tiistai 6. elokuuta 2013
Art goes raksa
Pari vuotta sitten kuljin pitkin Aleksanterinkatua ja näin kyltin, jossa oli vasemmalle osoittava nuoli ja teksti Taidenäyttely. Käppäilin vieressä olevalle rakennustyömaalle ja haukoin henkeäni. Vastaan tuli katutaiteilija Jussi Two Sevenin töitä, jotka hän oli spreijannut puisiin työmaata suojaaviin sermeihin. Upeita, aivan upeita! Minun piti laittaa näitä blogiini jo silloin, mutta jostain syystä se on jäänyt. Koska olen viime päivät viettänyt Tee rästissä olevat ja sisintäsi kalvavat asiat pois päiväjärjestyksestä -viikkoa, laitan ne esille nyt. Niiden aiheena on suuri rakkauteni Helsinki. Lepuuta silmiäsi :)
perjantai 2. elokuuta 2013
Kuka on Se Oikea? Vol. II
Viimeksi tekstissäni Kuka on Se Oikea? Vol. I pohdin sitä, onko meille
olemassa vain yksi Se Oikea. Haluan ottaa tämän asian esille siksi,
etten ole montaakaan sinkkunaista tavannut, joka ei olisi murehtinut sitä, tekeekö hän tarpeeksi vai tekeekö hän väärin. Jostain
selittämättömästä syystä he ovat edelleen itsekseen, vaikka
kokevat panostaneensa sekä itsensä kehittämiseen että avoimielin
miesten tapaamiseen. Kerroin siis tulleeni aikoinaan siihen
tulokseen, että jokainen on meille Se Oikea juuri sillä hetkellä.
Näin ollen ei olisi olemassa vain yhtä Sitä Oikeaa, jonka kanssa
viettäisimme auvoisesti elämäämme vuosikymmenet kuin Ruusunen.
Tämän teorian mukaan ei olisi olemassa mitään ”taivaassa
tavanneet” -meininkiä eli kohtaloa.
Mutta minäpä uskon siihen. Kohtaloon
nimittäin. Kokemukseni seurustelusta ja miehistä olisivat voineet
tehdä minusta kyynisen, mutta luojan kiitos ne ovat tehneet minusta
vain realistin. Ja realistin syvällä rintaäänellä totean, että
uskon siihen ainoaan oikeaan, puhtaaseen, romanttiseen, kaikkia muita
suhteita korkeampaan rakkauteen, jossa kaksi ihmistä sopivat
toistensa kainaloon ilman minkäänlaista vääntöä. Miksikö näin
uskon? Minäpä kerron.
Kuten edellisessä tekstissäni
mainitsin, uskon meidän vetävän puoleemme ihmisiä, joiden on
tarkoitus auttaa meitä tulemaan sellaisiksi, joita todelliselta
olemukseltamme olemme. Näin ollen jokainen ihminen on opettajasi.
Mutta:
Emme voi ajatella elämää pelkkänä
taukoamattomana kouluna. Me opimme läpi elämän, meille annetaan
oppikokemuksia läpi elämän, mutta elämä on myös elämistä
varten. Me saamme nauttia saavutuksistamme sekä siitä, millaisiksi
ihmisiksi olemme kasvaneet. Meidän on tarkoitus ottaa ilo irti
hetkistä ja kokemuksista vain sen takia, että ne ovat, ei sen
takia, että meidän olisi otettava onkeemme kaikesta mitä tapahtuu.
Kaiken lisäksi jossain vaiheessa me yleensä opimme sen, mitä
meidän tietystä asiasta pitääkin oppia. Se, että olet vetänyt
koko elämäsi puoleesi sitoutumiskammoisia miehiä ei tarkoita sitä,
että se jatkuu loppuelämäsi. Se loppuu silloin, kun olet
ratkaissut sen asian itsessäsi, joka saa sinut vetämään
tuollaisia miehiä puoleesi. Problem solved. Sen jälkeen alat
vetämään puoleesi toisenlaisia miehiä, todennäköisesti
parisuhdeorientoituneita ja pääset nauttimaan kyydistä.
Mistä päästäänkin seuraavaan
asiaan:
Opettajien lisäksi me vedämme
puoleemme kaltaisiamme. Masentuneiden ympärillä tuppaa olemaan
masentuneita, positiivisten ympärillä positiivisia. Eräs erittäin
epätasapainoinen, mieleltään vähän häiriintynyt ihminen totesi
minulle kerran: ”Miksi kaikki mun kaverit on masentuneita ja
yrittäneet itsemurhaa jossain vaiheessa elämää? Tällaiset ihan
säntää mun luokse kuin olisin joku kärpäspaperi tai jotain.
Miksei mulla ole yhtään positiivisia, tasapainoisia ja normaaleja
ystäviä?!” No, koska sinä et ole sellainen.
Uskon vakaasti, että jokaisella, aivan
jokaisella on oikeus parisuhteeseen. Mikä helkkarin syy elämällä
muka olisi kieltää se joiltakin ja sallia toisille? Jos me siis
vedämme puoleemme sellaisia ihmisiä kuin me itse olemme, vedämme
puoleemme myös kaltaisiamme kumppaniehdokkaita. Keskustelimme
kaverini kanssa aiheesta parisen viikkoa sitten. Hän tiivisti
asian erittäin hyvin: ”Jos nainen on masentunut, hän vetää
puoleensa masentunutta miestä. Pelastajaa kaipaava saa pelastajan. Jos nainen on sekopää, hän saa toisen sekopään. Jos hän
on tasapainoinen, hän saa tasapainoisen miehen ja niin edelleen. On
turha väittää, että pitää olla tietynlainen suhteen saadakseen.
Kyllä jokaisella on siihen mahdollisuus ja jos sitä ei vain kuulu,
siihen on joku syy.” Aamen. Näin se menee. Syy siihen on kohtalo. Se tapahtuu, kun sen on tarkoitus tapahtua.
Vuosi sitten kaverini polttareissa
juttelin kolmen hänen kaverinsa, minulle tuntemattoman naisen
kanssa. He kysyivät olinko sinkku, ja koska olin, he alkoivat
kuorossa valistaa minua minun ongelmistani. ”Sinussa on jotain
tukoksia ja jumituksia, joiden takia et vedä puoleesi miestä. Et
varmaankaan osaa antaa tai vastaanottaa rakkautta vapaasti, pelkäät
sitoutumista tai jotain muuta vastaavaa, mutta sinun on nyt etsittävä
se ongelmakohtasi ja alkaa työstää sitä niin, että saat sen
miehen.” Olin niin häkeltynyt näiden kolmen wannabe-elämäntapaneuvojan syöksystä, etten hoksannut kysyä heiltä, mitkä heidän ongelmansa olivat. He
kun olivat myös sinkkuja.
Entä kun olet tehnyt kaiken
mahdollisen? Tutkinut sisintäsi, löytänyt sitoutumiskammosi ja
käsitellyt sen pois päiväjärjestyksestä. Kehittänyt sydämesi
kykyä vapaasti antaa ja vastaanottaa rakkautta. Katsonut
menneisyyteen ja tullut sinuiksi sen kanssa. Hionut suurempia
särmiäsi. Vahvistanut itsetuntoasi. Opetellut kiitollisuuden
kokemista jokaisessa hetkessä. Opetellut ylipäätään elämään
hetkessä. Päästänyt irti kiivaasta odotuksessa ja hyväksynyt
elämän sellaisena kuin se on. Hyväksynyt itsesi sellaisena kuin
olet. Koet olevasi eheä. Tai ainakin niin eheä kuin vain voit juuri
sillä hetkellä olla, sillä täydellisiä meistä ei tule. Mutta
sinkkuus sen kuin jatkuu eikä elämä anna miltään suunnalta edes
merkkejä siitä, että rakkaus olisi ravaamassa kohti.
Mikä sinussa silloin on vikana? Minä
sanon, ettei yhtään mikään. Jos olet sukeltanut syvälle itseesi,
tiedostanut kehityksen paikkasi ja pureutunut niihin, käsitellyt
traumojasi ja kipukohtiasi, avannut haavoja parantaaksesi ne,
murentunut, itkenyt, pyytänyt ja antanut anteeksi, halannut,
nauranut ja rakastanut (ennen kaikkea itseäsi) ja noussut kaiken
tämän keskeltä kuin Fenix-lintu tuhkasta, olet työsi tehnyt ja
oppisi oppinut. Nyt sinulla on lupa sukeltaa elämään ja pureskella
ajatusta, että se tapahtuu juuri oikeaan aikaan, silloin kun on
tarkoitettu. Ja minä pirulauta uskon siihen. Maailmalla kirmaa
määrättömät määrät hienoja ihmisiä, jotka ovat sinkkuja. Heidän joukossaan juoksentelee vielä suurempi määrä
epävarmoja, ilkeitä, negatiivisia ja mäkättäviä toopeja, joista
98 prosenttia on parisuhteessa. Miksi? Koska jokaiselle todellakin on
joku. Niin on sinullekin.
Sinun ei tarvitse olla mitään muuta
kuin olet eikä sinun tarvitse tehdä yhtään enempää. Lakkaa siis
odottamasta, murehtimasta ja vatvomasta tilannetta ja keskity
elämään. Se maistuu aina paremmalta hymyn kanssa.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Rannalla
Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.
- Saima Harmaja -
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.
- Saima Harmaja -
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Kuka on Se Oikea? Vol. I
![]() |
| Kirsikkapuu Ullanlinnassa. |
Uskotko, että meille jokaiselle on
olemassa se yksi ja ainut oikea ihminen, jonka kanssa meidän on
tarkoitus viettää loppuelämämme? Uskotko sellaiseen ”taivaassa
tavanneet” -meininkiin?
Minä uskoin siihen pienenä. Oletan,
että niin uskoi meistä pikkutytöistä aika moni. Vaikka jossain
vaiheessa huomasimme, että kyse ei olekaan prinssistä, valkoisesta
ratsusta ja luutusta, vaan luvassa todennäköisesti on aivan
tavallinen mies omine epätäydellisyyksineen, pidimme silti kiinni
ajatuksesta siitä juuri meille tarkoitetusta ihanasta miehestä.
Siitä Oikeasta.
Mutta sitten ylitimme parinkympin iän.
24, 25, 26, 27, 28, 29... eikä hänestä kuulunut mitään. Tuon
matkan varrelle mahtui liuta kusipäitä tai pari pidempää
parisuhdetta, jotka jostain syystä törmäsivät betoniporsaaseen
eivätkä kyenneet sen jälkeen enää jatkamaan rikkinäisinä.
Niinpä aloin ajatella, että meille ei
ole tarkoitettu vain sitä yhtä ainoaa oikeaa ihmistä, vaan
jokainen on meille Se Oikea sillä hetkellä. Jokainen joka tulee
elämäämme tulee siihen tietystä syystä. Joidenkin on tarkoitus
opettaa meitä itsestämme, joidenkin on tarkoitus kehittää meissä
joitain tiettyjä ominaisuuksia ja jotkut tulevat tuomaan meille
iloa. Tämän kaiken tarkoitus on auttaa meitä tulemaan sellaiseksi
ihmiseksi, joka syvimmältä olemukseltamme olemme.
Otetaanpa esimerkkejä:
1) Jos kärsit kiltin tytön
syndroomasta ja sinun on tarkoitus oppia sanomaan ei sekä
kunnioittamaan omia rajojasi, todennäköisesti törmäät nimenomaan
sellaisiin ihmisiin, jotka yrittävät käyttää sinua hyväkseen.
Tapaat heitä niin kauan, kunnes osaat pitää pääsi ja arvostaa
omia toiveitasi ja halujasi, ylipäätään itseäsi
kokonaisuudessaan, sillä kynnysmattona oleminen kertoo itsensä
arvostamisen puutteesta.
2) Jos sinulla on taipumusta takertua
rakastamiisi ihmisiin, tapaat juuri sellaisia ihmisiä, joilla on
ylikorostunut vapauden kaipuu. Mitä enemmän yrität saada heitä
sitoutumaan, sitä kauemmaksi he kulkevat, kunnes hoksaat, että
rakkaus on vapautta, ei rajoituksia. Saat sen, mistä luovut.
3) Jos sinulla on hyvin
perustavanlaatuisia, syvälle meneviä epävarmuuksia, kuten että et
ole rakkauden arvoinen tai tarpeeksi hyvä kenellekään, tapaat aika
varmasti sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat muistuttaa sinua
heikoista kohdistasi. He arvostelevat sinua jatkuvasti ja keksivät
kaikesta jotain sanottavaa. Et ole koskaan tarpeeksi hyvä heille ja
he jaksavat muistuttaa siitä nälvimällä. Vasta kun ymmärrät,
että jokainen ansaitsee rakkautta ja tulla hyväksytyksi juuri
sellaisena kuin on, pääset vapauteen tällaisesta kohtelusta.
4) Jos sinulla on sitoutumiskammo, ehkä
tapaat ihmisiä, jotka haluavat kahlita sinut. Voi olla, että tämän
on tarkoitus opettaa sinua pääsemään kammostasi vapautesi
menettämisestä. Sinulla todennäköisesti on käsitys, että
parisuhde ylipäätään on kahlitseva, mutta olet väärässä.
Terveessä suhteessa kumpikin saa olla oma itsenäinen yksilönsä.
Tämä on sinun opinpaikkasi.
5) Toisaalta joskus käy niinkin, että
uidessamme pimeissä vesissä, elämäämme tuleekin yhtäkkiä
ihminen, joka valaisee koko päivän. Hänen on tarkoitus opettaa
sinulle, että tunnelin päässä on valoa ja kaikesta selvitään,
vaikka olosuhteet eivät aina siltä ensi alkuun näyttäisikään.
Se on jotain mitä juuri sillä hetkellä tarvitset saadaksesi uskoa
itseesi ja elämään, jotta voisit tehdä tarvittavia muutoksia
päästäksesi taas pinnalle tai saada kärsivällisyyttä odottaa
myrskyn laantumista.
Nimittäin kun me muutumme, muuttuu
myös ympäristö. Me emme näe maailmaa ja ihmisiä sellaisina kuin
ne ovat, me näemme maailman ja ihmiset sellaisena kuin me olemme.
Kaiken lisäksi me vedämme puoleemme sen kaltaisia asioita, jotka
heijastavat sisäistä maailmaamme. Näin ollen meitä ympäröivät
ihmiset ovat hyvin pitkälti paljastus meistä. Sanotaanhan, että
”näytä minulle ystäväpiirisi niin minä kerron millainen olet”.
Joskus mietin kuinka hienoa olisi, jos
elämä opettaisi meitä positiivisuuden kautta useammin.
Esimerkikkinä tuossa kohdassa 3 mainitsemani perustavanlaatuiset
epävarmuudet, kuten se, ettei koe olevansa rakkauden arvoinen. Elämä
voisi opettaa meitä tässä asiassa niin, että me saisimme kokea
ainutlaatuista puhdasta rakkautta. Tämä saisi meidät ymmärtämään,
että me todellakin ansaitsemme sitä. Mutta ei. Elämä opettaa
pääosin vaikeimman kautta ja antaa nimenomaan vastakkaisia
kokemuksia. Näin kenties siksi, että oppisimme itse. Jos meille
kävisi äsken mainitsemallani tavalla, meidän olisi helppo tulla
riippuvaisiksi ulkoisista olosuhteista. Emme uskoisi olevamme
rakastettuja muuta kuin rakkautta saadessamme. Muina aikoina
tuntisimme olomme kurjaksi, kunnes saisimme pakollisen
rakkauspiikityksen, jonka avulla hymyilisimme jälleen aurinkoisesti.
Emme todellisuudessa olisi oppineet mitään, kuten sitä, että
kaikesta huolimatta ja mitä tahansa tapahtuukin, me todellakin
olemme rakkauden arvoisia. Kärsimyksien kautta opittu jää meihin
elämään, se tulee pysyväksi osaksi luontoamme. Sitä eivät
ulkoiset asiat voi horjuttaa, koska se ei ole niistä riippuvainen.
Näin ollen aina ikävän kokemuksen (mikä varsin usein tarkoittaa
ikävää ihmissuhdetta...) meidän olisi aina hyvä tarkastella
tilannetta ja miettiä, mitä siitä voisimme oppia. Kannattaa myös
muistaa, että nämä jutut pätevät kaikkiin ihmissuhteisiin oli
kyseessä sitten serkku, toinen vanhemmista, ystävä tai joku
sisaruksista.
Tällä tavoin tarkasteltuna voi
ymmärtää, miksi jokainen ihminen on meille Se Oikea juuri sillä
hetkellä. Näin ollen ei myöskään olisi olemassa kullekin vain
sitä yhtä oikeaa, jonka kanssa vietetään loppuelämä auvoisesti
yhdessä. Mikä sitä paitsi olisi sen todennäköisyys ajassa,
jolloin yli puolet avioliitoista päätyy eroon.
Asiassa on kuitenkin yksi mutta.
Nimittäin kaikki nämä ”opettajat” ovat oman käsitykseni
mukaan tulleet elämäämme nimenomaan johdatuksen/kohtalon kautta.
Ja kaiken tämän pohdinnan, aikuistumisen ja elämänkokemusten
jälkeen minä silti edelleen uskon ”taivaassa tavanneet”
-meininkiin. Haluatko tietää miksi? Kerron seuraavassa
blogitekstissä.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Aurinkoa!
Tänään oli aivan mahtava hellepäivä! Otsaan nousi hiki, vaikka seisoi hameessa bussipysäkillä paikoillaan. Tämä on kesää! Ja sen kunniaksi oli ihana laittaa aivan vastikään postin tuomat übersöpöt sandaalit. Kyllä näillä kelpasi käyskennellä pitkin kuumaa asfalttia :)
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








