Here kitty kitty kitty...

Joskus elämässä vain pitää ottaa riskejä. Kuten tilata kengät Briteistä, vaikka epäsopivan parin saapuessa palautus hieman maksaisikin. Minä tein sen. Eikä tarvinnut edes palauttaa. No, en olisi oikeasti palauttanut kuitenkaan, vaan laittanut nämä kullannuput vitriiniin muiden koriste-esineiden rinnalle. Sen verran syötävän ihanat ovat! Kudotut kissakengät, ei yhtään liikaa eihän? :) By Irregular Choise.

 

The Friend Zone

Kaveruudesta pariskunnaksi vaikuttaa aikalailla ihanteelliselta tavalta aloittaa suhde. Tunnette toisenne karmeudet ja enkelimäisyydet. Mies on nähnyt sinut ilman meikkiä ja sinä kuullut hänen röyhtäilevän. Ette ole vetäneet minkäälaisia rooleja, sillä ei ole ollut tarvetta saada toista kiinnostumaan itsestään ja tehdä sen suurempaa vaikutusta. Kaikki on rehellistä, luontevaa ja vaivatonta, aivan kuten loistavassa parisuhteessa. Kunnes mukaan hiipii ihastus kuin käärme paratiisiin. Alat katsella ystävääsi toisesta vinkkelistä. Hän on koko ajan siinä. Kaikessa ihanuudessaan. Haluaisit juoksuttaa sormiasi hänen hiustensa läpi. Silittää parransänkeä. Jäät tuijottamaan hänen hymyään kuin hypnotisoituna ja välillä vain pälyilet hänen kasvojaan niin, että kuulet hänen puheestaan vain sanan sieltä toisen täältä. Piinaavaa. Se kalvaa sisuskaluja kuin lapamato. Unettomia öitä, haaveilua, kaipausta, ikävää. Etkä voi tehdä mitään, joudut vain tyytymään sivustakatselijan osaan. Vai voisitko sittenkin?

Oletteko törmänneet MTV:ltä tulevaan sarjaan Friendzone? Siinä kertojana toimii tyyppi, joka on ihastunut kaveriinsa ja ohjelma ikuistaa sen, kun hän päättää viimein avautua asiasta. Ohjelma seuraa kaikissa paljastuksissa samaa kaavaa: Tyyppi kertoo kaverilleen menevänsä sokkotreffeille ja pyytää tältä vinkkejä niin pukeutumiseen kuin käyttäytymiseen. Sen jälkeen hän pyytää kaveriaan saattamaan hänet treffipaikalle ja kun tämä on lähdössä, tyyppi sanoo:

"Hei kuule odota. Ei ole mitään sokkotreffejä. Tämä kaikki on sua varten. Mä olen ollut kuollettavan ihastunut suhun neljä vuotta enkä voi pitää sitä sisälläni enää. Mä haluan olla sulle enemmän kuin kaveri. Lähdetkö sä näille treffeille mun kanssa?"
Kaveri on yleensä järkyttynyt: "Ei voi olla totta, mä en ole koskaan ajatellut sua siinä mielessä. Sä olet mun paras kaveri ja haluan, että olet tästäkin eteenpäin. Mä en vaan näe meitä yhdessä sillä tavalla."
Joskus on käynyt silti niinkin, että toinen vastaa: "Apua! Mäkin olen ollut ihastunut suhun kaikki nää neljä vuotta. Mä en vaan koskaan uskonut, että sä olisit kiinnostunut musta sillä tavalla. Tottakai mä lähden näille treffeille, aivan mahtavaa!"

Yleensä he ovat olleet ihastuksensa kanssa kavereita ainakin yli vuoden, joten kyse ei ole mistään Tavataan aina yhteisten kavereiden etkoilla joka toinen viikonloppu -meininkiä. He ovat parhaita kavereita.

Mehän tiedämme riskit. Jos toinen ei tunne samoin, hyvä jos pystyt sen jälkeen katsomaan häntä edes silmiin saatika olemaan kaveri. Jos hänkin on ihastunut, pitkä piinanne päättyy siihen, mistä parisuhde alkaa. Mutta jos se menee pieleen, menee ystävyyskin. Pelottavaa eikö vain? Omasta mielestäni pelottavampaa on se piina. Saat katsoa, muttet koskea. Ja mikä pahinta: joka kerta, kun hän kertoo uudesta ihastuksestaan tai lähtee treffeille, rinnassasi on sama tunne kuin siihen iskeytyisi moukari. Nostanko kissan pöydälle? Ok, voin menettää kaverin. Mutta jos vaihtoehtona on yllämainittu kärvistely, menetän sen ilomielin.

Tämä pariutumistapa saa minut kaikessa söpöydessään silti aina miettimään sitä, millainen on kaveruudesta alkanut suhde. Minun mielestäni suhteessa olisi hyvä olla alusta lähtien pieni kipinä, se jokin juttu, joka saisi tuntemaan vetoa toiseen osapuoleen edes vähän, vaikka tulisesta ihastumisesta ei voisikaan siinä vaiheessa vielä puhua. Jos on tuntenut toisen vuodenkin ja suhtautunut tähän yhtä neutraalisti kuin kehen kaveriin tahansa, miten on mahdollista eräänä aamuna herätä tuntien polttavaa lemmentykytystä sydämessään sellaista ihmistä kohtaan, joka aikaisemmin ei liikkauttanut sisuskaluissasi sitten minkäänlaista elintä? Onko tällaisissa tapauksissa pääosin kyse enemmänkin seesteisestä tunteesta, sellaisesta tyynestä, vakaasta kiintymyksen tunteesta, joka kertoo kuinka toisen kanssa on vain yksinkertaisesti hyvä olla? Nimittäin jos taas alussa olet tuntenut pienen pienen kipinän toisen nähdessäsi, onko kyse oikeastaan ystävyydestä lainkaan, vai hengailetko toisen kanssa vain sen takia, että haluaisit teidän välillenne kehittyvän jotakin? Itselleni on nimittäin käynyt juuri tällä tavalla. En yksinkertaisesti edes pysty olemaan kaveri ihastukseni kanssa ilman, että minulla olisi taka-ajatuksia kaveruuden kehkeytymisestä joksikin suuremmaksi. Joitakin aikoja sitten olin ihastunut kaveriini. Oikeastaan kaveruutemme oli alkuvaiheissaan ja ihastukseni heräsi heti, kun näin hänet. En maininnut hänelle siitä mitään, odotin vain että hän huomaisi minun upeuteni ja ehdottaisi sitä itse. Ehkä kehonkieleni silti paljasti kiinnostukseni, sillä hän hoki jokaisella tapaamisella: "Mä en sitten todellakaan halua olla parisuhteessa, koska mä olen nyt niin omistautunut mun työlle, että parisuhde vaan häiritsisi sitä", vaikka olisimme sekunti sitten puhuneet ruuasta tai musiikista. Ymmärsin vinkin ja otin etäisyyttä. Tiesin, etten olisi pystynyt suhtautumaan häneen vain ystävänä enkä ainakaan kuulemaan hänen naisjutuistaan. Olisin vain odottanut ja odottanut sitä koska hän ihastuisi minuun, mikä taas on aivan älytöntä ja tekisi kipeää. Välillemme olisi voinut syntyä mainio ystävyys, mutta näin on silti parempi.

Kiusallista on sekin, kun itse on ihastumisen kohteena. Ainakin silloin, kun kyseinen mies kiltisti sanottuna ei miellytä sitten edes nimeksi. Muutaman viime vuoden sisään mahtuu omassa elämässäni tällaisia tapauksia kolme. Määrä saa miettimään sitä, voivatko mies ja nainen loppujen lopuksi edes olla koskaan vain ja ainoastaan kavereita. Jos toinen ei ole kiinnostunut niin toinen ainakin on, niinkö? Joka tapauksessa yksi heistä ehdotti suoraan seksiä, toinen alkoi pikku hiljaa käyttäytyä kuin mustasukkainen poikaystävä ja kolmas alkoi hienovaraisesti kosketella ja vihjailla tyyliin "jos sä olisi mun tyttöystävä" jne. No mitä minä tein? Otin etäisyyttä. Kannatan rehellisyyttä, asioiden kohtaamista ja käsittelyä, mutta sen jälkeen, kun etäisyyden ottaminen on epäonnistunut. Minä olen joskus laiska tällä tavalla.

Mielestäni on aina jollain tavoin huomattavissa hienovaraisista vihjeistä onko toinen kiinnostunut vai ei. Omassa tapauksessani olen onneksi kuullut sen suoraan. Jos mielestäsi et saa tarpeeksi merkkejä suuntaan etkä toiseen, minä kannustan koko sydämestäni levauttamaan mirrin pöydälle häpeilemättä. Mutta tee se tarpeeksi aikaisin. Ystävä-moodiin on ikävä jäädä moneksi vuodeksi, sillä kynnys kertoa kasvaa. Elämä on liian lyhyt siihen, että jättäisimme unelmiamme toteuttamatta. Kuolinvuoteellamme kadumme takuulla niitä asioita, jotka jätimme tekemättä kuin niitä, jotka teimme. Carpe Diem! Ja tule kertomaan, miten kävi :)

Shanice - Saving Forever For You PV

Minä olen sitä mieltä, että 90-luvulla tehtiin kaikista ihanimmat rakkauslaulut (silloin myös rap ja r&b olivat parhaimmillaan ja ne soivat meikäläisen iPodissa edelleen). Ja jos totta puhutaan, olen yhä heikkona sen ajan muotiin: Levi's 501, napapaita, farkkutakki, hämärä lakki ja tennarit. Aaah! Tähän biisiin törmäsin teininä Beverly Hillsiä katsellessani ja ostin sarjan soundtrackin (kasettina tietysti) ihan vain Shanicen takia. Välillä alan lauleskella tätä ilman sen kummempaa syytä. Kuten tänään. Söpöä perjantaita :)

37.

Sinun tuoksusi minussa monta päivää,
monta päivää rakastan itseäni.

- Eeva Kilpi -

Art goes raksa

Pari vuotta sitten kuljin pitkin Aleksanterinkatua ja näin kyltin, jossa oli vasemmalle osoittava nuoli ja teksti Taidenäyttely. Käppäilin vieressä olevalle rakennustyömaalle ja haukoin henkeäni. Vastaan tuli katutaiteilija Jussi Two Sevenin töitä, jotka hän oli spreijannut puisiin työmaata suojaaviin sermeihin. Upeita, aivan upeita! Minun piti laittaa näitä blogiini jo silloin, mutta jostain syystä se on jäänyt. Koska olen viime päivät viettänyt Tee rästissä olevat ja sisintäsi kalvavat asiat pois päiväjärjestyksestä -viikkoa, laitan ne esille nyt. Niiden aiheena on suuri rakkauteni Helsinki. Lepuuta silmiäsi :)

Kuka on Se Oikea? Vol. II

Viimeksi tekstissäni Kuka on Se Oikea? Vol. I pohdin sitä, onko meille olemassa vain yksi Se Oikea. Haluan ottaa tämän asian esille siksi, etten ole montaakaan sinkkunaista tavannut, joka ei olisi murehtinut sitä, tekeekö hän tarpeeksi vai tekeekö hän väärin. Jostain selittämättömästä syystä he ovat edelleen itsekseen, vaikka kokevat panostaneensa sekä itsensä kehittämiseen että avoimielin miesten tapaamiseen. Kerroin siis tulleeni aikoinaan siihen tulokseen, että jokainen on meille Se Oikea juuri sillä hetkellä. Näin ollen ei olisi olemassa vain yhtä Sitä Oikeaa, jonka kanssa viettäisimme auvoisesti elämäämme vuosikymmenet kuin Ruusunen. Tämän teorian mukaan ei olisi olemassa mitään ”taivaassa tavanneet” -meininkiä eli kohtaloa.

Mutta minäpä uskon siihen. Kohtaloon nimittäin. Kokemukseni seurustelusta ja miehistä olisivat voineet tehdä minusta kyynisen, mutta luojan kiitos ne ovat tehneet minusta vain realistin. Ja realistin syvällä rintaäänellä totean, että uskon siihen ainoaan oikeaan, puhtaaseen, romanttiseen, kaikkia muita suhteita korkeampaan rakkauteen, jossa kaksi ihmistä sopivat toistensa kainaloon ilman minkäänlaista vääntöä. Miksikö näin uskon? Minäpä kerron.

Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin, uskon meidän vetävän puoleemme ihmisiä, joiden on tarkoitus auttaa meitä tulemaan sellaisiksi, joita todelliselta olemukseltamme olemme. Näin ollen jokainen ihminen on opettajasi.

Mutta:

Emme voi ajatella elämää pelkkänä taukoamattomana kouluna. Me opimme läpi elämän, meille annetaan oppikokemuksia läpi elämän, mutta elämä on myös elämistä varten. Me saamme nauttia saavutuksistamme sekä siitä, millaisiksi ihmisiksi olemme kasvaneet. Meidän on tarkoitus ottaa ilo irti hetkistä ja kokemuksista vain sen takia, että ne ovat, ei sen takia, että meidän olisi otettava onkeemme kaikesta mitä tapahtuu. Kaiken lisäksi jossain vaiheessa me yleensä opimme sen, mitä meidän tietystä asiasta pitääkin oppia. Se, että olet vetänyt koko elämäsi puoleesi sitoutumiskammoisia miehiä ei tarkoita sitä, että se jatkuu loppuelämäsi. Se loppuu silloin, kun olet ratkaissut sen asian itsessäsi, joka saa sinut vetämään tuollaisia miehiä puoleesi. Problem solved. Sen jälkeen alat vetämään puoleesi toisenlaisia miehiä, todennäköisesti parisuhdeorientoituneita ja pääset nauttimaan kyydistä.

Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan:

Opettajien lisäksi me vedämme puoleemme kaltaisiamme. Masentuneiden ympärillä tuppaa olemaan masentuneita, positiivisten ympärillä positiivisia. Eräs erittäin epätasapainoinen, mieleltään vähän häiriintynyt ihminen totesi minulle kerran: ”Miksi kaikki mun kaverit on masentuneita ja yrittäneet itsemurhaa jossain vaiheessa elämää? Tällaiset ihan säntää mun luokse kuin olisin joku kärpäspaperi tai jotain. Miksei mulla ole yhtään positiivisia, tasapainoisia ja normaaleja ystäviä?!” No, koska sinä et ole sellainen.

Uskon vakaasti, että jokaisella, aivan jokaisella on oikeus parisuhteeseen. Mikä helkkarin syy elämällä muka olisi kieltää se joiltakin ja sallia toisille? Jos me siis vedämme puoleemme sellaisia ihmisiä kuin me itse olemme, vedämme puoleemme myös kaltaisiamme kumppaniehdokkaita. Keskustelimme kaverini kanssa aiheesta parisen viikkoa sitten. Hän tiivisti asian erittäin hyvin: ”Jos nainen on masentunut, hän vetää puoleensa masentunutta miestä. Pelastajaa kaipaava saa pelastajan. Jos nainen on sekopää, hän saa toisen sekopään. Jos hän on tasapainoinen, hän saa tasapainoisen miehen ja niin edelleen. On turha väittää, että pitää olla tietynlainen suhteen saadakseen. Kyllä jokaisella on siihen mahdollisuus ja jos sitä ei vain kuulu, siihen on joku syy.” Aamen. Näin se menee. Syy siihen on kohtalo. Se tapahtuu, kun sen on tarkoitus tapahtua.

Vuosi sitten kaverini polttareissa juttelin kolmen hänen kaverinsa, minulle tuntemattoman naisen kanssa. He kysyivät olinko sinkku, ja koska olin, he alkoivat kuorossa valistaa minua minun ongelmistani. ”Sinussa on jotain tukoksia ja jumituksia, joiden takia et vedä puoleesi miestä. Et varmaankaan osaa antaa tai vastaanottaa rakkautta vapaasti, pelkäät sitoutumista tai jotain muuta vastaavaa, mutta sinun on nyt etsittävä se ongelmakohtasi ja alkaa työstää sitä niin, että saat sen miehen.” Olin niin häkeltynyt näiden kolmen wannabe-elämäntapaneuvojan syöksystä, etten hoksannut kysyä heiltä, mitkä heidän ongelmansa olivat. He kun olivat myös sinkkuja.

Entä kun olet tehnyt kaiken mahdollisen? Tutkinut sisintäsi, löytänyt sitoutumiskammosi ja käsitellyt sen pois päiväjärjestyksestä. Kehittänyt sydämesi kykyä vapaasti antaa ja vastaanottaa rakkautta. Katsonut menneisyyteen ja tullut sinuiksi sen kanssa. Hionut suurempia särmiäsi. Vahvistanut itsetuntoasi. Opetellut kiitollisuuden kokemista jokaisessa hetkessä. Opetellut ylipäätään elämään hetkessä. Päästänyt irti kiivaasta odotuksessa ja hyväksynyt elämän sellaisena kuin se on. Hyväksynyt itsesi sellaisena kuin olet. Koet olevasi eheä. Tai ainakin niin eheä kuin vain voit juuri sillä hetkellä olla, sillä täydellisiä meistä ei tule. Mutta sinkkuus sen kuin jatkuu eikä elämä anna miltään suunnalta edes merkkejä siitä, että rakkaus olisi ravaamassa kohti.

Mikä sinussa silloin on vikana? Minä sanon, ettei yhtään mikään. Jos olet sukeltanut syvälle itseesi, tiedostanut kehityksen paikkasi ja pureutunut niihin, käsitellyt traumojasi ja kipukohtiasi, avannut haavoja parantaaksesi ne, murentunut, itkenyt, pyytänyt ja antanut anteeksi, halannut, nauranut ja rakastanut (ennen kaikkea itseäsi) ja noussut kaiken tämän keskeltä kuin Fenix-lintu tuhkasta, olet työsi tehnyt ja oppisi oppinut. Nyt sinulla on lupa sukeltaa elämään ja pureskella ajatusta, että se tapahtuu juuri oikeaan aikaan, silloin kun on tarkoitettu. Ja minä pirulauta uskon siihen. Maailmalla kirmaa määrättömät määrät hienoja ihmisiä, jotka ovat sinkkuja. Heidän joukossaan juoksentelee vielä suurempi määrä epävarmoja, ilkeitä, negatiivisia ja mäkättäviä toopeja, joista 98 prosenttia on parisuhteessa. Miksi? Koska jokaiselle todellakin on joku. Niin on sinullekin.

Sinun ei tarvitse olla mitään muuta kuin olet eikä sinun tarvitse tehdä yhtään enempää. Lakkaa siis odottamasta, murehtimasta ja vatvomasta tilannetta ja keskity elämään. Se maistuu aina paremmalta hymyn kanssa.

Porn Sex vs Real Sex: The Differences Explained With Food

Päivän tietoisku :)