Tein aikoinaan postauksen
Sinkkuelämää-hedelmäpelistä. Se kun oli niin söpö, että se
ansaitsi tulla mainituksi. Livenä en sitä ole kokeillut, en ole
pelinaisia, mutta olen saanut ”kunnian” seurata ystävääni
kasinolle, jonne hän (ensin valitettuaan pitkään
rahavaikeuksistaan) hassasi puolessa tunnissa 50 euroa kuin maaninen.
Joku oli löytänyt aikaisemman pelipostaukseni ja vinkkasi toisesta
saman tyypisestä pelistä, Hot Citystä, jossa on kenkiä, New Yorkin glamouria,
jalokiviä ja helminauhoja. Sinkkuelämää siis pitää otteessaan
vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Muistin sarjan jakson
Luck Be an Old Lady, jossa Samanthan silloinen miesystävä Richard
pyysi koko naisköörin Atlantic Cityyn Taj Mahal -kasinolle
kuultuaan Charlotten 36-vuotispäivästä. Carrielle se passasi
oikein hyvin, sillä hän oli huolissaan siitä, että jokaisella
heistä oli niin paljon omia juttuja, että nelikon ystävyys näytti
hiipuvan hiipumistaan. Mirandalla oli nyt lapsi, Samanthalla mies ja
Charlottella ikäkriisi. Carrie oli päättänyt, että matkan aikana
heidän ystävyytensä tiivistyy ja palautuu samoille urille kuin
aikaisemmin. Aloin miettimään onko se mahdollista? Entä kun ystävien elämät
muuttuvat pysyvästi täysin erilaisiksi?
Kaksi hyvää ystävääni on raskaana.
Toisen laskettu aika on maaliskuun lopussa, toisen huhtikuun alussa.
Olen suunnattoman onnellinen molempien puolesta. Kumpikin yritti
miehensä kanssa lasta kauan ja onni on ollut kaikilla meillä
katossa sen viimein onnistuttua. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon
molempien tukena tuona myllertävä aikana, jolloin hormoonit
viuhtovat mielipuolisesti (he ovat kyllä olleet selväjärkisiä
koko tämän ajan) ja kaikenlaiset pelot ja epävarmuudet omasta
äitiydestä ja lapsen hyvinvoinnista ovat väistämättä pinnalla.
Vaikka onnellinen olenkin, heidän raskausaikansa nostaa minullekin
epävarmuuksia. Mitä sitten, kun lapset syntyvät? Parin kuukauden
valvomisista johtuvat univelat jo yksistään riittävät siihen,
että tekee takuulla mieli sulkeutua kotiin ja nukkua kaikki
mahdolliset hetket, jolloin vauvakin on unessa. Mutta entä jos
minulla on jotain kerrottavaa? Muutunko minä heille tarpeettomaksi?
En pelkää, mutta olen mietteliäs.
Miten käy ystävyyssuhteiden, kun toiselle tulee vauva ja toinen on
sinkku? Tein vuosi takaperin juttua kahdesta ystävyksestä, jotka
olivat saaneet vauvat vajaan vuoden sisällä toisistaan. He
myönsivät ystävyyden muuttuneen täysin. Jos he ehtivät tavata,
ne ovat tätä nykyä etupäässä lasten valvomista: ”Et mene
sinne!”, ”Tulepa nyt syömään.”, ”Älkää tapelko!”,
”Nyt se löi päänsä pöydän reunaan. Ei tarvitse itkeä
ollenkaan, kulta pieni.” Hyvä jos kahvia ehtii juoda, yleensä
kuulumisia ei ehdi edes heittää kaitsemisen lomassa. Mutta he ovat
siinä kahdestaan. He ymmärtävät toistensa tilanteen ja ovat
muitta mutkitta yhdessä, vaikka keskittyvätkin lapsiin. Mutta mitä
silloin, kun lapsi on vain toisella? Jos minun ystäväni joutuu
kaitsemaan jälkikasvuaan taukoamatta istuessamme hänen luonaan
kahvipöydässä, kiinnostaako häntä lainkaan mitä minulle kuuluu?
Voinko kertoa mieltäni painavista asioista, haaveistani,
suunnitelmistani ja viime aikaisista tapahtumista, vai onko hänen
kiinnostuksensa lopahtanut minun asioihini täysin? ”Niin, sinulla
on ilmeisesti paljon aikaa ajatella kaikenlaisia asioita”, totesi
eräs pienten lasten äiti Carrielle jaksossa, jossa hän meni
Stanfordin kanssa naisen lapsen synttäreille. Nainen pakotti
vieraita ottamaan kengät pois, joku nyysi eteisestä Carrien Manolot
eikä nainen ollut asiasta edes pahoillaan. Niin. Toki sinkkuna on
enemmän aikaa miettiä omia asioitaan, kun taas äitinä miettii
koko perheen asioita, mutta kummankaan pään sisäinen maailma ei
ole toistaan huonompi, tärkeämpi tai ylevämpi eikä kummankaan
elämä toistaan turhempi.
Minulla ei ole mitään ongelmaa
keskustella raskaudesta ja lapsista. Mutta muuttuvatko ystäväni
niin, etten voi tarjota heille enää mitään heitä kiinnostavaa?
Haluavatko he alkaa viettämään aikaansa vain niiden ihmisten
kanssa, joilla on lapsia, koska: ”He ymmärtävät tämän hetkisen
elämäntilanteeni. Sinäkin ymmärrät sitten, kun sinulla on
lapsia. Minun elämäni kun nyt vaan on niin erilaista kuin sinun.”
Mutta sitten viestittelen heidän
kanssaan Facebookissa tai käyn kahvilla, ja muistan miksi olemme
ystäviä: välillämme on syvää kiintymystä, läheisyyttä ja
toisen kunnioitusta. Mihin tuollaiset ominaisuudet voisivat yhtäkkiä
kadota sormia napsauttamalla. Tapaamiset voivat hieman vaikeutua ja
ehkä iso osa niistä menee lapsen valvontaan, mutta sitähän elämä
on: yhtä muutosta. Huolestuttavaa olisi, jos asiat pysyisivät
samanlaisina vuodesta toiseen. Ja sitten alan taas suunnitella innolla nimiäislahjoja.
