 |
| Suosittu turkkilainen sarjakuva Leman Kültür on poikinut ravintolaketjun. Mieletön sisustus! |
Terveisiä muilta mailta! Olen äskettäin palannut työmatkalta
Turkista ja Kreikasta, Bodrumista ja Kosilta. Kummastakin voi sanoa
tiivistetysti yhden sanan: kaunista! Bodrumiin lähtöä en ollut
koskaan edes suunnitellut, mutta sinne päästyäni kaupunki vei
minut täysin mukanaan.
Mutta koska tämä blogi käsittelee ihmissuhteita, tämä ei ole matkailujuttu. Minä puhun nyt miehistä. Matkalla mukana olevat kollegani olivat saaneet tuntea nahoissaan (kirjaimellisesti) miesten lääppimistä matkoillaan Istanbulissa. Sekä Bodrumissa että Kosilla sen sijaan meno oli yllättävän hillittyä, jopa suloista. Basaareissa miehet kyllä seisoivat kauppojen ovilla ja huutelivat ostoksille, joskus kuuli "beautiful lady" ja muuta kohteliasta, mutta kävellessämme iltamyöhällä läpi ravintolakatujen, joissa istui pelkkiä miehiä, saimme pitkiä katseita ja hymyjä, mutta kukaan ei tullut ehdottelemaan yhtään mitään puhuttamattakaan hipelöimisestä. Olimme tuolloin menossa syömään aivan mahtavasti sisustettuun ravintolaan Leman Kültüreen, jossa tilasimme rakia. Tarjoilijan silmät menivät ymmyrkäisiksi. "Siis rakia? Oikeastiko?", hän kysyi. Toinen tarjoilija kuuli tilauksen ja meni hakemaan vielä kolmannenkin mukaan katsomaan meitä juomassa rakia. "Hän ei uskonut, että naiset tilasivat rakia. Hän ei ole koskaan nähnyt naisen juovan sitä, joten hän halusi tulla varmistamaan, ettei häntä narrata", ensimmäinen tarjoilija sanoi. Toisaalta taas eräs turkkilainen naiskokki totesti, että näiden poikien oli pakko olla idästä kotoisin. Siellä kuulemma ollaan konservatiivisempia. Naisille on nimittäin olemassa oma rakinsa, jossa ei ole niin jumalatonta viinan makua kuin tavallisessa (Jota ei muuten pysty juomaan elävä erkkikään. Ai niin, mutta mehän joimme.).
Suuntasimme ravintolasta legendaariseen, Euroopan suurimpaan ulkoilmaklubiin nimeltä
Halikarnas, sillä "et ole käynyt Bodrumissa, jos et ole käynyt Halikarnaksessa". Täytyy sanoa, että puitteet olivat loistavat! Valkoista ja ylellistä, vipeille oma aitiopaikkansa, johon tulikin sitten kummallinen posse naisia ja miehiä valmiin alkoholilahjakorin ääreen. Palvelija/tarjoilija kävi sytyttämässä naisten tupakkeja ja lakaisemassa vähän väliä tuhkaa lattialta. Sitä kutsun hyväksi palveluksi (Muutoin kaupunkilaiset eivät sitten ansaitsekaan minkäänlaista kiitosta palvelualttiudesta.). Halikarnas oli siis kaunis, mutta meno oli hiljaista. Suurin turistikausi tietysti lokakuussa oli jo päättynyt, mutta odotin silti enemmän. Omistaja kun markkinoi klubia aggressiivisesti ja mainoskylttejä Halikarnasista tulee vähän väliä vastaan. Klubilla huokui se mentaliteetti, ettei siellä hinkata tanssilattialla penistä takalistoon kuten armaassa kotimaassamme, vaan miehet seisoivat paikoillaan tutkien ohitse kulkevia naisia. Seuraavana päivänä hotellin uima-altaalla eräs nuori mies tuli kauppaamaan meille käyntiä hotellin turkkilaisessa saunassa. Hän oli iloinen siitä, että olimme tulleet Bodrumiin. "Welcome to the sin city!" hän virnisteli. Syntinen kaupunki? Minä olen Turkin kuningatar, jos tämä kaupunki on syntinen. Turistit takuulla kantavat oman kortensa kekoon helteisessä heinäkuussa syntisen maineen eteen, mutta aloin miettiä sitä kuinka erilainen käsitys paikallisilla on syntisyydestä.
Erilaiset kulttuurit ja myös uskonto tietysti vaikuttavat siihen, millä tavoin toinen nähdään. Näiden kohtaamisessa on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin voidaan pohjoismaisia neitosia pitää automaattisesti helppoina (eurooppalainen seksuaalinen vapautuminen you know). Mutta toisaalta uskonto voi myös estää sen, ettei kiinnostavan naisen perseeseen käydä ilman lupaa käsiksi. Niin ei vain tehdä, koska se ei ole hyvien tapojen mukaista. Seksiä ei myöskään olla ehdottelemassa heti ensi vilkaisun jälkeen. Mies voi tarjota kupillisen salviateetä ilman, että hän odottaa naiselta korvaukseksi seksiä. Aivan vallattoman söpöä! Olette ehkä lukeneet tekstini
Milloin huoraamisesta tuli muotia? Niinpä tiedätte varmasti mitä ajattelen siitä, kun seksistä tulee elämän keskipiste ja itsetarkoitus. Matkalla huomasin sen kuinka paljon todellakin kaipaan tietynlaista viattomuutta. En sellaista, että pukeudutaan rautaisiin siveysvöihin, joihin ainoastaan vanhemmilla on avain ja vapautus koittaa vasta hääyönä olit sitten 19- tai 35-vuotias. Ei, vaan sellaista normaalia kanssakäymistä, jossa ihminen kohdataan ihmisenä ilman, että ollaan heti suunnittelemassa panomahdollisuuksia.
Kuvittele tällainen tilanne: Olet kiinnostunut eräästä
miehestä ja hän on kiinnostunut sinusta. Hän pyytää sinua
kahville ja niinpä menette kupposille johonkin sympaattiseen
kahvilaan. Juttelette kaikenlaista. Kysytte kysymyksiä, kerrotte
olennaisuuksia itsestänne ja pyritte tutustumaan toisiinne. Teillä
on oikein mukavaa ja päätättekin sopia uuden tapaamisen parin
päivän päähän. Menette syömään ja leffaan. Siis oikeat
treffit! Kuinka normaalia! Kaunista! *Huokaus*
Muistan
Charlotten eräässä
Sinkkuelämää-jaksossa kysyneen myös omassa mielessäni pyörineen kysymyksen, kun hän törmäsi peräjälkeen miehiin, jotka olivat vain seksin perässä: miksi ei enää ole kunnon treffejä? Sellaisia joihin saa laittaa vähän parempaa päälle ja oikeasti käytte paikoissa tutustuaksenne, ei niin että mies on illan päätteeksi hinkkaamassa tissejäsi ja paljastuu, että hänellä on ollut tavoitteena seksi koko ajan eikä hän välitä persoonallisuudestasi tai ajatuksistasi punkin säärikarvan vertaa. Oikeat treffit olisivat niin ihanat, että pelkkä ajatuskin saa hymyilemään. Minä ennustan, että se on uusi musta. Ei ehkä aivan tämän vuoden puolella, mutta uskon oikeiden treffien vielä nousevan trendiksi, se tulee olemaan siististi retroa. Jossain vaiheessa ihmiset nimittäin vielä alkavat uudelleen kaivata aitoa läheisyyttä, sielujen sympatiaa ja todellista kohtaamista toistensa kanssa tämän pinnallisen ja aggressiivisen ajanhengen sijaan. Silloin jokainen ihana sinkkunainen pääsee viimein ansaitulle kynttiläillalliselle.
