Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tuhat asiaa

Juon tässä Yogi-teetä. Siinä sanotaan, että intialaisessa mytologiassa naiset piirretään tuhatkätisinä, koska vain nainen kykenee tekemään tuhat asiaa samaan aikaan. Viime aikoina olen huomannut itsessäni tuon saman ominaisuuden. Naiset on aika sissejä, eikö vaan :)

Syksy on täällä. Rakastan syksyä. Yksi syy siihen on se, että saa pukeutua mielenkiintoisemmin kuin muina vuodenaikoina ja ilma on raikas ja tuntuu siksi puhtaalta, kuin siinä olisi enemmän happea. 

Vallilassa on ollut fantastista väriä. Siellä on paljon liikennettä ja teollisuusrakennuksia, mutta myös puita, jotka välkkyvät väreissä. Esimerkiksi viime vuoden syksy näytti värikkäämmältä kuin koskaan. Mikä lie siinä oli. Vai näkikö itse vain maailman erilaisten lasien läpi kuin aikaisemmin.






lauantai 7. huhtikuuta 2012

Hei, suhteellinen! Vituttaako?


Pasan ja Atpon vitutus-kirjasarja on saanut helmen. Suhdekirjoittelijana silmäni alkoivat välkkyä kuin kaksi taivaan kirkkainta tähteä (ällöä, joo) huomatessani, että vitutuskirjailijat Pasa ja Atpo ovat pukanneet ulos teoksen Eniten vituttaa parisuhde. Niinpä olen viettänyt muutamat illat mukavassa lukutuolissani nauraen, mikä illanviettona on tietysti aivan parasta. Jos on yksin kotona ja nauraa silti ääneen, jotain on hyvin perustavanlaatuisesti hyvin (tai vialla, voit päättää itse).

Odotin kirjalta pelkkää huumoria, negailua ja “kun se kyrvähtänyt ämmä röhnöttää tuossa sohvalla taas siinä kauhtuneessa pyjamassa, niin totta helvetissä kolmen vuoden jälkeen alkaa vituttaa jo niin saatanasti” -toteamuksia. Mutta ei. Pasa ja Atpo osoittautuivat tavallaan neroiksi. He ovat onnistuneet laittamaan ojennukseen kaikki parisuhteeseen liittyvät aspektit ensimmäisistä treffeistä avioeroon ja he tekevät sen tyylillä. Kirjan nimeä ajatellen väite on absurdi, joten kannattaa vain lukea teos itse.

Suunnittelin ensin tekeväni kirjasta perinteisen kirja-arvion, mutta lukiessani sitä huomasin, että on paljon mehukkaampaa tutkailla sitä seikkaa, että kaksi suomalaista kollia on kirjoittanut rakkaudesta ja heillä todellakin on aiheesta painavaa sanottavaa. Eniten hämmästyin siitä, että Pasa ja Atpo ovat osanneet ruotia parisuhteen kaikki puolet asiantuntevammin kuin parisuhdeneuvojiksi itseään kutsuvat lässynlässyn terapeutit. Olin jopa lähes kaikesta samaa mieltä tämän “parin” kanssa. Kaksikko haluaa tasa-arvon naisen ja miehen välille. He vastustavat pettämistä. He haluavat, että suhteessa asioista ja ongelmista keskustellaan avoimesti ja suoraan. He kannattavat sitä, että jokainen toimii sisäisen äänensä mukaan, ei sillä mittarilla mitä sukulaiset ja naistenlehdet sanovat parisuhteen idyllistä.

Ensinnäkin poikia pännii se tosiasia, että on suhteettoman paljon tyyppejä, jotka eivät uskalla olla yksin: “Ihastumisen illuusion lisäksi ihmiset päätyvät perusteettomasti yhteen myös siksi, että “pitää olla joku”. Paitsi että ei helvetissä pidä! Olkaa mieluummin yksi kuin sen ensimmäisenä löytyneen epäsopivan luuserin kanssa.”
Eräs mainio pointti: “Etkö sä siedä itseäs, kun et voi olla yksin? Eipä silti, urpo sä meidänkin mielestä olet!”
Tietysti on olemassa todellista lempeäkin: “No mitäs sitten, jos ihastuu ja rakastuu ihan aidosti? Hanaa vaan niin vitusti!”

Ensin tietysti pitäisi päästä treffeille. Luonnollisesti suhde voi alkaa monella tavoin, kuten treffi-ilmoituksen kautta, opiskelu-, työpaikka- tai lomaromanssina. Miten olisi klassikko, kaverisuhteesta rakkaudeksi -menetelmä?
“On kyllä kerrassaan hellyttävä ajatus, että löysitte toisenne pitkän ystävyyden jälkeen. Parasta siinä on se, että tällä keinolla olette hetkellisesti poissa häiritsemästä kunnon ihmisiä. On kuitenkin syytä tarkastella teidän typeryyttänne. MITEN KAUAN HOMMAN FUNAILUUN VOI MENNÄ?!?”

Muita vitutuksen aiheita parisuhteen metsästämisessä ovat muun muassa:

Se, että edelleen monien mielestä miehen pitää tehdä aloite
Jos mies on kiinnostunut naisesta, mies luonnollisesti ottaa naiseen yhteyttä. Vastaavasti, jos nainen on kiinnostunut miehestä, nainen ottaa mieheen yhteyttä, ei aloita jotakin kivikautisia flirttailuelkeitä. MIKÄ TÄSSÄ ON NIIN VAIKEAA? Liian usein miehet yrittävä valita kumppanin kaikista naisista ja naiset vain heitä lähestyneistä miehistä.
Antaa rukkaset
Voiko puhkikuluneempaa sanontaa enää olla? Joo, voit kyllä pitää ihan itelläs noi rumat paskakintaat ja vaikka vetää niihin. Mä lähen NYT mäkeen.
Pariutumisen vaikeus naisten näkökulmasta
Tämä koskee etenkin koulutettuja naisia. Pääosa miehistä nimittäin haluaa kauniin, mutta itseään tyhmemmän naisen. Eipä ihmetytä, että niin moni akateeminen nainen tekee uraa yksinään. Oli sitten kaunis tai ei.

Pasa ja Atpo ovat omistaneet monta sivua ja lukua seksille. Ja miksikäs ei. Tässä siitä muutamia hyviä pointteja:

Naisen haluttomuus
Onko muka luonnollista, ettei koskaan tee mieli? Suklaata sen sijaan tuntuu tekevän mieli. Että puhutaan nyt vaan siitä ongelmasta. Ihminen on seksuaalinen olento ja jos siltä loppuu halut kokonaan, se on ongelma.
Viagra
Mitenköhän tähänkin nyt pitäisi suhtautua… SIIHEN ON SYY, ETTEI TEILLÄ SEISO!
Naisten ja miesten seksilelut
Leluja ja pornoa ostava mies on irstas pervo, kun taas dildoja kotiin kantava nainen on itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa sinut oleva kuuma pakkaus. Mitä helvettiä? Me halutaan, että naisten seksuaalisuus käy läpi saman poplaritakki-vaiheen, jonka se miehilläkin on vaatinut.

Nyt sitten ollaan parisuhteessa, johon on pitkään kaivattukin. Olisiko aika muuttaa yhteen, Pasa ja Atpo?

“Mikä helvetti siihen yhteen muuttamiseen pakottaa kiirehtimään? Sillä järjestelyllä ehtii kyllä aikanaan elämään koko elämänsä, jos se vielä silloinkin tuntuu niin perkeleen hyvältä idealta.”
Jotkut perustelevat sitä elinkustannusten jakamisella tai helppoudella. “TAJUTKAA, ETTÄ NOI ON AIVAN VITUN TOISSIJAISIA ASIOITA! Muuttakaa yhteen, jos ajatusmaailmat sopivat yhteen tai jos viihdytte toistenne kanssa. Mutta älkää nyt jumalauta tehkö sitä sen takia, että se on kätevää tai aika on oikea.” Sitä paitsi: “Uutuudenviehätyksen jälkeen huomaa nopeasti, että toinen on tosiaan aina kotona. Onhan se romanttista (mitä vittua se sana sitten tarkoittaakin), mutta ANNA MÄ NYT VITTU OON EDES HETKEN TÄÄLLÄ YKSIN!”

Mitäs sen jälkeen Pasa ja Atpo? Mentäisiinkö kihloihin? Kihlaus on lupaus avioliitosta, mutta “valtaosa jengistä on sisäistänyt tämänkin päin vittua. Kihlautumista pidetään vain kepeänä pokkurointina, jonka pitää tulla naiselle kivana yllätyksenä ja jonka jälkeen voidaan sitten oikeasti alkaa miettiä, olisikohan sitä sitten kliffaa mennä ihan naimisiinkin. Vittu te ihmiset olette tyhmiä.”

Tölväistäänpä sen jälkeen laumasieluja. On sitten pakko mennä naimisiin, kun sukulaiset alkaa painostaa, että eikö teidänkin olisi nyt jo aika. Se pitää tehdä nimenomaan valkoisessa puvussa ja teemavärissä (“Laittaessasi kermanvalkoiset servetit tilaukseen voit ohessa haistaa paska.“), koska niin kuuluu tehdä ja kirkossa, koska se on romanttista ja perinteiden mukaista, vaikkei ole edes uskovainen ( “Voisko siitä vihkikaavasta sitten poistaa ne jumala-osiot, kun ne ei oikein tunnu meille luontevilta“. KUKAS VITTU SUT SITTEN SIUNAA, JOS EI SE UKKO?).
Ja sitten tietysti pitää tehdä lapsia, hankkia rivariosake, auto ja koira, koska kaikki muutkin tekevät niin ja kaikki tämähän on juuri se elämän ydinasia. (“Tämän tiedon valossa ei tule yllätyksenä, että puolet pareista eroaa. Kannatti varmaan tulla painostetuksi hommaan. Ei näyttäisi pahasti vituttavankaan.”)

Häissä vituttaa myös mukakekseliäät hääkuvat: “Vai että keksitte roikkua puussa, onpa leikkisää! Mitä jos seuraavaksi roikkuisitte leukakiikussa?”

Kun nyt sitten ollaan naimisissa, keskusteltaisiinko meidän suhteesta, Pasa ja Atpo?
“Osa pariskunnista käyttää valtaosan valveillaoloajastaan suhteensa vatvomiseen. Kaikki tietävät nämä tyypit, jotka bileissä, kävelyllä, kaupassa, elokuvissa ja joka helvetin muussakin paikassa ‘keskustelevat’ ja ‘reflektoivat’ suhdettaan, toisiaan ja itseään. -- Keskittykää olemiseenne ja käyttäkää vähemmän aikaa sen olemisen analysointiin! Kyllä suhteen pitää toimia ilman, että siitä koko ajan keskustellaan.”

Mikä sitten itse parisuhteessa vituttaa?

Paremmat puoliskot
Ja ennen kaikkea se, miten sitä vitun puoliskoasiaa pitää joka paikassa toitotella: “toi mun parempi puolisko…” Mitä vittua? Ootko sä itse oman kokonaisuutesi HUONOMPI PUOLI? Kattokaapa ihmisten ilmeitä, kun heteromies ilmoittaa, että huonompi puolisko ei olekaan tällä kertaa mukana.”
Vaimojaan haukkuvat munaturvat
Oisko aika erota, jos kerran niin vituttaa? Vai pelkäätkö, ettet selviä yksin, munaton uuvelo kun olet? Entä tuliko mieleen, että jos vaimosi tosiaan on niin kammotus kuin annat ymmärtää, niin sinähän olet tyyppi, joka vapaaehtoisesti elää kammotuksen kanssa? Kumpaahan tässä nyt pitäisi oikeasti haukkua?
Miehet, joiden mielestä naisen paikka on kotona
Nyt olisi melko tärkeää toivoa, että joku keksisi aikakoneen. Olisitte nimittäin kovaa kamaa esimerkiksi 1800-luvulla. Lienee selvää, että teidän paikkanne on katuojassa.
“Kaikki naiset on samanlaisia lutkia”
Kotona ihmetellään, miksi ne ei tykkää musta. Oikea asennehan tosiaan vie vaikka kuuhun. Toivottavasti se ei tuo sieltä takaisin, senkin onneton pillipiipari! Miksiköhän sua kohdellaan kun paskaa rättiä?
Naisten pohdinta siitä, mistä saa hyvän miehen
Tätä mäkätystä kuunnellessaan saattaa erehtyä luulemaan, että jossakin olisi olemassa joku “hyvät miehet” -ryhmittymä, joka tosin on äärimmäisen vaikeasti tavoitettava, pysyttelee piilossa eikä ilmeisestikään halua kohdata “hyvät naiset” -ryhmän edustajia.
Naisten itsetunnon paskuus
Miehissäkin on epävarmoja olmeja, mutta jostain syystä naiset ovat keskimäärin huomattavasti helpommin horjutettavissa kuin miehet. Tätä ominaisuutta pienimunaiset miehet sitten käyttävät lytätessään vaimonsa maanrakoon. Hieno saavutus veli!
Hormonit
“Mä voin olla kusipää, kun mulla on nää hormonit.” No et vittu voi! Osoittaa naisilta aivan käsittämätöntä saamattomuutta, etteivät he vielä aikuisiälläkään osaa käyttäytyä kuten ihmiseltä voisi odottaa. Hormonit löydetään syyksi vaikka mihin, mutta muniaan raapivalle miehelle tämä selitys ei tietenkään käy.

Pasa ja Atpo muuten tietävät mistä puhuvat. Kirjassa on pari sivua juttua e-pillereistä. Asiaa.

Pettämisestä miehet puhuvat näin: “Uskollisena pysyminen ei vaadi normi-ihmiseltä mitään älyttömiä lahjoja. Tietenkin tulee tilanteita, joissa tekisi mieli unohtaa hetkeksi seurustelevansa, mutta jos suhde on edes etäisesti kunnossa, niin tavanomaisella itsekurilla varustettu tyyppi klaaraa homman parhain päin.”

Vituttaa myös pettämisestä tuleva morkkis: “Asiaan liittyy takuulla monia elementtejä, mutta se on varmaa, että pettäjää vituttaa. Syyt tähän voivat olla mitä tahansa, sillä mitäs helvettiä me tiedettäisiin maailman pikkusieluisimpien sängynkastelijoiden mielenmaisemista.” He toteavat, että mustasukkaiset ihmiset ovat usein pikkusieluisia ja epävarmoja nilkkejä, paitsi että jos epäilyissä on jotain perää, “silloin sukat voi sovittaa tämän casanovan henkitorveen”.

Erossa ja sydänsuruissa vituttaa esimerkiksi eroaminen lyhyestä seurustelusuhteesta (“Eikö musta nyt vittu ole sitoutumaan edes hetkeksi?”), eroaminen pitkästä seurustelusuhteesta (“Mitäs vittua mä lusin tän tyypin kanssa näin monta vuotta, kun homma kuitenkin päätyi eroon.”) ja eroamiseen liittyvät käytännön asiat (“Yhteiset tavarat, lainat, kaverit, koirat, kakarat ja bonuskortti. Aavistuksen vittumaista sopia ja tapella näistä, kun muutenkin vituttaa perseelleen mennyt suhde.”) Ja lisäksi tietysti exän uusi elämä. Ja sana exä.

Yksi perustavanlaatuisimmista vitutuksen aiheista on heistä kuitenkin:

Se, kun ei ole suhdetta, vaikka haluaisi
Tässä on nyt kirjan verran rummutettu siitä, miten perseestä kaikki parisuhteet ovat. Valitettavasti tämä ei auta yhtään siinä, että vastentahtoinen yksin oleminen on aivan helvetin paskaa puuhaa. Just tämän kaltaisissa ristiriitatilanteissa tekee mieli löydä itseään lekalla naamaan.

Eniten vituttaa parisuhde -kirjan kirjoittamisen aikana Atpo erosi pitkäaikaisesta suhteestaan, kun taas Pasa meni naimisiin. He muistuttavatkin, että kirja on täysin fiktiivinen.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Minun mieheni

Nyt on otollinen hetki kertoa, mitä minä haluan mieheltä. Jotkut sanovat, että on väärin asettaa vaatimuksia kumppanille. On pidettävä mieli avoinna ja ottaa vastaa ihminen sellaisena kuin hän on. Vaatimuksia pidetään egoistisena kontrollifriikkiytenä. Minä olen eri mieltä. Minusta on itsensä kunnioittamista asettaa tiettyjä periaatteita kumppania valitessaan ja pitää niistä kiinni. Ongelma siitä tulee siinä vaiheessa, kun vaatimukset keskittyvät pinnallisiin seikkoihin, kuten:
“Miehen ei saa missään tapauksessa kuunnella Europoppia tai jätän hänet.”
“Miehen on pukeuduttava siististi 24/7, sillä verkkarit ovat juntit ja jos hän käyttää niitä, jätän hänet.”
“Miehen on syötävä vain elävää ravintoa tai jätän hänet.”
“Miehellä ei saa olla rintakarvoja, muuten jätän hänet.”
“Miehen pitää tykätä enemmän koirista kuin kissoista, koska kissoista tykkääminen on naismaista ja siinä tapauksessa jätän hänet.“
“Miehen on osattava rakentaa talo, muuten jätän hänet.”

On erittäin tärkeää opetella näkemään sielu fyysisyyden takana. Tiedäthän itsekin, että joskus kimmahtaessasi voit itse asiassa kaivata yksinkertaisesti halausta. Rasittaisiko raskaasti, jos joku sen perusteella pitäisikin sinua kauttaaltaan raivohulluna narttuna? Ehkä joskus satut lipsauttamaan ajattelemattoman kommentin, muttet halua itseäsi määriteltävän ihmisenä ainoastaan sen mukaan, vaan toivot muiden ottavan sinut huomioon kokonaisuutena ja näkevän syvemmälle typerän toteamuksen taakse. Jos näin haluat, kohtele muita samoin. Anna vain sitä, mitä haluat vastaanottaa, sillä kaikki lähettämäsi tulee bumerangina takaisin.

Vuosia sitten minulla oli pitkä vaatimuslista miehelle. Minusta se oli kyllä kohtuullinen. Mielestäni minulla oli oikeus vaatia mieheltä esimerkiksi uskollisuutta ja huumorintajua. Sain kuulla vaativani liikaa. Niinpä laskin rimaani ja päädyin seurustelemaan ensin seksuaalisesti kieroutuneen miehen kanssa, sitten masentuneen ja sen jälkeen henkistä väkivaltaa harjoittavan alkoholistin kanssa. (Mutta hei, ei saa asettaa toisille vaatimuksia, vaan hyväksyä jokainen sellaisena kuin hän on! Ethän halua olla tuomitseva, herranen aika!)

Niinpä kaataessani muutaman vuoden litratolkulla desinfiointiainetta syville haavoilleni päätin palata alkuperäisiin vaatimuksiini. Nyt voinkin esittää ne tässä. (Vetovoiman lain mukaan meidän on puhuttava asioista kuin ne jo olisivat meillä. Siksi puhun miehestä reaaliajassa, heh hee.)

Tällainen on minun mieheni:

Uskollinen
Minua ei ole koskaan petetty, mutta suhtaudun uskollisuuteen erittäin tiukasti. Pitkissä parisuhteissa on luonnollista välillä ihastua johonkin ulkopuoliseen, mutta eri asia on, lähteekö sitä toteuttamaan konkreettisesti. Ei kaikkien mielitekojen perässä tarvitse juosta. Uskottomuus on merkki siitä, ettei kunnioita kumppaniaan. Minun mieheni kunnioittaa minua ja suhdettamme.

Luotettava
Miehen on oltava sanansa mittainen. Jos minulla menee töissä pitkään ja hän lupaa käydä kaupassa, en halua tulla tyhjään kotiin ja huomata hänen olevan vetämässä kännejä paikallisessa. Minusta olisi aivan uskomattoman ihanaa, jos mies sanoisi käyvänsä kaupassa töiden jälkeen ja kun tulen kotiin, hän todella olisi siellä ja oikeasti käynyt kaupassa. Tämä on minun haaveeni. Fantasioita on monenlaisia…

Huumorintajuinen
Rakastan sitä, kun mies saa minut nauramaan. Mutta toisaalta tärkeintä on se, että meillä yksinkertaisesti on samanlainen huumorintaju. Voin minäkin olla se naurattaja, jos hän vain tajuaa juttujani.

Älykäs
Kirjaviisaus on nykyään yliarvostettua, mutta on typerää sanoa, että parhaimmat opit saa itse elämästä. Nimittäin joidenkin ihmisten kehitys elämässä on sitä, että he joko lihovat tai laihtuvat. Ei eletty elämä tee ihmistä viisaaksi. On olemassa paljon vanhuksia, jotka eivät ole ottaneet opikseen elämän antamista läksyistä, vaan katkeroituneet ja tulleet kyynisiksi. Itse kannatan elämänviisauden ja kirjaviisauden yhdistelmää. Lukeminen sitä paitsi kehittää ajattelua ja analysointikykyä.

Hyvännäköinen
Totta kai toisen on oltava fyysisesti puoleensa vetävä. En ole keksinyt vielä mitään syytä siihen, miksi olisi otettava sellainen mies, joka on ulkonäöllisesti omasta mielestäni vastenmielinen niin, että esimerkiksi seksi hänen kanssaan olisi ällöttävää ja pelkkä pussailukin kuvottava ajatus. Ulkonäkö ei kerro mitään ihmisen sielunmaailmasta. Saduissa rumat ovat aina hyviä ja kauniit pahoja, mutta jos oikeasti tarkkailet ympärillesi, ilkeitä ihmisiä löytyy myös vähemmän viehättävistä. Oma lukunsa on, mitä pitää hyvännäköisenä. Minä en sisällytä tähän niinkään tiettyjä ulkoisia piirteitä, vaan enemmänkin tämä koostuu charmista ja olemuksesta. Esimerkiksi vaikkakin Brad Pitt on suurenmoisen kaunis, ottaisin mieluummin persoonallisen näköisen Willem Dafoen koska hänessä on enemmän sitä jotakin. Brad on hyvännäköinen, mutta Willem on seksikäs.

Upea sängyssä
Seksi on toimivan parisuhteen perusta ja yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Seksiä olisi harrastettava paljon ja usein, mutta toki laatu korvaa määrän. Täydellinen rakastaja pitää toisen nautintoa yhtä tärkeänä kuin omaansa ja on valmis keskustelemaan avoimesti siitä, mistä toinen pitää ja mitä tämä haluaa sängyssä.

Hyvä itsetunto
Tarvitseeko tätä edes selittää. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto antaa toisten olla sellaisia kuin he ovat. He eivät tuomitse, ovat avoimia ja viihtyvät nahoissaan. Seksikästä!

Hyvä keskustelija
On säteilevä tunne huomata kuinka miehen kanssa juttu luistaa ja yhdestä keskustelunaiheesta siirrytään luontevasti toiseen, inspiroidutaan toistemme ajatuksista ja keskustellaan myös erimielisyyksistä normaalilla äänensävyllä ja perustelemalla oma näkökanta. Tiedättekö sellaiset ihmiset, jotka pitävät vänkäämistä ja väittelyä osoituksena älykkyydestä? Sanot mitä tahansa, he vastaavat: “Ei välttämättä, sillä…”, “Ei aina, koska…”. Et voi todeta mitään ilman, että he keksisivät sille vastaväitteen. En pidä ylipäätään tällaisista ihmisistä, joten mieheni on osattava normaali keskustelutaito.

Taiteellinen
Miehen ei tarvitse osata itse taiteilla, mutta olla ainakin kiinnostunut esimerkiksi musiikista, sillä itse elän siitä. Tykkään käydä muun muassa keikoilla ja taidenäyttelyissä, joten haluaisin tietysti mieheni mukaan ilman, että hän tituleeraisi näkemäänsä postmoderniksi tekotaiteeksi. Jos ekstraa saa pyytää, toivoisin, että mieheni valokuvaisi tai soittaa jotain soitinta. Tästä olen maininnut aikaisemminkin. Mies ja kitara, aah! Mies ja kamera, aah!

Positiivinen
Masentuneisuus, kyynisyys, negatiivisuus ja muka-realismi saavat minut raivon partaalle. Kyllä, elämä haisee joskus. Get over it.

Lämmin ja rakastava
Mieheni pitää minua sylissä, silittää hiuksiani ja saan tuntea olevani hänelle arvokas, vaikka hän ei toitottaisikaan viisi kertaa päivässä rakastavansa minua. Sanat ovat vain sanoja, teot kertovat enemmän. Olisi myös upeaa, jos mies osoittaisi minulle hellyyttä julkisilla paikoilla, esimerkiksi pitäisi minua kädestä ja esittelisi kavereilleen ylpeänä siitä, että hän saa olla minunlaiseni ihanuuden kanssa. Minä kun olen tosi ihana.

Henkevä
Joogaan, meditoin, sählään erilaisten energioiden kanssa ja uskon korkeampaan voimaan. En elä uskonnollista, vaan henkistä elämää. Siksi ateistit saavat todellakin kiertää minut kaukaa. En vaadi, että mies häärää näiden hommien parissa yhtä intensiivisesti kuin minä, vaan että hän antaa minun tehdä omaa juttuani sitä halveksumatta. Henkevyys tarkoittaa myös sielukkuutta ja syvällisyyttä, sitä että elää enemmän tunteella kuin järjellä. Järki-ihmiset ovat niiiin tylsiä. Jos mies ei ole edes koskaan pohtinut elämän tarkoitusta tai sitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, vaan sen sijaan pitää sitä typeränä hapatuksena, hänen kannattaa pysyä minusta vähintään kahden ja puolen kilometrin päässä.

Tasa-arvoinen
Minä ja mieheni jaamme kotityöt. Hänestä naiset ja miehet ovat samanarvoisia ja voivat tehdä samoja asioita. Hän ei erottele miesten ja naisten töitä, ei vaadi minulta kotiäitiyttä eikä myöskään koe uhkana sitä, että minä osaan vaihtaa autoon öljyt, laittaa ilmaa renkaisiin, formatoida tietokoneen ja asentaa digiboksin.

Hyväksyy minut sellaisena kuin olen
Joskus toinen ärsyttää. Minulle täydellinen kumppani ei tarkoita kirjaimellisesti täydellistä, vaan että hän on sen verran ihana ja rakastan häntä niin paljon, että kykenen katsomaan hänen vikojaan miettimättä, pitäisikö hänelle sittenkin antaa kenkää. Miehen on tunnettava samoin minua kohtaan. Lisäksi monet miehet, joita olen tapaillut, ovat yrittäneet muuttaa minua. Esimerkiksi edellinen yritti käännyttää minua kasvissyöjäksi ja halveksui rakkauttani kaupunkiin, sillä maalla asuminen on kuulemma ainut oikea vaihtoehto ja enkö voisi nyt tulla järkiini. Haluan tilaa olla oma itseni ilman tuomitsemista, sillä tiedän olevani hyvä ihminen ja pyrin myös kehittymään. Sen on riitettävä.

Noin. Nyt on hyvä fiilis. Ja tässä alla vielä pari kuvaa H&M:n mallista ja sexystä Willemistä. Saisikohan nämä jotenkin yhdistettyä…?

 

Kuvat: H&M ja Manny The Movie Guy

tiistai 14. helmikuuta 2012

Rakkaudesta: Nyt puhuvat miehet

Miestenviikon 2011 kunniaksi tehtyä raksatyömaan taidetta: Nelly Sääksjärvi

Minua sapettaa. Nimittäin se, millä tavoin miehisyydestä puhutaan. Vaikka polleana ajattelemme elävämme modernia, sivistynyttä ja edistyksellistä aikakautta, miehistä puhutaan kuin he olisivat jääneet luolamiehen tasolle. Aivan kuin he mylvisivät nelinkontin paikasta paikkaan nuija olkapäällä, puhvelin rasva tiristen suupielestä ja heidän ainut intohimonsa, tavoitteensa ja motiivinsa elää tällä pallolla olisi se, että kun nyt vaan saisi seksiä.

Olen miettinyt monesti tätä mielikuvaa. Yllättävää siinä on se, että sitä eivät pidä yllä naiset, vaan miehet itse. Tunnen monia naisia, jotka ovat onnellisessa parisuhteessa eikä heille tulisi mieleenkään pitää miehiään yksiulotteisina ääliöinä. Heidän miehensä keskustelevat, pitävät hyvänä, suukottelevat julkisilla paikoilla, osallistuvat kotitöihin ja tekevät ruokaa. Ja silti taukoamatta törmää uhoaviin miesääniin, jotka puhuvat miesten tunteettomuuden, ääliömäisyyden, tahdittomuuden ja kovakouraisuuden puolesta aivan kuin olisi ylpeydenaihe olla yksinkertainen tolvana. Sanoinko jo, että minua sapettaa? Minä en usko tuohon luolamiesmielikuvaan. Minä uskon, että sellaiset miehet ovat joko jollain tasolla henkisesti sairaita tai sitten heillä on itsetunto pahasti vinksallaan.

Niinpä käännyin miesten puoleen. Teetin kyselyn miespuolisilla ystävilläni ja tuttavillani ja pyysin heitä sanomaan oman sanottavansa vallallaan olevasta mieskuvasta. Kiitän heitä kaikkia vastauksista. Sain huomata kuinka ihania olentoja miehet todella ovat. Lukekaa vaikka itse tästä alta. P.S. Rakkaudentäyteistä ystävänpäivää <3

Kysymys: Miehiä kuvaillaan edelleen luolamiehiksi. Mies lösähtää sohvalle tultuaan kotiin ja avaa kaljapullon. Mies katsoo urheilua ja raapii etumusta. Nainen sanoo: “Olet rakas” ja mies vastaa siihen: “Älä lässytä, housut pois ja haarat auki.” Mitä mieltä olet tällaisesta mieskuvasta?

Jere: Miehiä on niin monenlaisia. Jokainen on yksilöllinen. Varmasti on tuollaisiakin miehiä, mutta varmaan nykyään harva nainen haluaa olla tuollaisen miehen kanssa. Itse ajattelen, että parisuhteen olisi tärkeää olla tasavertainen ja molempia herkästi kuunteleva.

Aleksi: Nykyajan mieskuva laahaa Freudin takia vuosisadan jäljessä verrattuna siihen, kuinka moniulotteinen moniottelija ja henkinen olento mies on tänä päivänä. Mainosteollisuus ja yhteiskunnan suhtautuminen mieheen on vinoutunut Suomessa. Mies esitetään kiimaisena ääliönä, joka koittaa sinnitellä panosta toiseen ilman toivettakaan älyllisestä tai henkisestä aspektista tai niiden kehityksestä. Nuorille pojille (7-16 v.) syötetään joka tuutista ihan langanohutta toimintavalikkoa siitä, millainen on perusmies. Voi heräämisen tärkeys.

Oula: No tuo on yksi käsitys miehestä, ja on olemassa miehiä, jotka varmaan solahtavat tuohon kuvaan mielellään. Toisaalta on sanottava, että on myös olemassa naisia, jotka haluavat luolamiehen, vahvan, fyysisen, suorastaan biologisen miehen, joka ei kysele eikä kerro. Ehkä se on vastareaktio postmoderniin sosiaaliseen elämään, jossa mikään tai kukaan ei vaikuta olevan minkäänlainen vaan aina muuttuva ja loputtoman tyydyttämätön. Mulle tuo mielikuva on mahdoton tosielämässä saavuttaa edes hetkittäisesti. En lösähdä television eteen enkä edes haro haarustani. Toisaalta en halua niin tehdäkään. Minä olen tällainen.

Mika: Tuo mieskuva tuntuu lähinnä hölmöltä, huvittavaltakin. En ole ottanut niitä koskaan vakavasti, koska tiedän ajattelevani toisin. Tosin ehkä sekin vaikuttaa, että viettää aikaa niin erilaisten ihmisten seurassa, että siellä nuo stereotypiat eivät ole kovin näkyviä. Oudolta kuitenkin tuntuu, että samat stereotypiat elävät niin lujassa.

Kysymys: Sanotaan, että mies ei ole kiinnostunut tunteista. Hän on kiinnostunut seksistä. Mies metsästää, koska haluaa seksiä, ei koska haluaa elämänkumppanin. Klassikkovitsissä morsian pukeutuu valkoiseen, koska hänellä on ilonpäivä. Mies mustiin, koska hänelle se on surupäivä. Mitä mieltä olet tällaisesta stereotypiasta?

Jere: Musta ei ole hyvä yleistää että miehet ovat jonkinlaisia koska jokainen on erilainen niin kuin naisetkin. Jotkut miehet varmasti pystyvät sitoutumaan ja jotkut taas ei. Onko se sitten hyvä vai huono asia. Miksi katsotaan asioita dualistisesti? Itse olen kiinnostunut tunteista. Rakkaus ja myötätuntokin ovat tietyllä tapaa tunteita. Rakastelu on yksi kaunis ja herkkä osa parisuhdetta.

Aleksi: Ei parisuhde tai avioliitto ole "taakka" minulle tai ystävilleni. On mahdollista, että se joillekin aikuistumattomille ihmisille on sellainen, sillä jos parisuhteesta hakee oman itsensä puolikasta tai täydentäjää, on se parisuhde väärällä pohjalla. Sekä naisen että miehen täytyy olla kokonaisia omassa itsessään, jottei parisuhde ole vain palveluksien vaihtokauppaa rakkauden ja elämän yhdessä vastaanottamisen sijaan. Onni ei löydy ulkopuolelta.

Oula: Turha biologiaa on kiistää. Kyllä mies haluaa seksiä ja paljon. Siitä on tieteellisiä todisteita. En vain ymmärrä, miten se on ristiriidassa sitoutumisen ja tunteellisuuden kanssa. Minäkin haluan paljon seksiä, mutta parasta siinä on se, että ihminen, jota rakastan, haluaa minua ja on kanssani onnellinen. Ja vapaushan on tavallaan helppoa, kunhan se ei ole pakotettua. Hyvässä seurustelusuhteessa saa olla vapaakin.

Mika: En usko, että moni mies oikeasti on tuota mieltä. Vain harva roikkuisi suhteessa, jos ei tuntisi mitään ja olisi siinä vain seksin takia. En myöskään usko, että miehet kammoksuisivat sitoutumista ylesesti, koska samalla tavalla moni mies masentuu, jos sinkkuvaihe kestää pitkään ja jos suhteessa ei taas ole mitään yhteistä kumppanin kanssa.

By Krista Badwal
Kysymys: Kerran eräissä bileissä juttelin totaalisen pelimiehen kanssa, joka kovaan ääneen kailotti menevänsä illan päätteeksi baariin pokaamaan hoidon. Kysyin häneltä, mitä hän saa siitä irti. “Kai sinäkin kaipaat kumppanuutta ja rakkautta elämääsi, et vain turhanpäiväistä seksiä”, sanoin. Hänen vastauksensa oli, että miehet eivät kaipaa rakkautta, yhteenkuuluvuutta, kumppanuutta, hellyyttä eivätkä todellakaan halua jakaa elämäänsä jonkun kanssa, sillä suhde on miehille taakka. “Suhde on aina miehelle taakka, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Me haluamme vain kylvää siementä, that‘s it”, hän totesi. Mitä sinä olet mieltä tämän miehen kommenteista?

Jere: Varmasti monet miehet kaipaavat rakkautta. Minä ainakin kaipaan. Se on tärkein asia. Samoin myös hellyys on tosi tärkeää ja kumppanuus minulle. On tosi kiitollista jakaa elämänsä rakkaan tyttöystävän kanssa.

Aleksi: Se halusi vain heittää legendaa humaluspäissään.

Oula: Tuskin me haluamme vain levittää siementä. Sillä, joka näin väittää, on melkoinen todistustaakka edessään. Eiköhän meillä miehilläkin ole psykologinen puoli. Joku ajattelee, että etsimme naisesta ja rakkaudesta lapsuuden turhaumien täyttymistä. Ehkä. Minusta on hienoa, että elämässäni on joku, joka välittää minusta ilman välinearvoa ja vaikka minusta on välillä enemmän harmia kuin iloa. Sillä tavalla on mukavaa elää.

Riku: Kyseisen esimerkin maanviljelijällä, siemenenkylväjällä, ei taida olla kuin huono itsetunto. Vain mies, tai nainen, jolla on hyvä itsetunto voi uskaltaa ja tahtoa itselleen kumppanin, jolle saa olla avoin, aamuisin ruma ennen suihkua, ongelmia äiti- ja sisarussuhteissa.

Mika: Ihan hulluja väitteitä! Vähän niin kuin aiemmissa vastauksissa: saattaa olla niitä, jotka ajattelevat noin, mutta harva on oikein tosissaan väitteidensä kanssa.

Kysymys: Miespuoleinen tuttavani on sanonut: “Tuntuu kuin miehiä pidettäisiin tunteettomina puupökkelöinä, jotka ovat vain ja ainoastaan peniksensä ohjattavina. Se on alentavaa ja järkyttävääkin.” Koetko sinä, että miehistä ajatellaan tällä tavoin? Mitä haluaisit sanoa näin ajatteleville?


Jere: Ihan kuin miehiä pidettäisiin tyhminä, jos väitetään heidän olevan tunteettomia. Jos katsoo miestä suoraan silmiin ja rakkaudella, niin löytää toisen tasavertaisen sielun. Silloin ei noin tyhmiä juttuja voi laukoa suusta enää.

Oula: Uskon, että noinkin ajatellaan, vaikken ole itse kohdannut sitä oikeastaan koskaan. Ehkä en sitten näytä tunteettomalta pökkelöltä tai biologiselta koneelta. Tähän liittyy varmasti sekin, millaisissa porukoissa liikkuu. Omassa ystäväpiirissäni tuollaista heitetään korkeintaan vitsinä, tai harvoin edes sellaisena. Noin ajattelevaa ihmistä kehottaisin tutustumaan johonkin miespuoliseen henkilöön kunnolla, tulemaan siinä panemisen sivussa ystäväksi. Pian hän huomaisi, että mies ei ajattelekaan esimerkiksi vanhempiensa hyvinvointia, rahahuolia tai omaatuntoaan peniksellään. Penis ei myöskään osaa itkeä, mutta mies osaa. Viimeksi tänään näin sellaisenkin ihmeen.

Riku: Kyllä mieskin on peniksen vietävänä siinä missä nainen omien halujensa vietävänä. Se ei kuitenkaan estä järkevää käyttäytymistä. Tuskinpa kukaan muodostaa kuvaa miehistä amerikkalaisten sitcomien mukaan. Ja jos muodostaa, pitäköön hauskaa!

Mika: En koe. Jälleen kerran, kun omaan kaveriporukkaan ei kuulu varmaan yhtäkään tällaista tapausta, en ole joutunut tappelemaan/kinastelemaan tästä. Varmasti moni pettynyt nainen/mies voi ajatella noin. Samalla tavallahan miehet voivat ajatella, että naiset etsivät vain täydellistä miestä ilman mitään kompromisseja eikä naisia voi koskaan oppia ymmärtämään.

Kysymys: Kyllästyin saamiini tunteet on miehille hyi -tyyppisiin vitseiksi tarkoitettuihin meileihin ja sanoin niiden lähettäjälle (joka oli mies): “Kykeneehän mieskin nyt tuntemaan rakkautta, ihastusta ja välittämistä. Kyllähän miehilläkin on usein joku, jonka ajatteleminenkin jo hymyilyttää. Jos näin ei olisi, eiväthän miehet kykenisi esimerkiksi rakastamaan omia lapsiaankaan, kunhan vain ovat pistäneet muijansa paksuksi ja se taas olisi älytön ajatus.” Hän vastasi: “Miehille tunteet eivät todellakaan ole tärkeitä. Miesten tuntema rakkaus on paljon laimeampaa kuin naisten tuntema. Mies ei voi esimerkiksi rakastua intohimoisesti, se on miehelle tuntematon käsite.“ Hän jatkoi, että miehet kuitenkin valitsevat aina mieluummin sen kaljan kuin olemisen naisen kainalossa hellittävänä. Jos he sortuvat olemaan naisen halittavana, he tekevät sen vain miellyttääkseen toista parisuhteen jatkuvuuden vuoksi, mutta haluaisivat kuitenkin olla jossain aivan muualla.

Krista Badwal
Mitä mieltä sinä olet tämän miehen kommenteista ja miten sinä vastaisit tällaiselle tyypille ja näin ajatteleville miesten kyvystä rakastaa, antaa ja vastaanottaa hellyyttä ja välittämistä?

Jere: Yhtä lailla kun nainen niin mies voi rakastaa! Miehelle ovat monet asiat tärkeitä. Ainakin minulle ja olen kiitollinen ja se saa minut hymyilemään. Välitän. Miesten kuten naistenkin kuoren alla on herkkä sydän. Toivottavasti tuollainen kovistelu jo loppuisi. Oon ihan väsynyt sellaiseen.

Aleksi: Ne idiootit, jotka ovat tuollaisia ajatuksia sisältäviä "vitsejä" lähettävät, ovat itsestään epävarmoja, ja hämmennyksessään laittavat naisia miellyttääkseen tuollaisia posteja, vaikka ne sisältävät omaa sukupuolta halventavia teesejä ja mielikuvia. Naisasialiike on toistasataa vuotta vanha ilmiö, mutta miehien asemaa on huomattu alkaa puolustamaan vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Nykyään mm. mainoksien kautta on levinnyt käsittämätön, miehiä alentava, ja perheen tyhmimpänä ja alkukantaisimpana olentona miestä esittävä tyyli, jonka sankarina perheen äiti seikkailee neuvokkaiden lapsien kannustamana. Suomalaisen perheen tasa-arvo ja voimasuhteet ovat vinoutuneet pakonomaisen naisten arvon ylistämisen takia. Miehiä halventavien ja aliarvioivien sähköpostien lähettämisen kokee naisasialla aivopesty mies velvollisuudekseen, sillä muuten häntä pidetään huumorintajuttomana sovinistina. Eikä miesten ja naisten tasa-arvoa kannattavana ajattelevana yksilönä. Ellei kyse ole jostain sairaudesta, aleksitymia? Eihän kukaan ihminen, nainen tai mies ole noin kehittymätön ajatusmaailmaltaan aikuisiässä.

Oula: Lähinnä vaikuttaa siltä, että kyseinen henkilö ei halua myöntää itsestään tällaisia piirteitä. Mies osaa olla yhtä hyvin kylmä ja itsekäs kuin hellä ja rakastava. Ne kaikki puolet löytyvät meistä kaikista, kunhan niitä osaa hillitä tai vastavuoroisesti toteuttaa. Esimerkiksi itse olen rakastunut intohimoisesti monta kertaa ja elän sellaisessa suhteessa nytkin, mutta ongelmanani on joskus ilmaista sitä melko varauksetonta hellyyttä, jota tunnen. En kuitenkaan kiellä niiden tunteitten olemassaoloa. Onhan se tavallaan mukavaa ajatella, että mies ja siten myös minä olen tällainen ja vain tällainen. Se vain ei valitettavasti ole totta. Me kaikki olemme niin monenlaisia, että välillä tuntuu, ettemme ole minkäänlaisia. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Riku: Ehkä mä olen sitten tyttö, koska mulle tunteet ja sielunsisaruus on avainasemassa. Uskoisin jokaisella miehellä olevan tunnepuolensa. Voi sitä parkaa, joka oletetusta äijäilypakosta tai sosiaalisesta painostuksesta kieltää sellaisen olemassaolon. Eiköhän jokainen tiedä miltä tuntuu rakastaa, olla rakastettu. Mikä tai kuka niputtaakin miehet samaksi kategoriaksi, yksinkertaistaa katkeruuttaan tai sulaa tyhmyyttään. Mikäli kertoisin olevani yli 30-vuotias itähelsinkiläinen kokoomuslainen aseistakieltäytyjä ja korkeakoulutettu kuvataide-ammattilainen, joka kannattaa raivofanaattisesti suosikkijoukkueitaan, stereotypia-ajattelu napsahtaisi poikki jo ensimmäisellä rivillä. Stereotypiat ylipäätänsä ovat yksilön nollaamista. Kyllä ikäluokkani pojatkin leikkivät nukeilla! Niitä vain kutsuttiin He-Man-ukkeleiksi. Kieltäydyn olemasta mikään suomijätkäkänniääliöurpo. Osaan käytöstavat, ymmärrän tarvittaessa teititellä, käyn niin oopperassa kuin kirkonpolttohevikonserteissa. En ole ”vain mies sohvalla”. Kukaan muu kuin täysi urpo ei perusta maailmankuvaansa ”nainen parkissa ”-vitsien mukaan.

Mika: Ihan typerää höpötystä väittää, ettei mies kaipaisi ihastumisen tai rakastumisen tunteita. Jos on niin hölmö, että kiistää tämän ja kieltää sen itseltään, niin menee kyllä aika huonosti ja on paljon opittavaa elämästä. Opittavana se kaikkein tärkein.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Se Jokin

Paskaa saa pyytämättäkin. Keskinkertaisia parisuhteita lilluu tällä pallolla enemmän kuin laki sallii. Se heille suotakoon, jos he ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Homma tuntuu kuitenkin menevän niin, että laimeasta suhteesta valitetaan, mutta asian korjaamiseksi ei jakseta liikauttaa edes pikkusormea. Nyt kyse ei ole simahtaneesta kipinästä. Pitkään kestäneeseen parisuhteeseen seesteisyys tulee väistämättä. Siinä ei ole mitään pahaa, sillä elämän ei tarvitse eikä se voikaan olla jatkuvaa ilotulitusta 24/7. Tasapainoisessa parisuhteessa kumpikin osapuoli on kuitenkin onnellinen toisen rinnalla silloinkin, kun yksi tiskaa ja toinen imuroi.

Liikaa on silti niitä, jotka tyytyvät. Liikaa on niitäkin, jotka eivät missään vaiheessa - edes alussa - ole kokeneet kumppaninsa kanssa ilotulituksia ja ovat ikään kuin ajautuneet keskinkertaiseen suhteeseen. Juttelin kerran eräissä bileissä naisen kanssa, joka oli ollut poikaystävänsä kanssa kolme vuotta. “Me vain ajauduimme yhteen. Olimme kumpikin vaikeassa elämäntilanteessa, saimme toisiltamme tukea ja kaveruus muuttui yhtäkkiä seurusteluksi. En muista koskaan olleeni ihastunut. Arki meiltä sujuu hyvin, mutta monesti kaipaan ihan hulluna päätöntä ihastumista, joka vie jalat alta ja sekoittaa pään. Kohta pitäisi alkaa tehdä lapsiakin ja välillä mietin, onko se nyt tässä. Entä jos elän elämäni loppuun asti koskaan kokematta suurta rakkautta. Mutta vaikea tästä on lähteäkään, koska mikään ei oikeastaan ole huonostikaan”, hän kertoi. He menivät kihloihin viikko sitten.

Niin. Toinen ei petä, ei hakkaa, ei kohtele huonosti, seksi on ihan ok ja kotityöt sujuvat. Miksi lähteä, kun suhteessa kerta ei ole mitään varsinaisia ongelmia? Omasta mielestäni siksi, että keskinkertaisuus on kuluttavaa.

Hyvä parisuhde koostuu näistä:
Seksuaalinen vetovoima
Ystävyys
Samat kiinnostuksen kohteet
Samanlainen huumorintaju
Yhteinen maailmankatsomus
Toisen hyväksyminen ja kunnioitus
Se Jokin

Se Jokin on näistä kaikista vaikein määritellä, sillä sen pystyy vain tuntemaan. Tekstini Jokamiehen iskuopas: näin nalkitat naisen kommenteissa eräs lukijani on kyseenalaistanut iskuvinkkien toimivuuden. Hän kertoo sellaisten miespuoleisten ystäviensä elämästä, jotka eivät vain onnistu saamaan naista katiskaansa. “Nämä miehet ovat kilttejä, tunnollisia, päihdeongelmattomia, sitoutumishaluisia, hyvinkäyttäytyviä ja ihan tavallisen näköisiä. Juuri sellaisia, jollaista naiset kertovat tarvitsevansa. Joskus on ollut tilanteita, joissa olen joltain tytöltä voinut kysyä miksei seurustelusta ole tulossa mitään. Vastaus on poikkeuksetta ollut joo-onhanseihankivamut... “ Lukijani on kyseenalaistanut vinkit aivan syystä. Totuus nimittäin on, että huolimatta miehen käyttäytymisestä - onko hän ystävällinen, kunnollinen, samalla aaltopituudella ja vielä kaiken päälle huomioonottava - hän ei ole kiinnostava, jos Se Jokin puuttuu. Ylipäätään kukaan ei ole silloin kiinnostava. Varmasti tämä pätee myös toisinpäin ja tunteilleen uskollinen mies ajattelee aivan samoin naisista.

Jos me kiinnostuisimme kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa yksinkertaisesti tulemme toimeen, panisimme kavereitamme. Seksuaalinen vetovoima ja Se Jokin ovat ne, jotka erottavat kumppanin ystävästä. Se Jokin on parisuhteen perusta ja tukipilari. Se Jokin tekee suhteessa olemisen kannattavaksi. Se Jokin tarkoittaa juuri sitä taianomaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, jonka koet sekä rinnassa että vatsanpohjassa katsoessasi häntä silmiin.

Se Jokin on se, mikä saa antamaan anteeksi iskuoppaiden käyttämättä jääneet kohdat. Kuten sen, ettei hän päästä sinua ovesta ensin. Hän vastaa puhelimeen treffeillä (kunhan hän ei jää keskustelemaan vaan sanoo soittavansa myöhemmin). Hän ei kysele sinulta treffeillä juurikaan mitään vaan paasaa itsestään ja sinun on kilpalaukkaa huudettava väliin jotain itsestäsi. Se Jokin on se, mikä saa lähtemään toisillekin treffeille.

Jos Se Jokin puuttuu suhteesta, sitä ei kehitetä tantraseksikurssilla, kylpylälomalla, ulkomaanmatkalla tai parisuhdeterapeutin sohvalla. Sitä joko on tai ei ole.

Tyytyväisen parisuhteilijan tunnistaa hymystä. On ihana seurata hymyileviä pariskuntia Stockan herkussa valitsemassa yrttejä perjantai-illan kokkailuihin. Heitä on kuitenkin vähän, suurin osa pareista on kuin perseeseen ammuttuja karhuja. Jos olet löytänyt elämäsi rakkauden, mikä millään tavoin pätevä syy sinulla on olla hymyilemättä? Ellet sitten parhaillaan missaa suurta rakkauttasi kyhnyttämällä varaventtiilin kyljessä.

Se Jokin on se, mitä kannattaa etsiä ja odottaa. Suurten tunteiden suhde vaatii kuitenkin itsensä likoon laittamista ja antautumista. Ehkä tyytyjät todellisuudessa pelkäävät antautumista. Sitä on syytäkin pelätä, sillä antautuminen tekee alttiiksi haavoittuvuudelle. Rohkeus ei kuitenkaan tarkoita pelottomuutta vaan sitä, että toimii pelosta huolimatta. Rohkeus palkitaan aina, pelkuruutta ei koskaan, joten valinta näiden kahden välillä ei ole vaikea.

Elämä on aivan liian lyhyt elettäväksi keskinkertaisuudessa. Tätä mieltä minä olen.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Yksinäisyydestä


Nyt kannattaa äkkiä kipaista ostamaan Trendi-lehti, siinä on nimittäin meikäläisen haastattelu. Trendi järkkäsi tänä vuonna viidettä kertaa yhdessä Suomen mielenterveysseuran kanssa Ihan mieletön -kamppanjan, jossa tällä kertaa teemana oli parisuhde kaikessa laajuudessaan. Minä olin sinkkuihmisenä puhumassa siitä kuinka sinkkuus ei todellakaan ole asia, josta kannattaa kantaa huolta, ottaa paineita tai stressiä tai edes hypätä parvekkeelta sen vuoksi. Sinkkuus on luonnollinen ja erittäin tarpeellinen osa elämää. Itselläni ei ainakaan ole mitään arvostusta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka spurttaavat yhdestä parisuhteesta toiseen. Se on merkki siitä, ettei uskalla olla yksin.

On karmeaa huomata kuinka moni pelkää sinkkuutta. Vielä karmeampaa on, jos joku pitää sitä säälittävänä tai epätoivoisena, vaivana, josta on pyrittävä pois ja vähän äkkiä. Niin kuin tuttavani, jonka tapasin Trendin kuvausten jälkeen. "No mistä olit puhumassa?", hän kysyi. "Sinkkuudesta", vastasin. Hän alkoi nauraa ja totesi: "Voi Katja! Kyllä sä jonkun vielä löydät!" Herättävä ja mielenkiintoinen ensireaktio. Jouduin korjaamaan, että puhuin siitä kuinka sinkkuus on ok ja silloinkin voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä.

Cherin biisi kiteyttää totuuden: “We all sleep alone.” Vaikka saisit nukkua jonkun kainalossa, loppujen lopuksi sängyssä makaat sinä yksin ajatustesi kanssa. Et voi koskaan todella olla osa toista ihmistä, toisen pään sisällä tai tunteista tietoinen etkä voi ajatella toisen ihmisen tekevän sinua onnelliseksi. Onnellisuus lähtee meistä itsestämme. Meidän on oltava kokonaisia jo nyt, ei odottaa toisen täyttävän meissä olevaa tyhjyyttä. Sillä jos tyhjyyttä on, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tilkitä. Hetkellisesti voit tuntea olevasi ehjä toisen tultua elämääsi, mutta se on heppoinen pohja rakentaa suhdetta. Miksikö? Siksi, että siitä tulee riippuvaiseksi. Se taas johtaa pelkoon, pelkoon petetyksi tulemisesta, jätetyksi tulemisesta, pelkoon maailman romahtamisesta, jos toinen yhtäkkiä ei olisikaan läsnä. Pelkoon siitä, ettet pärjää yksin tai mikä pahinta, pelkoon ettei sinua rakasteta, sillä mitä sitten, kun kukaan ei ole toitottamassa sinulle sinun ihanuuttasi edes ihan vähän - välillä edes.

Siksi ihmiset takertuvat huonoihin parisuhteisiin. He pelkäävät yksinäisyyttä. Se taas johtuu siitä, että he eivät tunne olevansa rakastettuja tai tarpeeksi hyviä, koska kukaan ei ole sitä kertomassa. He ovat mieluummin suhteessa, joka repii ja raastaa ja ovat siinä vain ja ainoastaan siksi, että suhde on heille yhtä kuin rakkaus. Suhteen kautta he tuntevat kelpaavansa jollekin ja olevansa rakkauden arvoisia.

He antavat kohdella itseään väärin, sillä joku on valinnut heidät. Se kertoo heidän olevan hyväksyttäviä yksilöitä. He kelpaavat ja siitä on oltava kiitollinen. Eihän mies heidän kanssaan olisi, jos ei heitä rakastaisi, niinhän. Ainakaan heidän ei tarvitse olla yksin. Elämässä on sisältö, he ovat täysiä. Vaikkakin voivat huonosti. He itkevät, kun mies ei viiden yhdessäolovuoden jälkeenkään halua lasta vaan osoittaa vakavia alkoholisoitumisen merkkejä ja vielä nauttii siitä. Tai kun mies tekee elämää pidempiä työmatkoja eikä ole koskaan kotona. Tai kun kaikki merkit viittaavat siihen, että miehellä on toinen nainen, mutta asiasta ei uskalla kysyä suoraan.

Parin viinilasin jälkeen nainen paljastaa totuuden: “Voisin toisaalta lähteäkin, mutta nykyaikana on niin vaikea löytää parisuhdetta.” Ja kaikki paljastuu yhdessä lauseessa. Yksinäisyyden pelko.

Minäpä kerron sinulle muutaman asian:

Sinussa on jo kaikki. Rakkaus ja onnellisuus eivät ole jotain, mitä on etsittävä ulkopuolelta. Ne ovat jo sinussa ja sinun tehtäväsi on kaivaa ne esiin ja ottaa ne käyttöön. Kyllä, se on vaikeaa ja kyllä, se on ainut vaihtoehto. Rakkaus ei ole meistä erillinen asia, jonka toinen ihminen tuo elämäämme. Se on meissä luonnostaan oleva tila, joka voi olla piilossa hyvinkin syvällä ennen kuin tiedostamme sen ja teemme valinnan elää sen mukaan. Tällaiseen rakkauteen ei tarvita ulkopuolisia tulensytyttäjiä, sillä tällainen rakkaus on kestävää ja kuolematonta. Se yksinkertaisesti vain on. Huomautuksena, että itsensä rakastaminen ja itserakkaus ovat kaksi eri asiaa. Itserakkaus tekee ihmisen ilkeäksi ja todellinen rakkaus on aina lempeää.

Rakastuneessa tilassa et tarvitse ketään jankuttamaan sinulle kuinka rakastettava sinä olet, sillä sinä rakastat jo itseäsi. Sinä et tarvitse ketään käsipuoleesi vain osoittaaksesi muille, että kelpaat, koska tiedät olevasi rakkauden arvoinen joka tapauksessa. Sinä voit lähteä huonosta parisuhteesta ilman pelkoa yksinäisyydestä, sillä tiedät ansaitsevasi kuin kuka ja mikä tahansa muukin elollinen olento kunnioittavaa kohtelua etkä siksi tyydy yhtään vähempään.

Sinussa ei ole tyhjyyttä, koska sinä riität. Sinä olet hyvä ja tarpeeksi.

Henkisen opettajan Adyashantin sanoin:

Sinä olet se, mitä etsit.

Ja minä vastaan siihen: Amen.

maanantai 8. elokuuta 2011

Aina eka kerta

Kaarina Kaikkosen työ Elämänpolkuja Galerie Forsblomissa Kampissa 4. syyskuuta asti.

Sanotaan, että sydänsuruisena on hyvä poistua talosta tai purkaa angstinsa johonkin puuhasteluun. Minä olen toista mieltä. Minusta on hauska rypeä itsesäälissä, vetäytyä sohvan pohjalle ja vollottaa sitä kuinka koko universumi on hylännyt minut, miehet ovat alkueläimiä alikehittyneempiä ja ehkä minut on tarkoitettu olemaan yksin ja kapinoin turhaan kohtaloani vastaan. Tällaiselle Minä olen uhri -asenteelle saa minun sääntöjeni mukaan antautua kuitenkin maksimissaan vain kahden päivän ajan, sillä asiat, joita toistamme itsellemme, muuttuvat pikkuhiljaa totuudeksi. (Ja mehän emme todellakaan halua totuudeksi yllä mainittuja lauseita, emmehän.) Rypemisen tarkoituksena on puhdistaa tuska systeemistään ennen kuin voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Kun äskettäin jälleen kerran rypesin rikkinäisenä, pakollinen siivouspäivä osui ikävästi juuri siihen kohtaan. Onneksi oli parantumisen toinen eli viimeinen päivä. Pesin kylppärin lavuaaria ja yhtäkkiä päähäni välähti kohtaus Sliding Doors -leffasta, jossa Helen (Gwyneth Paltrow) seisoo sillalla sateessa ja huutaa uudelle miesystävälleen Jamesille (John Hannah), jota epäilee pettämisestä: “I‘ve been through enough for one year!” Pysähdyin ja aloin laskea. Tulos: olen särkenyt sydämeni viimeisten yhdeksän kuukauden aikana kolme kertaa. Se on helvetin paljon.

En usko sanontaan: ”Better to have loved and lost than never to have loved at all.” Minä viihdyn elämässäni ja omassa seurassani eikä minulta puutu mitään, vaikken olekaan rakastunut. Siksi sydänsurut ovat täysin typeriä töyssyjä muuten niin kivassa elämässä. Mielestäni universumilla pitäisi olla tästä jonkinlainen laki, joka voisi mennä suurin piirtein näin:

1 §
Sydänsurut
1) Kullekin ihmiselle sydänsuruja annetaan korkeintaan kaksi kertaa elämän aikana. Elämän pituus vaihtelee eri ihmisillä, joten sydänsuruja annetaan kaksi ennen 30 ikävuotta, minkä jälkeen niitä ei enää myönnetä huolimatta elämän kestosta.
2) Sydänsurujen rankkuus riippuu siitä kuinka paljon ihminen pystyy kestämään sekoamatta.
3) Kahden lakisääteisen sydänsurun jälkeen ihmiselle annetaan ainoastaan onnistunut parisuhde.
4) Viimeisen eli toisen sydänsurun ja sen jälkeisen onnistuneen parisuhteen välinen aika määräytyy sillä kuinka rankkoja kyseiset sydänsurut ovat olleet sekä sillä kuinka hyvä ihminen on itselleen ja muille. Jos ihminen ei vielä toisen sydänsurun jälkeen osaa olla hyvä sekä itselleen että muille, onnistuneen parisuhteen antamista lykätään, kunnes kyseiset taidot on opittu.

Istuimme kaverin kanssa iltaa viikon päästä kärvistelystäni. Hänellä ei ole ollut miessuhteita edes nimeksi, koska pelkää pettymyksiä eikä näin ollen uskalla päästää ihmisiä lähelleen. Hän tietää sen ja myöntää sen reilusti, muttei pysty päästämään pelosta irti. Hän sanoi minulle: ”Ihailtavaa sinun tapauksessasi on se, että huolimatta kaikista pettymyksistäsi uskallat yrittää aina uudestaan.” Se on totta, minä todella uskallan. Ennen lupasin sulkeutua maailmalta enkä itsekään päästää ketään enää lähelleni. Kuulosti niin hienolta ja dramaattiselta sanoa: ”Sydämeni on kivettynyt enkä usko enää rakkauteen.” Mutta kun pääsin tekemisiin seuraavan söpön kaksilahkeisen kanssa, se oli menoa jälleen. Siksi en ole viime aikoina edes yrittänyt tukahduttaa itseäni, koska tiedän sen epäonnistuvan.

Miten sen selitän? Kerronpa mitä olen oppinut vuosien saatossa:

1) Tärkeintä on muistaa, että rakkaus ei petä meitä koskaan, ihmiset pettävät. Siksi on turhaa menettää uskonsa rakkauteen vain siksi, että tielle osunut ihminen kohteli meitä kaltoin.

2) Se kuinka paljon luotat muihin on suoraan verrannollinen siihen kuinka paljon luotat itseesi. Olemme vain ihmisiä ja kun on tekemisissä tällaisen lajin kanssa, ympärillä leijuu aina riski pettymisestä. Jos et uskalla päästää ketään lähellesi, et todellisuudessa luota kykyysi kestää pettymyksiä.

3) Mutta tiedätkö mitä? Pettymyksiä tulee siitä huolimatta, oletko rakentanut ympärillesi suojamuurin vai et sillä shit happens. Olen huomannut, että kun on avoin rakkaudelle, toipuminen on nopeampaa kuin muurin takana mököttäessä. Näin siksi, että suojamuurin rakentaja kantaa koko ajan mukanaan aikaisempia pettymyksiään ja traumojaan, joiden päälle uudet vastoinkäymiset vain kasaantuvat kasaantumistaan kunnes tapahtuu jotain, joka katkaisee kamelin selän. Avoimen sydämen läpi energia pääsee virtaamaan vapaasti samalla tavoin kuin tuuli huoneessa, jossa on ristiveto. Tällainen sydän ei takerru eikä kanna taakkaa.

4) Erolle on aina olemassa jokin korkeampi tarkoitus. Sitä ei välttämättä huomaa siinä paikassa, mutta jälkikäteen tarkasteltuna olen itse ainakin huomannut olleeni monessa tapauksessa ihastuksen sokaisema ja yrittänyt lakaista toisen ikävät piirteet maton alle, koska ”terveessä suhteessa hyväksytään toinen sellaisena kuin hän on”. Taaksepäin tarkkailemalla olen pannut merkille kuinka minua on todellisuudessa jollain universaalilla tasolla suojeltu joutumasta syvemmälle huonoon suhteeseen ja se on katkaistu hyvissä ajoin ennen kuin löydän itseni kurkkuani myöten juoksuhiekasta.

5) Elämä on rankkaa katkerana ja kyynisenä. Kun sellaiset tunteet kytevät kehossa, elämästä ei pysty nauttimaan täydesti. Katkeruudelle ei tarvitse olla konkreettista kohdetta, myös elämälle voi olla katkera. Deepak Chopran sanoin katkeruus on kuin lasillinen myrkkyä, jonka kaadat vihamiehellesi, mutta juotkin itse. Se vahingoittaa vain ja ainoastaan sinua.

6) Aina tulee uusia. Niinkin karulta kuin se kuulostaa, jokainen on korvattavissa. Jos olet oppinut läksysi edellisestä suhteesta, seuraava mies on takuuvarmasti astetta parempi, vaikka suhde päättyisikin eroon.

Joten kun sydän särkyy, mikä neuvoksi? Heitellä tavaroita, soittaa äidille, raivota elämälle, niistää nenä, kuivata kyyneleet, käydä suihkussa, antaa itselleen anteeksi, ettei tiennyt paremmin, juoda kupillinen kahvia ja aloittaa alusta. Mitä muutakaan sitä voisi tehdä? Elämä on tarkoitettu elettäväksi - pettymyksineen kaikkineen.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

21.

Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään


Tietää


että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima


- Tommy Tabermann -

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sitähän se kaikki on, rakkautta rakkautta vaan

Lauantaina 2.7. marssittiin jälleen näyttävästi rakkauden ja yhdenvertaisuuden puolesta. Tänä vuonna mukana oli ennätykselliset 7000 käyskentelijää. Kulkueesta ryöpsähtänyt rakkausaalto iski suoraan sydämeen, sai pään pöyrälle ja jalat irti maan pinnalta. Muistetaan silti erilaisten tapahtumien ulkopuolellakin rakastaa toisiamme, aivan sen tavallisimman arjen keskellä.

Let's spread some loooove! <3






keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Treffi-ilmoitus

Törmäsin jokin aika sitten Oriah Mountain Dreamerin runoon Kutsu ja sulin. Hän kirjoitti sen eräänä iltana epäonnistuneiden kutsujen jälkeen ja pian se alkoi levitä suullisesti ja internetissä, sitä alettiin lukea häissä ja hautajaisissa. Ostin hänen samannimisen kirjansa, jossa hän avaa runon merkitystä. Kutsu on niin kaunis, että minun on laitettava se tänne. Se on runo ihmiseltä ihmiselle, mutta itse voisin laittaa sen aivan hyvin treffi-ilmoitukseksi. Nimittäin todellisuudessa ei ole väliä sillä, mikä on miehen pituus, paino, silmien väri, horoskooppimerkki ja ammatti. Sillä on, pystyisikö hän seisomaan kanssani tulen keskellä perääntymättä ja mikä häntä kantaa sisältäpäin, kun kaikki muu hajoaa. Näillä sanoilla, olkaa hyvät:

Kutsu

Minua ei kiinnosta, mitä sinä teet työksesi. Tahdon tietää, mitä sinä kipeimmin kaipaat ja uskallatko uneksia kohtaavasi sen, mitä sydämesi halajaa.

Minua ei kiinnosta, minkä ikäinen olet. Tahdon tietää, uskallatko olla välittämättä siitä, että sinua pidetään hupsuna, kun vaalit rakkauttasi, unelmaasi, elämisen seikkailua.

Minua ei kiinnosta, mitkä planeetat varjostavat kuutasi. Tahdon tietää, oletko koskettanut surusi ydintä, ovatko elämän koettelemukset saaneet sinut avautumaan, vai oletko käpertynyt itseesi ja sulkenut porttisi siitä pelosta, että tuska lisääntyy. Haluan tietää, pystytkö olemaan tuskan, omasi tai minun, lähellä hievahtamatta, yrittämättä peittää tai hälventää tai poistaa sitä.

Tahdon tietää, osaatko kohdata ilon, omasi tai minun, osaatko heittäytyä villiyden vietäväksi ja täyttyä hurmoksesta sormenpäitä ja varpaita myöten ajattelematta, että pitäisi olla varovainen, realistinen ja muistaa ihmisenä olemisen rajoitukset.

Minua ei kiinnosta, onko kertomasi tarina totta. Tahdon tietää, uskallatko antaa toisen pettyä ollaksesi uskollinen itsellesi; pystytkö kestämään syytökset petoksesta pettämättä omaa sieluasi; pystytkö olemaan epäluotettava ja siksi luottamuksen arvoinen.

Tahdon tietää, osaatko nähdä kauneuden joka päivä, silloinkin, kun se ei ole kaunista, ja ammentamaan elinvoimasi sen läsnäolosta.

Tahdon tietää, pystytkö kestämään epäonnistumisia, omasi ja minun, ja seisomaan silti järven rannalla ja huutamaan hopeiselle täysikuulle: “Kyllä!”

Minua ei kiinnosta, missä sinä asut tai miten paljon sinä ansaitset. Tahdon tietää, pystytkö surun ja epätoivon täyttämän yön jälkeen nousemaan ylös, uupuneena ja rikkinäisenä, ja tekemään sen mitä tarvitaan, jotta voit ruokkia lapsesi.

Minua ei kiinnosta, keitä sinä tunnet ja mistä sinä olet kotoisin. Tahdon tietää, pystytkö seisomaan rinnallani tulen keskellä perääntymättä.

Minua ei kiinnosta, mistä tai missä tai kenen johdolla sinä olet opiskellut. Tahdon tietää, mikä sinua kantaa sisältäpäin, kun kaikki muu hajoaa.

Tahdon tietää, osaatko olla yksin ja todella nauttia seurastasi olemassaolon tyhjinä hetkinä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Pelko

Uuden suhteen ensimmäisellä askelmalla mieli alkaa repiä kahteen suuntaan. Toinen puoli on onnesta ymmyrkäisenä niin, että vain istuskelet miettimässä hupuliinin hymykuoppia. Toinen puoli on kauhusta kankea. Päähäsi hiipivät ensinnäkin muistot kaikista niistä päin honkia menneistä suhteista ja toisekseen ryöppy itsesyytöksiä, kun et osannut toimia niissä toisin. Tulkitsit miehen sanomiset väärin, et nähnyt varoitusmerkkejä, annoit toisen potkia itseäsi päähän, et uskaltanut olla oma itsesi vaan vetäydyit kuoreesi.

Pahinta eivät olekaan päättyneet suhteet. Pahinta on kohdata oma typeryytensä. On helppo nähdä vaikeatkin kokemukset tärkeinä elämän oppiläksyinä silloin, kun on toiminut parhaakseen näkemällään tavalla. Homma toimii erilailla silloin, kun olet tiennyt kuinka pitäisi toimia, muttet ole uskaltanut seurata sisäistä ääntäsi.

Kun viimein tapaat miehen, jonka kanssa oleminen hyrisee kivasti sisuksissa, kohtaat omat pelkosi ja kummitukset menneisyydestä. Ihana ihastumisen tunne on tukahtumaisillaan keksiessäsi kummallisia syitä, miksi suhde voisi mennä pieleen, koska niin on tapahtunut joka kerta aikaisemminkin.

Hän ei mielestäsi soittele sinulle tarpeeksi usein vain kuullakseen äänesi. Kavahdat sitä, kun yhdellä hänen naamakirjakaverinaan olevista naisista on pakonomainen tarve kommentoida lähes kaikkia hänen tilatekstejään. Hän on lihansyöjä ja sinä et, etkä uskalla kertoa kokanneesi fantastista tofu teriyakia koska pelkäät hänen leimaavan sinut wannabe-hipiksi. Hän sanoo yhden monitulkintaisen kommentin ulkonäöstäsi ja alat nähdä mielikuvia henkisestä väkivallasta. Ennen kaikkea alat pelätä sitä, ettet onnistu, koska et ole onnistunut aikaisemminkaan. Mikä tarkoittaa sitä, että uudessa suhteessa teet juuri ne virheet, mitä olet tehnyt menneisyydessä ja mitä pelkäät nyt tekeväsi. Pattitilanne.

Todellisuudessa epävarmalle ihmiselle mikään vakuutus maailmassa ei riitä. Toinen voi soittaa päivittäin, mutta sinä haluat hänen tekstaavan hyvänyöntoivotukset vielä siihen päälle. Toinen voi poistaa kaikki vokottelevat naaraat naamakirjasta, mutta entä sitten naispuoleiset työkaverit, joita hän näkee livenä? Toinen voi ostaa sinulle pikkuisen lahjan ja sinä epäilet häntä pettämisestä. Epävarman ihmisen kannustaminen on pohjaton kaivo ja loputon suo. Varmuus kumpuaa ihmisen itsensä sisältä, ei toisen teoista.

Kaikista vaikein olotila saavuttaa on se, ettei odota mitään eikä sido ajatuksiaan tiettyyn lopputulokseen. Ei vaadi mitään toiselta tai itseltään, vaan heittäytyy virran vietäväksi rentona kuin lohi ja antaa asioiden lillua itsekseen omiin uomiinsa pakottamatta niitä minkäänlaiseen muottiin. Ei määrittele sitä millainen suhteen pitäisi olla tai mitä toisen pitäisi tehdä. Jos välittämistä on puolin ja toisin, suhde ei vaadi jatkuvaa todistelua tai ponnistelua. Tällainen ajattelutapa taasen vaatii itsevarmuutta.

Mitä menneisyyden negatiivisiin kokemuksiin tulee, lainaan rakasta ystävääni: “Eiväthän menneisyyden tapahtumat määrittele nykyhetkeä tai tulevaisuutta.” Hän on tästä kävelevä esimerkki. Vaikka hänellä on pari traagista parisuhdetta takanaan, hän on jaksanut uskoa rakkauteen ja on nyt onnellisessa suhteessa. Reseptiksi hän mainitsee naivin positiivisen asenteen. Ole vähän kuin kikatteleva teinityttö, joka uskoo tavanneensa elämänsä miehen: “Ei pidä liikaa sulkea itseään pettymystenkään jälkeen, vaan pitää silmät auki eikä ottaa paineita.”

Suloista ja niin totta, sillä maailmahan toimii oman mielemme mukaan. Me luomme tulevaisuutemme joka hetki omalla käyttäytymisellämme ja ajatuksillamme. Me itse valitsemme mihin huomiomme kiinnitämme ja se mihin keskitymme, lisääntyy oli kyse sitten tuskasta tai ilosta. Hyvä uutinen on se, että voimme aina, joka hetki ja sekunti muuttaa sekä tätä hetkeä että tulevaisuutta ja potkaista menneisyyden mörköjä persuksiin. Eikö tunnukin hyvältä tietää, että valta on sinulla.

perjantai 28. tammikuuta 2011

15.

Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.


Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.

- Eeva Kilpi -

maanantai 11. lokakuuta 2010

Rakkausuutisia

Parina viime viikkona olen törmännyt vahingossa useisiin rakkautta ja seksiä koskeviin uutisiin, mikä on erittäin piristävää. Mieluummin luen uutisia näistä aiheista kuin Kiinan apulaiskalastusministerin Norjan vierailusta. Seuraavaksi siis suhdeuutisia:

Herkät sormenpäät, helppo orgasmi

The Journal of Sexual Medicine julkaisi syyskuussa tutkimuksen, jonka mukaan naisen orgasmiherkkyys selviää sormenpäistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu, että seksuaalisen aktiivisuuden hiipuminen on yhteydessä naisten tuntoaistin vähenemiseen. Niinpä tutkijat tarkastelivat 70 iältään 18-30-vuotiasta naista, joilta he tuntoaistin herkkyyden lisäksi mittasivat psyykkisiä defenssimekanismeja. Naiset toimittivat selvityksen seksuaalisesta aktiivisuudestaan sekä orgasmien saannista yhdyntöjen, itsetyydytyksen, suuseksin ja anaaliseksin yhteydessä.

Tuloksien mukaan naiset, jotka saavat orgasmin yhdynnässä, ovat myös sormenpäiltään herkempiä. Muilla tavoin saaduilla orgasmeilla ei huomattu yhteyttä tällaiseen tuntoherkkyyteen. Tästä kertoi Ilta-sanomat.

Ehkäisy kondikseen 12-vuotiaana

Lamprecht AG, Sveitsin johtava kondomivalmistaja tuo markkinoille 12-vuotialle suunnattuja kortsuja. Hotshot extra small on kehitetty nimenomaan Britannian markkinoille, koska teiniraskaudet alkavat pikkuhiljaa räjähtää maassa käsiin. Siinä missä normaali kondomi on läpimitaltaan reilut 5 senttiä, Hotshot on 4,3. Asiasta uutisoi Ilta-sanomat.

Romanttista, romanttista!

Onko romanttinen rakkaus vain parin vuoden varvi vai voiko se säilyä vuodesta toiseen? Kyllä voi ja luonnollisesti se lisää tyytyväisyyttä koko elämää kohtaan.  Helsingin Sanomat kertoo Stony Brookin yliopiston tehneen yhteenvedon 25 tutkimuksesta, joissa oli mukana yli 6000 henkilöä. Tulosten mukaan romanttinen rakkaus voi kestää aivan hyvin myös pitkissä parisuhteissa ja jos tämä onnistuu, ovat kumppanukset onnellisempia kuin muunlaisissa suhteissa elävät.

Tutkimuksessa tunteet jaettiin romanttiseen rakkauteen, intohimoiseen rakkauteen ja kumppanuusrakkauteen. Intohimoinen rakkaus määriteltiin romanttiseksi rakkaudeksi, jossa on mukana hieman pakkomielteisyyttä (vertaa Romeo ja Julia). Tutkimuksen mukaan mitä paremmat pisteet pariskunnat kahmivat romanttisessa rakkaudessa, sitä tyytyväisempiä he olivat elämäänsä. Jos suhde oli lässähtänyt kumppanuudeksi, myös ihmiset olivat lässähtäneitä. Intohimoista rakkautta tuntevat olivat iloisia kyllä lyhyissä suhteissaan, mutta eivät pitkissä.

Parisuhde vie kaksi ystävää

Ovatko kaverisi menneet sekaisin kumppanistaan? Niinhän sitä tuppaa tapahtumaan. Ongelma on niin universaali, että Oxfordin yliopisto teki siitä jopa tutkimuksen. Tulosten mukaan rakastumisen hinta on kaksi ystävää, informoi Hesari.

Tutkimukseen haastateltiin 540 täysi-ikäistä ja tarkasteltiin sitä, millä tavoin ystävyyssuhteet muuttuivat parisuhteen myötä. Keskimäärin läheisten ystävien määrä putosi viidestä kolmeen rakastumisen vuoksi. Ihmisillä on siis keskimäärin viisi läheistä ihmistä, mutta parisuhteessa olevat ilmoittivat luvuksi neljä. Ja koska yksi heistä on tämä uusi kumppani, he ovat pudottaneet kaksi pois.

perjantai 13. elokuuta 2010

Hanki elämä


Oletko lukenut Salaisuuden? Jos et, sinulla on aukko sivistyksessä. Sitä hypetettiin muutama vuosi sitten, kun vetovoiman laki tuli tapetille. Vetovoiman laista on tullut myös pätevä rahastuskeino ja jopa Facebook meinaa tukahtua erilaisten ryhmien paljoudesta, joissa mainostetaan sitä kuinka ajatuksillaan voi muuttaa koko elämänsä. Se on eittämättä totta. Niin ulkopuolella kuin sisäpuolella. Kurjuus vetää puoleensa kurjuutta, iloisuus iloisuutta. Epätasapainoinen ihminen ei todennäköisesti vedä puoleensa tasapainoisia yksilöitä vaan itsensä kaltaisia ongelmakimppuja.

Mutta Salaisuus-kirjassa on hieman kummallista tarinaa siitä kuinka vetää puoleensa mahtavan kumppanin.

Tarina 1. Feng Shui -konsultti, opettaja ja puhuja Marie Diamond visiteerasi erään graafikon ja elokuvatuottajan luona. Tämän asunnon nurkissa oli jokaisessa hänen tekemiään maalauksia kauniista naisesta, joka katsoi poispäin katsojasta. "Sinulla taitaa olla ongelmia rakkauselämässä", Diamond heitti. Mies totesi tämän olevan oikeassa. Hän ei ollut käynyt treffeillä vuosikausiin. Hän kertoi haluavansa juosta viikoittain treffeillä kolmen eri naisen kanssa. "Maalaa sitten sellainen kuva. Maalaa itsesi treffeillä eri naisten kanssa ja ripusta ne kuvat asuntosi seinille."

Puolen vuoden päästä he tapasivat uudelleen ja mies kertoi Diamondille tohkeissaan: "Tämä on todella upeaa. Nyt minulla on kolmet treffit viikossa. Naiset tappelevat minusta." Hän kertoi haluavansa nyt vakiintua ja Diamond neuvoi häntä maalaamaan taas sisäisiä toiveitaan vastaavan kuvan. Vuoden päästä mies astui alttarille.

Tarina 2. Eräs nainen halusi saada ihanan elämänkumppanin. Vetovoiman lain harjoitusten mukaan hän oli ilmaissut selkeästi millaisen miehen halusi, tehnyt yksityiskohtaisen listan tämän ominaisuuksista ja visualisoinut miehen elämäänsä. Mitään ei silti tapahtunut.

Kerran pysäköidessään autoa talliin, hän huomasi toimivansa juuri toiveidensa vastaisesti. Hänen autonsahan oli keskellä tallia! Eihän miehen auto mahtuisi! Käytös kertoi universumille, ettei hän uskoisi saavansa miestä. Niinpä hän teki autotalliinsa tilaa kahdelle autolle. Seuraavaksi hän suuntasi vaatekaapille, joka pursusi kuteita. Hän raivasi kaappiin tilaa miehen vaatteille. Aikaisemmin hän oli nukkunut keskellä sänkyä, nyt hän alkoi nukkua toisella puolella, jotta mies mahtuisi sinne myös.

Joten hän löysi täydellisen elämänkumppanin ja on nyt naimisissa. Kun hän siis alkoi toimia niin kuin mies jo olisi hänen elämässään, hän oli sinne tullutkin.


Taikaa! Vai onko? Vetovoiman lain mukaan saamme juuri sitä mitä haluamme, mutta meidän on todella uskottava siihen. Meidän on ikään kuin toimittava niin kuin haluamamme asia olisi jo elämässämme. Siinä on kuitenkin yksi ongelmallinen seikka: meidän on tunnettava se sisimmässämme. On eri asia tiedostaa järjellä, mitä haluamme kuin tuntea, että ansaitsemme sen. Jos ajattelemme, ettei sitä kuitenkaan tapahdu, ei minulla ole aikaisemminkaan käynyt flaksia, se hidastaa asian toteutumista.

Näissä mainitsemissani esimerkeissä on kuitenkin yksi kinkkinen puoli, joka vaivasi minua pitkään. Sanotaan, että elämästä on tehtävä sellaista kuin sen haluaa olevan, ei odottaa toista tekemään siitä täyttä. Hanki elämä ja kaikki muu lutviutuu kuin itsestään. “I have a life. I was just making room for you in it”, sanoi Aidan Carrielle. Ja sehän juuri olisi se ihanteellinen tapa.

Jos alan oikeasti raivaamaan vaatekaappiini tilaa miehen vaatteille (minun kuteeni eivät sinne enää mahtuisi ja ylipäätään kotini kokoisessa asunnossa ei mahdu asumaan kahta), ja muutenkin keskittäisin koko tarmoni ja ajatusmaailmani siihen, että minulla todella on mies, enkö minä juuri silloin käytä aikaa odottamiseen? Enkö minä juuri silloin käyttäydy niin kuin en olisi tyytyväinen elämääni sellaisena kuin se on? Ja jos käyttäydyn niin kuin olisin tyytyväinen elämääni, silloinko ei ole tilaa miehelle?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että kyse on yksinkertaisesti nautinnosta, siitä, että rakastaa elämää. Kun teet elämästäsi sellaista kuin haluat sen olevan, nautit siitä, olet rakastunut, rakastunut pelkkään olemassaoloon jo sinänsä. Kun olet rakastunut, vedät puoleesi juuri sitä: rakkautta. Oli se sitten uusien tilaisuuksien, ihmissuhteiden, terveyden tai minkä tahansa muodossa, rakkaus vetää puoleensa hyviä asioita. Mutta meidän on myös annettava toiselle ihmiselle mahdollisuus löytää sama. Ehkä ympärillä ei parveile vielä sellaisia miehiä, jotka värähtelevät samalla taajuudella. Silloin meidän on hyvä odottaa parempia kala-apajia, ettemme päädy jälleen kerran tympeän turhanpäiväiseen ja vaikeaan ihmissuhteeseen. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Ei se tyyppi heti seuraavana päivänä tule, kun huomaat nauttivasi elämästä. Elämä on prosessi, jossa kaikki muuttuu taukoamatta, näimme sitä tai emme. Ja kun rakastamme elämää, tulee myös elämänkumppani. Ei siksi, että voisimme viimein rakastaa vaan siksi, että voimme jakaa rakkauden jonkun kanssa.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Suhteiden henkiset ulottuvuudet vol III: Kaksoisliekki


Tässä viimein kolmas ja viimeinen osa New Agen suhteiden määrittelemisen menetelmästä, kaksoisliekit. Jatkoa teksteille sielunkumppaneista ja karmallisista suhteista. Tämä on huomattavasti makeampi.

Kaksoisliekki

Kaksoisliekkien suhde on suhteista suurin ja merkittävin. Se on aina parisuhde, ei esimerkiksi ystävien välinen side. Sen alkujuuret ovat luomisessa, jolloin samasta alkulähteestä luodut sielut jakautuivat. Kuten kaikessa, myös sielussa on sekä maskuliininen että feminiininen puoli ja niiden tasapaino on eheyden edellytys. Huomautettakoon, että maskuliininen ja feminiininen eivät tarkoita sitä, että toisen on oltava mies ja toisen nainen. Huomaammehan, että homopareissakin toinen on usein hieman miehisempi ja toinen naisellisempi. Se kertoo tästä.

Sielujen jakautumisessa nämä kaksi erkanivat ja niiden tehtävänä on yhdistyä jälleen. Se todella tapahtuu väistämättä, kyse on vain siitä koska. Voimme elää useita elämiä ilman, että päädymme parisuhteeseen kaksoisliekkimme kanssa. Toinen voi olla henkimaailmassa juuri silloin, kun me olemme ihmiskehossa ja hänen syntyessään me voimme odotella yläkerrassa omaa jälleensyntymäämme maanpäälle. Kaksoisliekkimme kuitenkin ohjaavat meitä korkeuksista, olemme heihin jatkuvassa yhteydessä tiesimme sitä tai emme.

Kun kaksoisliekit kohtaavat, se on jotain niin ihmeellistä, ettei sitä voi ennen kokemusta käsittää. Näiden välillä vallitsee täysi yhteisymmärrys, pyyteetön rakkaus, uskollisuus ja telepatia. Jos he riitelevät, se on rakentavaa. Kun he rakastelevat, he kokevat olevansa yhtä kehoa ja mieltä. Vaikka he tuntevat tulleensa toisen myötä eheiksi, he eivät ole riippuvaisia toisistaan. He ovat olleet kokonaisia aikaisemmin ja he ovat löytäneet toisen kokonaisen luodakseen jotain suurempaa yhdessä.

Kaksoisliekkien päätyminen yhteen on yleensä monimutkainen prosessi ja he tapaavat epätavallisissa olosuhteissa. Ennen sitä heidän on ehkä ollut mahdotonta tavata. Toinen on voinut asua ulkomailla. Toinen on ollut naimisissa. Vaikeuden vastapainona voi olla suoranainen universumin yhteen puskeminen. He ovat voineet asua lapsina saman kadun varrella ja törmätä yliopistossa samassa tiedekunnassa. Viiden vuoden päästä toisen tapaa öljymaalauskurssilla ja kahden vuoden päästä joogatunneilla. Sitten se onkin viimein menoa.

Suhteen aloittamisen haasteellisuudelle on syynsä. Kaksoisliekkisuhde on niin sanoinkuvaamattoman seesteinen ja onnellinen, ettei se ei tule elämään ennen kuin molemmat ovat eheitä ja saavuttaneet tietyn henkisen kehitysvaiheen. Suhteesta ei koskaan tule mitään, jos he eivät ole siihen vielä valmiita. Siihen ei astuta rikkinäisinä.

Sanotaan, että elämme nyt aikaa, jolloin kaksoisliekkejä yhdistyy enemmän kuin koskaan. Hmmm, tervetuloa!

Lopuksi vielä tähdennys, että onnistuneiden parisuhteiden ei tarvitse olla sielunkumppaneita tai kaksoisliekkejä. Kaksoisliekin löytämisestä ei pidä tulla itsetarkoitusta. Tavallinen romanttinen rakkaussuhde on aivan yhtä arvokas ja voi olla erittäin onnellinen. Kaikki suhteet ovat arvokkaita, kun niitä ohjaa rakkaus.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Rakkaus tulee! Oletko valmis?


Lukijani Jepa heitti Love like you’ve never been hurt -tekstin alla kuuman kysymyksen: Milloin on oikea aika rakkaudelle ja jos sille on oikea aika, voiko rakastumistakin suunnitella ja aikatauluttaa?

Tiedättehän nämä:

- Asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan.
- Saat kaiken sen, mitä tarvitset.
- Kaikkien palapelin palojen on oltava kohdallaan, jotta asiat voivat toteutua kaikille suotuisalla tavalla. Perustan on oltava vahva, sillä muuten korttipakka lähtee ennemmin tai myöhemmin horjumaan. Ole kärsivällinen, sillä se kannattaa.
- Mikä tahansa asia, johon olet valmis, on myös valmis sinua varten.


Tutkin vetovoiman lakia ja pyrin elämään sen mukaan, joten nämä asiat tulevat vastaan taukoamatta. Rasittavaa. Jos minusta tuntuu, että olen valmis, kuka päättää, etten olekaan?

Kuudennella luokalla rukoilin joka ilta kolmen kuukauden ajan poikaystävää. Sitten sain rakkauskirjeen, jossa luokkalaisemme jäpikkä pyysi minua soittamaan. Se johti treffeille. En pitänyt häntä erityisen kiinnostavana ja huomasin, etten ylipäätään halunnutkaan poikaystävää. (Ehkä minulla oli jo 12-vuotiaana se ongelma, etten tiennyt, mitä hyödyttää olla parisuhteessa.) Luulin olevani valmis, mutta tarvittiin konkreettinen kokemus, jotta huomaisin olevani raakile.

Olet varmasti kuullut teorian, että parisuhteeseen ei kannata astua rikkinäisenä. On parannettava haavansa ja tultava eheäksi, sillä muutoin on vaarana pitää toista pelastusrenkaana ja hukata itsensä. Toimivassa parisuhteessa molemmat ovat kokonaisia.

Sen jälkeen olet varmasti nähnyt niitä, jotka sanovat: “Olin menettänyt täysin uskoni rakkauteen enkä uskonut ikinä enää löytäväni rakastavaa ihmissuhdetta. Sitten hän tuli elämääni ja pelasti minut.” Itse olisin kehottanut tätä tyyppiä heti alkuunsa odottamaan arpien lähtöä ennen uutta suhdetta. Mutta ei, hän parantui uuden suhteen myötä. (Katkeruuden ääni?)

Välillä tuntuu kuin toisilta vaadittaisiin enemmän kuin toisilta. Miksi minun on oltava eheä, jos tuokaan ei ole?! (Epistä.)

Kuten kaiken, tämänkin voi kääntää positiiviseksi. Entä jos emme odota turhaan? Entä jos me alitajuisesti suojelemme itseämme keskinkertaisuudelta? Luulen, että meitä valmistellaan johonkin vielä parempaan kuin mitä odotamme. Meille on luvassa jotain jalostuneempaa, jotain puhdasta ja universaalisti täydellistä, jotain niin hyvää, ettei sellaista osannut edes kuvitella. Sellaista rakkautta, johon pystyy vain silloin kun todella on valmis. Sellainen rakkaus on ehdotonta. “En rakasta sinua, koska tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua.” Näissä on vissi ero. Se on sellaista rakkautta, jossa suudellessa jalat kohoavat maankamaralta. Orgasmin hetkellä koskettaa taivasta. Halatessa sulautuu yhdeksi kehoksi.

Sitä saa mitä tilaa. Minä olen tilannut tällaista. Sitä paitsi asia voi olla niinkin, että minä olen valmis, mutta sielunkumppanini ei. Minun on nautittava elämästäni kunnes hän juoksee minut kiinni.

Hyvä on. Olen valmis odottamaan.