epävarmuudet omasta äitiydestä ja lapsen hyvinvoinnista ovat väistämättä pinnalla. Vaikka onnellinen olenkin, heidän raskausaikansa nostaa minullekin epävarmuuksia. Mitä sitten, kun lapset syntyvät? Parin kuukauden valvomisista johtuvat univelat jo yksistään riittävät siihen, että tekee takuulla mieli sulkeutua kotiin ja nukkua kaikki mahdolliset hetket, jolloin vauvakin on unessa. Mutta entä jos minulla on jotain kerrottavaa? Muutunko minä heille tarpeettomaksi?

En pelkää, mutta olen mietteliäs. Miten käy ystävyyssuhteiden, kun toiselle tulee vauva ja toinen on sinkku? Tein vuosi takaperin juttua kahdesta ystävyksestä, jotka olivat saaneet vauvat vajaan vuoden sisällä toisistaan. He myönsivät ystävyyden muuttuneen täysin. Jos he ehtivät tavata, ne ovat tätä nykyä etupäässä lasten valvomista: ”Et mene sinne!”, ”Tulepa nyt syömään.”, ”Älkää tapelko!”, ”Nyt se löi päänsä pöydän reunaan. Ei tarvitse itkeä ollenkaan, kulta pieni.” Hyvä jos kahvia ehtii juoda, yleensä kuulumisia ei ehdi edes heittää kaitsemisen lomassa. Mutta he ovat siinä kahdestaan. He ymmärtävät toistensa tilanteen ja ovat muitta mutkitta yhdessä, vaikka keskittyvätkin lapsiin. Mutta mitä silloin, kun lapsi on vain toisella? Jos minun ystäväni joutuu kaitsemaan jälkikasvuaan taukoamatta istuessamme hänen luonaan kahvipöydässä, kiinnostaako häntä lainkaan mitä minulle kuuluu? Voinko kertoa mieltäni painavista asioista, haaveistani, suunnitelmistani ja viime aikaisista tapahtumista, vai onko hänen kiinnostuksensa lopahtanut minun asioihini täysin? ”Niin, sinulla on ilmeisesti paljon aikaa ajatella kaikenlaisia asioita”, totesi eräs pienten lasten äiti Carrielle jaksossa, jossa hän meni Stanfordin kanssa naisen lapsen synttäreille. Nainen pakotti vieraita ottamaan kengät pois, joku nyysi eteisestä Carrien Manolot eikä nainen ollut asiasta edes pahoillaan. Niin. Toki sinkkuna on enemmän aikaa miettiä omia asioitaan, kun taas äitinä miettii koko perheen asioita, mutta kummankaan pään sisäinen maailma ei ole toistaan huonompi, tärkeämpi tai ylevämpi eikä kummankaan elämä toistaan turhempi.

Minulla ei ole mitään ongelmaa keskustella raskaudesta ja lapsista. Mutta muuttuvatko ystäväni niin, etten voi tarjota heille enää mitään heitä kiinnostavaa? Haluavatko he alkaa viettämään aikaansa vain niiden ihmisten kanssa, joilla on lapsia, koska: ”He ymmärtävät tämän hetkisen elämäntilanteeni. Sinäkin ymmärrät sitten, kun sinulla on lapsia. Minun elämäni kun nyt vaan on niin erilaista kuin sinun.”

Mutta sitten viestittelen heidän kanssaan Facebookissa tai käyn kahvilla, ja muistan miksi olemme ystäviä: välillämme on syvää kiintymystä, läheisyyttä ja toisen kunnioitusta. Mihin tuollaiset ominaisuudet voisivat yhtäkkiä kadota sormia napsauttamalla. Tapaamiset voivat hieman vaikeutua ja ehkä iso osa niistä menee lapsen valvontaan, mutta sitähän elämä on: yhtä muutosta. Huolestuttavaa olisi, jos asiat pysyisivät samanlaisina vuodesta toiseen. Ja sitten alan taas suunnitella innolla nimiäislahjoja.