George Michael - I Can't Make You Love Me

Nalkuttava ämmä

Myönnän. Minulla on toisinaan ongelmia naiseuden kanssa. Joskus tuntuu, että olen aivan pihalla naisten aivoituksista. En kestä vihjailuja, mököttämistä tai mäkättämistä enkä todellakaan ole mikään ajatustenlukija. Facebookin tykkäämissivustoilla törmäsin tällaiseen tekstiin, joka tiivistää sen, mitä yleensä mielletään tyypilliseksi naiseudeksi:

Tapahtuipa eräänä päivänä kotona:
- (mies) Ostin sulle kukkasia.
- (vaimo) Jaa. Miksi?
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut, etten mä koskaan osta kukkia ja kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niin kuin sijoittaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia, kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi, että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan, miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia? Ainoastaan silloin, kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin, kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli. Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt, että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Totta kai mä haluan sua!
- Huomaa, että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvittää!
- Miksi sä taas huudat?
- Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman, että on joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt onko jotain ruokaa. Luuletko, että mä olen täällä sua varten palvelemassa ja pyllistelemässä heti, jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni, että tuon huomasit, että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niin kuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua, kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä, että mä en tosiaan enää tuo kukkia.
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut, kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!

Niin. Olen silloin tällöin katsellut telkkarista Bridezilla-ohjelmaa, jossa vauhkoontuneet morsmaikut pompottelevat kaasojen lisäksi tulevaa aviomiestään. Istuin järkyttyneenä tuijottamassa sitä kuinka törkeästi naiset kohtelevat siippaansa. Tämä on esimerkki väärinkäsitetystä Girl Power -käsitteestä. Sen piti tarkoittaa sitä, että naisilla on oikeus seistä tasa-arvoisena miehen rinnalla, ei potkia vastakkaista sukupuolta palleihin.

Liian monet naiset pitävät täysin oikeutettuna sitä, että he kohtelevat miehiä kuin saastaa ja pakottavat näitä tossun alle. Sen he tekevät mielestään siksi, että ovat muka vahvoja naisia, jotka uskaltavat sanoa, mitä haluavat ja myös vaatia sitä. Kirjoitin vahvuuden määritelmistä tekstissä Mä olen vahva ja itsenäinen! Niitä valitettavan sankka naisjoukko noudattaa.

Mäkättämisen aiheita löytyy vaikka maton alta, kun väkisin lähtee etsimään. “Aiotko tosiaan laittaa tuon paidan?” “Et sitten jaksanut viedä roskia.” “Taasko sä katsot koripalloa?” “Menit sitten ostamaan autoon uuden vepaston kysymättä multa.” Pari entistä työkaveriani eivät antaneet miestensä siivota lainkaan, koska nämä tekivät sen väärin. Sen piti tapahtua heidän tavallaan ja heillä on siihen oma menetelmänsä, jota mies ei ymmärrä. Onko siivoamiseen joku yhdenlainen menetelmä? Minä luulin, että puhdas lopputulos riittää. Ehkä minäkin siivoan väärin. “Jätit sitten vessanpöntön pikkukannen taas ylös!” Jos nainen saa valittaa tällaisesta, minusta miehillä on oikeus valittaa siitä, että nainen jättää pikkukannen aina alas. “Miksi sä aina puristat hammastahnatuubia keskeltä?!” Minulla on tähän ratkaisu: ostakaa omat hammastahnat.

Suomalainen nainen on aina ollut voimakas persoona, mutta se on perinteisesti tarkoittanut Niskavuoren naisten tyyppisiä vähemmän eteerisiä olentoja, jotka kantavat harteillaan vastuun työstä ja perheestä mukisematta. He hoitavat pakolliset hommat ja hyväksyvät rankat olosuhteet. Niistä on vain selvittävä eikä valittaminen mitään paranna. Perheen matriarkka pitää huolta heikommista ja on valmis puolustamaan tarpeen vaatiessa vaikka koko sukua. Nalkuttava ämmä ei edes pääse matriarkaksi, sillä todellinen matriarkka osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Mihin siis hävisi niskavuorelaisuus? Siihen, että siirryttiin pelloilta kaupunkeihin. On liian vähän tekemistä ja liikaa aikaa vatvoa turhia asioita. Ja siihen, että kaikki on nykyään niin helppoa, että draamaa pitää keksiä itse. Lähin riitakumppani on luonnollisesti mies, koska miehet ovat alistaneet naisia tuhansia vuosia ja ansaitsevat iskuja silloin tällöin. Mokomat kusipäät.

Nalkutukseen ei valitettavasti ole parannuskeinoa, sillä mäkättävät ämmät eivät usko tekevänsä mitään väärin ja jos heille yrittää siitä sanoa, se käännetään ojentajan viaksi ja haetaan sille oikeutusta kavereilta, jotka taasen ovat hissukoita. Nalkuttavilla ämmillä kun on tapana hamuta kavereikseen sellaisia saadakseen pönkitystä itsetunnolleen olemalla ryhmän pelätty kuningatar, jota kukaan ei uskalla haastaa. Kaverit pelkäävät räjähdysherkkää narttua eivätkä näin ollen uskalla sanoa kuinka huonosti tämä on miestään kohdellut. Niinpä he myötäilevät ja päivittelevät miehen vaikeaa käytöstä ja nalkuttaja saa varmuuden siitä, että hän on ollut oikeassa koko ajan. Koska homma menee näin, ainut asia mikä heidät voi herättää on se, että miehet peräkanaa jättävät heidät. Sitä ei yleensä tapahdu. Bridezillassakin miehet jaksavat ja jaksavat. En tiedä, mistä heille sitä voimaa siunaantuu. Todennäköisesti tämä johtuu meille syötetyistä opeista, joiden mukaan suhteessa on tehtävä kompromisseja. Kukaan vain ei kerro, missä menee kompromissin ja kynnysmaton raja.

Se menee yksinkertaisesti siinä, että päivät kuluvat enemmän huonoissa kuin hyvissä tunnelmissa eikä keskustelu auta muuttamaan tilannetta. Vaatii enemmän rohkeutta lähteä kuin jäädä. Joskus on hyvä valita tuo ensimmäinen vaihtoehto.

Ystäville

Sinä koputat.
Näen kasvosi ikkunassa.
Minun ei tarvitse ryntäillä ja työntää tavaroita tyynyjen alle.
Ei tarvitse hävetä, vaikka silitystä odottavat vaatteet riippuvat tuolilla.
Ei tarvitse etsiä parhaita kuppeja.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, vaikka kaapissa on vain rikkinäisiä keksejä.
Tule sisään.
Keitetään kahvia.
No, mitä uutta?

- Pam Brown -