Eye candy

Oih ja voih! Katsokaa näitä namuja Nellyn kenkälistalta. Laittaisiko rahat vinkumaan...

Oodi tytöille

Pimeinä yön tunteina baarissa, keskellä ihmisryysistä, on täysin mahdollista tuntea olevansa maailman yksinäisin olento. Erityisesti silloin, kun odotat soittoa joltakulta tietyltä ihmiseltä, tekstaria edes, eikä sitä kuulu. Vieläkään.

Lauantaina ystäväni piti grillibileet, jossa ahmimme makkaroita ja uusia perunoita napamme pinkeiksi. Meidän bileissämme on pakko laulaa. Tai no, me vain ajaudumme siihen. Jos SingStaria ei ole lähimaillakaan, laitamme biisit YouTubesta tai Spotifysta ja etsimme sanat netistä.

Sen jälkeen suuntasimme Kalleen vetämään klapeilla koreasti. Valmistauduimme tanssilattialle istuskelemalla muhkeilla nahkasohvilla fiilistellen taustalla kuuluvaa Queenin Bohemian Rhapsodya. Oikeastaan lauloimme täysillä. Erityisen mahtavasti vedimme oopperaosan:

I see a little silhouetto of a man
Scaramouch, Scaramouch, will you do the Fandango
Thunderbolt and lightning, very, very frightening me
(Galileo) Galileo (Galileo) Galileo, Galileo Figaro
Magnifico-o-o-o-o

Tahdon laulaa! Laulaa!

Mahtavuudestamme olin vakuuttunut siitäkin huolimatta, että takanamme seisova miesporukka totesi: "Tytöillä ei taida olla kaikki aivan hyvin", ja he poistuivat takavasemmalle. Sanomattakin selvää, että heistä emme iskeneet ketään.

Loistava oopperaepisodi olisi voinut jäädä vielä kymmenen minuuttia aikaisemmin väliin ilman tyttöjäni. Puhelin ei soi eikä piippaa.

"Saanko ottaa teitä käsistä kiinni?", kysyn.
"Tottahan toki!" kuuluu vastaus.

Taustalla jytää ja vielä kovempaa hyrisee ihmisten kovaääninen jorina. Mutta me olemme hiljaa. Istumme sohvilla silmät kiinni pitäen toisiamme käsistä. Yhtäkkiä tunnen valtavan lämmön vellovan koko kropassani. Se alkaa varpaista ja pysähtyy päälaelle. Minua alkaa naurattaa. Naurattaa niin paljon, että alan kikattaa ääneen.

Halaan heitä. Kiitos rakkaat. Nyt on hyvä.

I see a little silhouetto of a man
Scaramouch, Scaramouch, will you do the Fandango!!!!

Rakkaus tulee! Oletko valmis?

Lukijani Jepa heitti Love like you’ve never been hurt -tekstin alla kuuman kysymyksen: Milloin on oikea aika rakkaudelle ja jos sille on oikea aika, voiko rakastumistakin suunnitella ja aikatauluttaa?

Tiedättehän nämä:

- Asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan.
- Saat kaiken sen, mitä tarvitset.
- Kaikkien palapelin palojen on oltava kohdallaan, jotta asiat voivat toteutua kaikille suotuisalla tavalla. Perustan on oltava vahva, sillä muuten korttipakka lähtee ennemmin tai myöhemmin horjumaan. Ole kärsivällinen, sillä se kannattaa.
- Mikä tahansa asia, johon olet valmis, on myös valmis sinua varten.

Tutkin vetovoiman lakia ja pyrin elämään sen mukaan, joten nämä asiat tulevat vastaan taukoamatta. Rasittavaa. Jos minusta tuntuu, että olen valmis, kuka päättää, etten olekaan?

Kuudennella luokalla rukoilin joka ilta kolmen kuukauden ajan poikaystävää. Sitten sain rakkauskirjeen, jossa luokkalaisemme jäpikkä pyysi minua soittamaan. Se johti treffeille. En pitänyt häntä erityisen kiinnostavana ja huomasin, etten ylipäätään halunnutkaan poikaystävää. (Ehkä minulla oli jo 12-vuotiaana se ongelma, etten tiennyt, mitä hyödyttää olla parisuhteessa.) Luulin olevani valmis, mutta tarvittiin konkreettinen kokemus, jotta huomaisin olevani raakile.

Olet varmasti kuullut teorian, että parisuhteeseen ei kannata astua rikkinäisenä. On parannettava haavansa ja tultava eheäksi, sillä muutoin on vaarana pitää toista pelastusrenkaana ja hukata itsensä. Toimivassa parisuhteessa molemmat ovat kokonaisia.

Sen jälkeen olet varmasti nähnyt niitä, jotka sanovat: “Olin menettänyt täysin uskoni rakkauteen enkä uskonut ikinä enää löytäväni rakastavaa ihmissuhdetta. Sitten hän tuli elämääni ja pelasti minut.” Itse olisin kehottanut tätä tyyppiä heti alkuunsa odottamaan arpien lähtöä ennen uutta suhdetta. Mutta ei, hän parantui uuden suhteen myötä. (Katkeruuden ääni?)

Välillä tuntuu kuin toisilta vaadittaisiin enemmän kuin toisilta. Miksi minun on oltava eheä, jos tuokaan ei ole?! (Epistä.)

Kuten kaiken, tämänkin voi kääntää positiiviseksi. Entä jos emme odota turhaan? Entä jos me alitajuisesti suojelemme itseämme keskinkertaisuudelta? Luulen, että meitä valmistellaan johonkin vielä parempaan kuin mitä odotamme. Meille on luvassa jotain jalostuneempaa, jotain puhdasta ja universaalisti täydellistä, jotain niin hyvää, ettei sellaista osannut edes kuvitella. Sellaista rakkautta, johon pystyy vain silloin kun todella on valmis. Sellainen rakkaus on ehdotonta. “En rakasta sinua, koska tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua.” Näissä on vissi ero. Se on sellaista rakkautta, jossa suudellessa jalat kohoavat maankamaralta. Orgasmin hetkellä koskettaa taivasta. Halatessa sulautuu yhdeksi kehoksi.

Sitä saa mitä tilaa. Minä olen tilannut tällaista. Sitä paitsi asia voi olla niinkin, että minä olen valmis, mutta sielunkumppanini ei. Minun on nautittava elämästäni kunnes hän juoksee minut kiinni.

Hyvä on. Olen valmis odottamaan.

Propsit kotimaiselle dorikselle

Kirjoitin kolmisen vuotta sitten sanomalehti Pohjalaisen viikkoliitteeseen Tosiin, nykyiseen Muruun, jutun siitä kuinka mies ja nainen näkevät naiseuden. Vuosikausien taistelu kauneuskäsityksistä, naisten rooleista ja tasa-arvosta ei ole vieläkään laantunut ja toki keskustelu on hyvästä. Se on vain helvetin yksipuolista. Siksi halusin tehdä tämän jutun. Julkaisen sen tässä, koska minusta kumpaisellakin haastateltavalla on mielenkiintoisia mielipiteitä naiseudesta ja mehän kaikki haluamme tietää, mitä miehet meistä ajattelevat.

P.S. Sen verran olen juttua muokannut, että olen vaihtanut otsikon siihen, mitä se alkuperäisesti minulla olikin. Tuottaja vaihtoi otsikon julkaisuvaiheessa muotoon: "Yhteistä elämän pyykkiä", joka on, sanoisinko, eläkeläismallia.




”Suomalainen nainen on ihana”

Mies ja nainen sekä pohdittavana naiseus. Rap-videoiden ahterit. Ulkonäköpaineet. Ruma Betty. Johtotehtävät. Uskottavuusongelmat ja reippaat pikkutytöt.

Tytöt kasvatetaan pienestä pitäen istumaan siististi, hymyilemään kiltisti ja näyttämään söpöiltä saparoissa.
Vielä 2000-luvullakin Lara Croftista ja Kissanaisesta huolimatta lapsille syötetään vaivihkaa stereotypioita naiseudesta. Piia Rekilä ottaa esimerkiksi Harry Potterin, jossa topakka Hermione on tunnollinen ja vastuullinen tyttö, kun taas pojat hakevat seikkailuja. Toisaalta “älä itke, sä oot jo iso poika”, on yksi fraaseista, joilla muokataan myös pienen pojan identiteettiä.
- Varmasti yksi syy siihen, miksi naiset eivät hakeudu johtotehtäviin on se, että nainen on kasvatettu olemaan kiltti. Siksi he vierastavat roolia, jossa joutuu olemaan kurja ja tekemään päätöksiä, joista voi menettää viidet yöunet.
Mikko Vartiainen uskoo enemmän myötäsyntyiseen kuin kasvatukseen. Parivuotias kummityttökin osaa jo olla mielen kielin saadakseen tahtonsa läpi, kun taas pojilta kyky puuttuu.
- Nää on tietysti stereotypiota. Jos nainen on erilainen, pelaa lätkää tai korjaa autoja, sillä on jatkuvasti identiteettikriisi, miks mä oon tällainen ja muut tollasia, ja kuvittelee olevansa jotenkin vääränlainen. Se on naisten ominaisuus. Kaikki naiset kuvittelee olevansa vääränlaisia oli ne sitten millaisia tahansa.

Nainen tälläytyy naisia varten

Vartiainen ihmettelee naisten epävarmuutta. Nainen tuskin on sitä luonnostaan, joten syy on mysteeri.
- Naisilla tulee joku ongelma murrosiän jälkeen. Ensin ollaan koko kasvukehityksen miestä edellä kunnes tulee viimeinen kehitysvaihe 18-24-vuoden tienoilla eli itsensä hyväksymisen vaihe. Olet löytänyt sen kuka sä oot, millainen sä oot ja opit tykkäämään siitä.
Silloin tiedostetaan kyvyt ja puutteet, sekä ulkoiset että sisäiset. Mies ajattelee olevansa ok kaikesta huolimatta käyttäytyen myös sen mukaisesti ja vaatien muilta tietynlaista arvostusta.
- Tuntuu, että tää kehitysvaihe menee naisilla ihan päin seiniä. Ne valittaa vieläkin, että mä oon lihava, mä oon harteikas, mulla on väärän väriset kulmakarvat väärässä kulmassa. Vikoja löytyy vaikka kuinka hemmetisti.
Rekilä miettii kauneuskäsityksen syöttämisen alkavan jo varhain. Kun äiti kerran vuodessa lähtee juhliin käyttäen valmistautumiseen aikaa kolme tuntia, kehutaan kuinka hän onkaan kaunis.
- Miksei sanota: “Voi kuinka äiti on kaunis, kun se tulee saunasta”, tai vaikka aamulla herätessään. Se antaa kuvan, että ollakseen kaunis sen eteen täytyy tehdä jotain.
- Musta olis hirveä ajatus, ettei antais rispektiä sille, että kun toinen on puolitoistatuntia tällännyt itteensä niin toteais: “No, hyvältä sä olisit näyttänyt muutenkin, ihan turhaa työtä teit”, Vartiainen lisää.
- Mutta sun lapset kuulee sun kehumisen vaan, kun sun vaimo on tehnyt puolitoistatuntia sen eteen töitä, Rekilä toteaa.
- Jos kaikki naiset huomenna vaan lopettais meikkaamisen, aika harva äijä valittais siitä. Se lopulta lopettais kilpavarustelun kauneudella, mutta tekis naisten omasta elämästä paljon tylsempää. Ketkä sitä meikkaamista edes kaipaa eniten: naiset! jatkaa Vartiainen.

Omassa nesteessä

Pitääkö paikkansa, etteivät miehet välitä siitä onko selluliittia, säärikarvoja, kulmakarvat nypitty, varpaankynnet lakattu, makuhuulikiiltoa, selän iho kuorittu, kovettumat raspattu ja purkkirusketus?
- Jos ne edes huomaa sellaisia asioita. Ne huomaa, jotka itsekin laittaa itseään. Pääasiassa naiset on itselleen ottaneet sen roolin, että täytyy näyttää hyvältä. Sitten jotkut naiset valittavat, että minkä helvetin takia tää nyt on tälleen, Vartiainen loksauttaa.
Rekilä on samaa mieltä, mutta muistuttaa alkuperäisten vaatimusten lähteneen ajasta, jolloin mies oli melkein Jumala. Ei nainen keksinyt korsettia tai karvojen poistoa, mutta jotenkin siihen on nyt jumiuduttu.
- Naisten lehdet ovat monessa asiassa kaiken pahan alku ja juuri. Ne vahvistavat stereotypiaa siitä, että täydellinen nainen ajaa säärikarvansa, jonka lisäksi hemmottelee itseään kolmen tunnin itsehoitosessioilla. Ne ruokkivat sitä tarvetta. Ei niinkään naiset, vaan ne selluliitti- ja ryppyvoiteiden valmistajat.

Naisvalta tuo alastomuuden

Naisvartalon käyttö mainonnassa tai rap-videoissa menee joskus täysin yli sietokynnyksen. Vartiaisen mukaan harva mies vakavissaan pitää musiikkivideoiden stringiahterien kuvaustapaa esteettisenä tai kiihottavana. Lisäksi Tekniikan Maailmassa mainostetaan autoja huomattavasti vähemmän puolialastomilla naisilla kuin Trendi-lehdessä mitä tahansa tuotetta.
- Mitä enemmän naisilla on valtaa kulttuurissa, sitä enemmän näkyy paljasta pintaa. Se voi olla turvallisuusjuttu. Miesvaltaisissa kulttuureissa naisen on suojattava itsensä, mutta vastakkaisessa kulttuurissa nainen on muuttunut saalistettavasta saalistajaksi ja seksuaalisen vallan käyttäjäksi.
- Naisilla ja heidän ruumiillaan mainostaminen ei ole miesten tahto vaan bisneksen tahto, Rekilä jatkaa.
- Se nyt vaan on niin, että naiset ovat alastomina kauniita, kun taas miehiä ei kaikki mielikseen katsele. Onko naiset tappiolla tässä asiassa, kun kaikki ovat sitä mieltä, että naiset näyttää hyvältä alasti, mutta miehet ovat kuvottavia. Olisiko se parempi toisinpäin, Vartiainen kysyy.

Kuka määrittelee kauneuden?

Entä sitten Ruma Betty? Sarjaa on ylistetty siitä, kuinka vihdoinkin on tullut “oikea” nainen tuuttiin. Kaunis tai solakka nainen ei siis ole oikea nainen ja on kaiken lisäksi huono esikuva, koska tulee kovin paha mieli, kun ei itse yllä samaan.
Vaikka Betty ei edes ole ruma, vain hieman tyylitön, hän sarjan herättämän keskustelun mukaan toimii upeana roolimallina älykkyytensä vuoksi.
- Tuo on juuri tuota, ettei voi olla kaunis ja fiksu, Rekilä ja Vartiainen toteavat yhdestä suusta.
- Kuuntelin kerran graduntekijöitä, joista yksi avautui siitä kuinka on pakko mennä ostamaan imagolasit, muuten ei yksinkertaisesti saa töitä. Kun on 24-vuotias blondi, äijät huutaa vaan, että tuo sitä kahvia, Vartiainen kertoo.
- Kaunis nainen ei alunperin ole ollut esillä poliitikkona tai yrityksen johtajana, esille päästiin ulkonäön vuoksi. Kaikki kunnia missikulttuurille, jossa meidät on luotu näkemään kaunis nainen tyhmän roolissa. Ei misseiltä kysytä kysymyksiä, joilla he pystyisivät näyttämään muunkin kiinnostavan kuin hiusten, Rekilä sanoo ja jatkaa toitottamisen siitä kuinka nainen saa olla sellainen kuin on menneen epäterveeseen suuntaan.
- Puhutaan, ettei naisen täydy olla kaunis tai laiha eikä kyseenalaisteta sitä mikä on kaunista tai rumaa. On laitettu standardi ruma ja kaunis, ja nyt on vapauduttu ikeestä siinä, ettei kaikkien naisten tarvitse olla kauniita ollakseen onnellisia. Mutta miksi kauneus on niin pieni rajattu alue?

Keski-ikäiset ovat rasisteja

Jokainen nuori nainen on törmännyt uskottavuuspulan aiheuttamiin keski-ikäisten miesten halveksuviin katseisiin.
Rekilä on ollut Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja toimii tällä hetkellä edustajiston varapuheenjohtajana. Hän ei ole kokenut vähättelyä nuorten keskuudessa, iäkkäämpien kylläkin. Vartiainen, yliopiston koulutus- ja sosiaalipoliittinen sihteeri, on huomannut saman.
- Lukiosta tullessani luulin miesten ja naisten olevan luonnostaan tasa-arvoisia. Sitten lähdin rauhanturvaajaksi, jossa mestassa oli sekä miehiä että naisia, oli luonnollista suhtautua tasa-arvoisesti. Sitten oli nää nelikymppiset sedät. Voi helkkari niitä tyyppejä! Ne suhtautuivat naisiin usein avoimen vihamielisesti, Vartiainen muistelee.
Hän huomauttaa kolmekymppisten olevan naisten kasvattama sukupolvi äidistä ja tarhatädistä opettajaan, joten jo on ihme, jos naisjohtajia vielä karsastetaan.

Ihanat naiset

Toimittaja-kirjailija Roman Schatz on kertonut hämmentyneensä muuttaessaan patriarkkaalisesta yhteiskunnasta Saksasta matriarkkaaliseen Suomeen.
- Ei Suomi vielä ole matriarkkaalinen yhteiskunta, mutta voi olla että kolmenkymmenen vuoden päästä toimittaja tekee juttua siitä kuinka mies on kriisissä, Vartiainen heittää.
- En usko naisjohtajien olevan enemmistö yrityksissä vielä pitkään aikaan. Silloin kun menen hautaan, suurten yritysten johtajien pallit ovat ne, missä valta on miehillä, Rekilä lisää.
Kaikesta huolimatta suomalainen nainen ja mies ovat kaksikon mielestä upeita. Rekilän on vaikea kuvitella itseään parisuhteessa muun maalaisen kanssa.
- Suomalainen mies hyväksyy enemmän sen, että nainen on vertainen. Hän ei katso karismansa olevan kiinni siitä.
Vartiainen yhtyy edelliseen puhujaan, vaikkakin eri sukupuolesta.
- Suomalainen nainen on ihana. On muun maalaisetkin, mutta tykkään tällaisesta yhteiskunnasta, jossa nainen voi sanoa sanansa ja odotan, että tästä tulisi vieläkin tasa-arvoisempi.

3.

Ennen naisilla oli aikaa leipoa kakkuja ja heidän täytyi teeskennellä orgasmeja. Nyt selviämme orgasmeista, mutta meidän täytyy teeskennellä, että olemme leiponeet kakun itse. Ja tätä kutsutaan kehitykseksi.

- Allison Pearson -

Takaisin kotiin

Olen aina ollut sitä mieltä, että jos erotaan, sitten erotaan. Ihan sama, mikä siihen on syynä. Sama ongelma on vastassa, kun aletaan taas nukkua samoissa vällyissä. Ero on hälytyskello. Se pirisee, kun toinen on sinulle epäsopiva, koska jos hän olisi sopiva, ei olisi mitään syytä alunperinkään erota. Toki suhteen eteen on työskenneltävä, mutta tosirakkaus minun mielestäni on vaivatonta. Se soljuu kuin kaarnalaiva. Se voi törmätä kiveen, mutta virtaus pukkaa sen väistämättä takaisin reitille.

Sitten lähipiiristä alkoi tiputella päinvastaisia esimerkkejä.

Esimerkki 1.

Kaverini seurusteli muutaman kuukauden miehen kanssa, joka ei ollut varma sitoutumiskyvystään. “En tiedä, mitä haluan. Ehkä sinä et vain herätä minussa niin voimakkaita tunteita, jotka saisivat minut haluamaan olla kanssasi aina.” Kaverini oli kuin yliajettu kastemato, kiemurteli puolilamaantuneena kivusta. Nyt meni universumin suunnitelmat väärälleen. Entä yhteenkuuluvuus ja rakastumisen pörröinen fiilinki? Miten näin voi käydä, jos mielet vetävät yhtä köyttä kuin suhde olisi kirjoitettu Akaasisiin aikakirjoihin?

Lenkillä hän vatvoi asiaa kerta toisensa perään. “Jos me kuitenkin palaisimme yhteen jossain vaiheessa, kun hän ymmärtää minun olevan hänelle se oikea?” Mies otti yhteyttä parin kuukauden päästä ja sanoi tehneensä virheen. Kaverini otti hänet takaisin ja nyt he ovat olleet yhdessä kuusi vuotta.

Esimerkki 2.

Toinen ystäväni oli viettänyt erittäin vauhkoa sinkkuelämää vuosi toisensa perään, kunnes hän tapasi Markon. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ystäväni alkoi kieriä sitoutumisahdistuksessa. Oliko hän tämän miehen kanssa vain sen vuoksi, että hän sai mahdollisuuden olla parisuhteessa vai siksi, että hän halusi olla juuri tämän ihmisen kanssa?

Hän poikkaisi suhteen ja palasi villiksi partykeijukaiseksi, mutta piti tiiviisti Markon kanssa yhteyttä. Jokainen uusi petikumppani sytytti aina uuden kipinän aivan toiseen suuntaan, ja lopulta ne roihahtivat yhtenä klönttinä rakkaudeksi - Markoon. Häitä vietettiin reilu vuosi sitten. “Vuoden ero oli parasta, mitä suhteellemme on tapahtunut”, hän kertoi. “Sain miettiä sitä, mitä todella elämältäni haluan, minkälaisen miehen haluan ja syitä siihen, miksi olen kokenut kammoa sitoutumista kohtaan.”


Entä jos ero, hitaasti eteneminen tai tauko ovatkin vain alitajuisia tarpeita ottaa itselleen aikaa, jolloin voi valmistautua ottamaan vastaan uuden elämänvaiheen? Me vain teemme kaikista näistä kriisin, vaikka todellisuudessa ne voivat olla keinoja siirtyä henkisesti seuraavalle tasolle. Vähän kuin pituushyppääjä, joka ennen lähtöä vetää syvään henkeä ja taivuttaa kroppaansa taaksepäin saadakseen hyvän vauhdin.

Pituushyppääjä kuitenkin tietää tavan kuuluvan suoritukseen, kun taas meidän takaraivossamme kolkuttaa vieläkin kaava, jolla suhteen olisi edettävä ja missä vaiheessa meidän olisi oltava omassa elämässämme suhteen alkaessa.

Ehkä meidän vain joskus on lähdettävä, jotta voimme palata takaisin. Ehkä meidän olisi hengitettävä enemmän.

Your Body Is A Wonderland - John Mayer ( With Lyrics )

Huolimatta siitä, että pitäisit Ismo Alangosta ja Children of Bodomista, kuuntele tämä biisi ja kyttää samalla sanoja. Mieti mieti mieti, että sinulla olisi mies, joka laulaisi sinulle näin, sanoisi sinulle näin tai edes ajattelisi sinusta näin. Näkisit sen hänen katseestaan tai tuntisit sen kosketuksesta. John Mayer teki tämän Jennifer Love Hewittille, kun he olivat vielä pari. Ok. Helppoa on kuvitella kuinka kaunis Jenny on hiussuortuvan tipahtaessa kasvoille. Joka tapauksessa tieto siitä, että on olemassa mies, joka ajattelee naisestaan näin, on fantastista.

Romantiikkaa ponisiirtokuvista

Carrie Bradshaw pyörtyi kun Aleksander Petrovsky osti hänelle Oscar de la Rentan leningin, kuskasi oopperaan ja tanssitti portailla. Romance-intolerant, hän sanoi ja mietti, ovatko New Yorkin naiset niin tottuneita romantiikan puutteeseen, etteivät kestä suorin jaloin, jos hempeyttä yhtäkkiä tapahtuu.

Suomalainen nainen on aina ollut vähän äijä. Johtuu peltotyöperinteestä.

Ja romantiikka. Sehän siis tarkoittaa kaikkea, jossa on pitsiä. Tai jotain.

Kun naisilta kysytään, mikä on romanttisinta, mitä mies voisi tai on tehnyt heille, he vastaavat - tietysti - kotityöt. Kun mies tiskaa, imuroi tai pyyhkii pölyjä. Minusta kotitöiden pitäisi olla niin luonnollisia asioita miehelle, etteivät ne enää ole romanttisia. Jos oma mieheni ei tiskaisi, hän joutuisi maton ja piiskan väliin.

Aloin miettiä, mikä on stereotyyppisesti romanttisinta, mitä mies on minulle tehnyt. Yllätyin niiden pienestä määrästä:

1) Ekalla luokalla meidän oli ostettava pikkujoululahjat, jotka jaettiin koko luokalle summittain. Eräs minuun ihastunut luokkakaverini kuitenkin vaati, että minun oli saatava hänen ostamansa lahja. Paketissa oli My Little Pony -pahvimaisema sekä siihen kuuluvia ponisiirtokuvia (Sellaisia muovisia lituskaisia, joita pystyi liikuttelemaan taustan päällä. Muistatteko näitä?). Hän oli ostanut lahjan juuri minua varten.

2) Sain korvakorut syntymäpäivälahjaksi. Mies jopa muisti, että olen allerginen kaikille muille metalleille paitsi kullalle.

3) Sormus joululahjaksi. Kultaa sekin.

4) Mies osti baarissa ruusun niitä kaupittelevalta kiertolaiselta.

5) Mies herätti minut keskellä painajaista, jonka aikana olin vaikeroinut ääneen pelosta. Hän silitti päätäni ja otti minut syliin.


Jos takaraivossani on vieläkin muisto ensimmäiseltä luokalta, sen on täytynyt olla jotain perustavanlaatuisesti merkittävää. Se tulee vieläkin mieleeni silloin tällöin, enkä edes ollut ihastunut kyseiseen poikaan. Teko vain oli niin ihana. Ehkä se tulee mieleen juuri niinä hetkinä, kun epäilee miesten kykyä ottaa muutkin kuin itsensä huomioon. Aivot ikään kuin muistuttavat sen olevan mahdollista. Tämä muisto pääsee toiselle sijalle.

Saamiani koruja käytän vieläkin aivan neutraaleina itseni koristajina liittämättä niitä kyseiseen mieheen millään tavalla.

Kaunein muisto on kohta 5. Se päihittää korut ja ruusun. Uskon niin olevan suurimmalla osalla naisista. Kuka tarvitsee korvakoruja, kun on syli.