Näillä perustella ei kannata. Newcastlessa Briteissä sijaitsevassa Northumbrian yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan miehet eivät huomaa, onko naisilla korkokengät vai ei. Asiasta kertoi Times Newsfeed.
Tutkimus on osa suurempaa, evoluutiopsykologiaa käsittelevää kokonaisuutta, jossa pyritään selvittämään millaisia signaaleja miehet ja naiset lähettävät tanssiessaan ja kävellessään. Polttopisteeseen otettiin korkokengät, sillä tutkijat halusivat nähdä millä tavoin korkokenkien tuomat muutokset kehossa herättävät kiinnostusta miessukupuolessa. Korkokengät suoristavat ryhtiä, pidentävät sääriä, korostavat takapuolta ja tiukentavat keskivartaloa, koska löntystäjät eivät pysy niillä pystyssä. Ja miten miehet näihin muutoksiin suhtautuivat? No, eivätpä juuri mitenkään.
On takuuvarmaa, että naiset eivät pitäisi kokkareita, jos eivät pyrkisi tekemään edes jonkinlaista vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen. Mutta kun niihin on tottunut, sen jälkeen on vaikea edes kuvitella muuta. Ne muodostuvat osaksi minäkuvaa ja identiteettiä. Itse olen aikaisemmin kokenut koko naiseuteni kärsivän siitä, jos laitan lätyskäkengät. Koska olen lyhyt ja kävelen nopeasti sekä pienin askelin, lättänillä tunnen oloni pikkutytöksi vipeltäessäni Aleksanterin kadun kello viiden ruuhkassa.
Muutettuani Helsingin keskustaan, minun on ollut pakko opetella nielemään lättänät pohjat. Jos nimittäin juoksen läpi Senaatintorin ja vielä päälle Kampin mukulakivillä päällystetyt tiet yhdeksän senttimetrin koroissa (ja jos joudun tekemään tätä parikin kertaa viikossa), jalat eivät kestä. Niinpä ostin muutaman kuukauden tuskasession jälkeen ballerinat ja varrelliset mustat, tyylikkäät Bronxin nahkaiset lätyskäkengät. Minulla meni lähes vuosi ennen kuin tunsin itseni naiseksi niiden kanssa. Sen sijaan, että olisin tuntenut itseni seksikkääksi, tunsin itseni lystikkääksi. Ja mieluummin olen seksikäs kuin lystikäs. Sitten hoksasin kuinka haitallista on ajatella seksikkyyden olevan kiinni ulkoisista tekijöistä. Kyllähän se tiedetään: seksikkyys lähtee sisältäpäin. Leopardihame ja ylipolven saappaat näyttävät säälittäviltä, jos ne ovat epätoivoinen yritys olla viettelevä. (Leopardihame on kyllä säälittävä aina. Paitsi ehkä Jessica Alballa. Tai Megan Foxilla.)
Päätin korjailla haitallista ajatusmalliani ja pakotin itseni pitämään lätyskäkenkiä julkisilla paikoilla. Vanhat tavat istuvat sitkeässä ja kuten sanottu, meni ainakin vuosi ennen kuin totuin niihin. Ehkä en ole täysin tottunut vieläkään. Mutta kun tarkastelen kaupungilla sitä naisten määrää, joka kävelee käsi kädessä poikaystävänsä kanssa jalassaan korottomat kengät - tai vielä erikoisempaa: lenkkarit - olen ajatellut, että ehkä miehet eivät todellakaan välitä naisten kengistä tai korkojen tuomasta seksikkään keinuvasta kävelystä, kauniista ryhdistä ja pitkistä sääristä. Ehkä he vain katsovat ihmistä. Ehkä miehet eivät edes kaipaa seksikästä naista, ehkä he haluavat lystikkään naisen. Sellaisen, joka vaikuttaa lämpimältä ja viattomalta, helposti lähestyttävältä ja kotoisalta. Parisuhde muodostetaan juuri sellaisen naisen kanssa, ei vampin kanssa.
Silti olen korkokenkäaddikti, liikavarpaiden uhallakin. Olen huomannut sen erityisesti viime aikoina mielenkiintoisen reaktion myötä: alan haukkoa henkeä ja tunnen rakkautta jäljitteleviä tunteita nähdessäni kauniita korkokenkiä. Näin kävi viimeksi eilen kulkiessani Bulevardilla Minna Parikan liikkeen ohi.
Lisäksi huokailin katsoessani videota korkokenkien sesongista. Onneksi kodissani on hyvä äänieristys.
