Se mikä näissä miehissä pisti erityisesti silmään oli koppavuus. Se täytti koko huoneen, baarin ja Jazzkadun. Se oli niin konkreettista, että sitä olisi voinut vuolla veitsellä. En ole koskaan nähnyt niin paljon kauniita koppavia ihmisiä peräjälkeen.
Tiedättehän ne lukuisat vanhat sanonnat ja lastensadut, joiden mukaan ulkonäkö pettää ja kaunis on sisältä aina enemmän tai vähemmän mätä. Kaunis ihminen ei voi olla ystävällinen, luotettava ja jalo, ne ovat vähemmän kauniiden ihmisten ominaisuuksia. Kauan pidin tätä totena. Pakkohan se on, kun sitä joka puolelta syötetään. Mutta vuosien saatossa olen tullut toisiin aatoksiin.
Olen huomannut, että vähemmän viehättävät ihmiset ovat kaikista ärsyttävimpiä ja kauniit ihmiset sydämellisiä. Luulen sen johtuvan siitä, että epäviehättävillä on niin huono itsetunto, että heidän on kompensoitava sitä muulla tavoin. He latistavat toisia, vähättelevät, yrittävät jatkuvasti päteä vaikkapa liukkaalla järjenjuoksullaan ja tekevät kyllä selväksi kuinka tyhmä tai kykenemätön sinä olet. Kauniiden ihmisten ei tarvitse päteä. He ovat sinut itsensä kanssa eikä heidän siksi tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään.
Miehissä tämä tietysti käynnistää vääristyneitä piirteitä ja kuka tietää, miksi he purkavat sitä juuri seksiin. Miksi kuvankauniit miehet ovat usein pukkeja ja ajattelevat sängyssä pääosin vain omaa nautintoaan? Tämä ei päde kauniisiin naisiin. Ehkä näiden miesten ei tarvitse vaivautua toisen eteen, sillä palvovia naisihmisiä löytyy muitakin, jos yksi petikumppani alkaa urputtaa tasa-arvosta. Toisaalta rumat miehet ovat kaikista aktiivisimpia iskijöitä, eivätkä he yleensä tajua kerrasta sanaa ei. He inttävät, vänkäävät ja lääppivät, kun taas hyvännäköisissä on tyyliä. He odottavat lupaa ennen kuin tarttuvat tissiisi. Paitsi ehkä Pori Jazzeilla, jossa jouduin hätistelemään käsivoimin erästä naimisissa olevaa nuorta miestä, joka kavereineen yritti saada meitä kartanolleen seksileikkeihin. “Eihän sinne nyt vaimoa pyydetä!”, hän kimahti toruilleni. Ehdotin, että he filmaisivat toisiaan ja katsoisin sen sitten YouTubesta.
Sitten taas: “Jos mies on liian hyvännäköinen, itselle tulee alemmuuskomplekseja”, eräs ystäväni totesi. Sekin on totta ja erittäin ristiriitaista omiin haluihin suhteutettuna. Tietysti haluan mieheni olevan sen verran söpöydellä siunattu, että hän kelpaisi sekä minulle että muille. Vai pitäisikö seksin aikana joutua pitämään silmiä visusti kiinni ja hokea itselleen: “Sisäinen kauneus on tärkeintä, sisäinen kauneus on tärkeintä, sisäinen kauneus on tärkeintä….” Silti vaadin ehdotonta uskollisuutta, joka oman teoriani valossa on erittäin mahdollista. Siksi olin niin hämilläni Porissa olevien koppavien miesten määrästä.
Minun ystäväni ovat kaikki omalla ihanalla tavallaan kauniita ja heillä on sydän paikallaan. Kauneus on tietysti katsojan silmässä ja olen vetänyt tässä tekstissä mutkia suoriksi. Mutta jos saduissa kehotamme näkemään ulkonäön lävitse niin, ettei ulkoinen kauneus välttämättä heijasta sisälle, ehkä voisi ottaa huomioon senkin, ettei rumuus ole automaattisesti merkki hyvyydestä.
P.S. Teemaan sopien kuolaa valuttava kuva Twitterin perustajasta Jack Dorseysta ;)
