Kun ystävyys muuttuu

Tein aikoinaan postauksen Sinkkuelämää-hedelmäpelistä. Se kun oli niin söpö, että se ansaitsi tulla mainituksi. Livenä en sitä ole kokeillut, en ole pelinaisia, mutta olen saanut ”kunnian” seurata ystävääni kasinolle, jonne hän (ensin valitettuaan pitkään rahavaikeuksistaan) hassasi puolessa tunnissa 50 euroa kuin maaninen. Joku oli löytänyt aikaisemman pelipostaukseni ja vinkkasi toisesta saman tyypisestä pelistä, Hot Citystä, jossa on kenkiä, New Yorkin glamouria, jalokiviä ja helminauhoja. Sinkkuelämää siis pitää otteessaan vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Muistin sarjan jakson Luck Be an Old Lady, jossa Samanthan silloinen miesystävä Richard pyysi koko naisköörin Atlantic Cityyn Taj Mahal -kasinolle kuultuaan Charlotten 36-vuotispäivästä. Carrielle se passasi oikein hyvin, sillä hän oli huolissaan siitä, että jokaisella heistä oli niin paljon omia juttuja, että nelikon ystävyys näytti hiipuvan hiipumistaan. Mirandalla oli nyt lapsi, Samanthalla mies ja Charlottella ikäkriisi. Carrie oli päättänyt, että matkan aikana heidän ystävyytensä tiivistyy ja palautuu samoille urille kuin aikaisemmin. Aloin miettimään onko se mahdollista? Entä kun ystävien elämät muuttuvat pysyvästi täysin erilaisiksi?

Kaksi hyvää ystävääni on raskaana. Toisen laskettu aika on maaliskuun lopussa, toisen huhtikuun alussa. Olen suunnattoman onnellinen molempien puolesta. Kumpikin yritti miehensä kanssa lasta kauan ja onni on ollut kaikilla meillä katossa sen viimein onnistuttua. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon molempien tukena tuona myllertävä aikana, jolloin hormoonit viuhtovat mielipuolisesti (he ovat kyllä olleet selväjärkisiä koko tämän ajan) ja kaikenlaiset pelot ja epävarmuudet omasta äitiydestä ja lapsen hyvinvoinnista ovat väistämättä pinnalla. Vaikka onnellinen olenkin, heidän raskausaikansa nostaa minullekin epävarmuuksia. Mitä sitten, kun lapset syntyvät? Parin kuukauden valvomisista johtuvat univelat jo yksistään riittävät siihen, että tekee takuulla mieli sulkeutua kotiin ja nukkua kaikki mahdolliset hetket, jolloin vauvakin on unessa. Mutta entä jos minulla on jotain kerrottavaa? Muutunko minä heille tarpeettomaksi?

En pelkää, mutta olen mietteliäs. Miten käy ystävyyssuhteiden, kun toiselle tulee vauva ja toinen on sinkku? Tein vuosi takaperin juttua kahdesta ystävyksestä, jotka olivat saaneet vauvat vajaan vuoden sisällä toisistaan. He myönsivät ystävyyden muuttuneen täysin. Jos he ehtivät tavata, ne ovat tätä nykyä etupäässä lasten valvomista: ”Et mene sinne!”, ”Tulepa nyt syömään.”, ”Älkää tapelko!”, ”Nyt se löi päänsä pöydän reunaan. Ei tarvitse itkeä ollenkaan, kulta pieni.” Hyvä jos kahvia ehtii juoda, yleensä kuulumisia ei ehdi edes heittää kaitsemisen lomassa. Mutta he ovat siinä kahdestaan. He ymmärtävät toistensa tilanteen ja ovat muitta mutkitta yhdessä, vaikka keskittyvätkin lapsiin. Mutta mitä silloin, kun lapsi on vain toisella? Jos minun ystäväni joutuu kaitsemaan jälkikasvuaan taukoamatta istuessamme hänen luonaan kahvipöydässä, kiinnostaako häntä lainkaan mitä minulle kuuluu? Voinko kertoa mieltäni painavista asioista, haaveistani, suunnitelmistani ja viime aikaisista tapahtumista, vai onko hänen kiinnostuksensa lopahtanut minun asioihini täysin? ”Niin, sinulla on ilmeisesti paljon aikaa ajatella kaikenlaisia asioita”, totesi eräs pienten lasten äiti Carrielle jaksossa, jossa hän meni Stanfordin kanssa naisen lapsen synttäreille. Nainen pakotti vieraita ottamaan kengät pois, joku nyysi eteisestä Carrien Manolot eikä nainen ollut asiasta edes pahoillaan. Niin. Toki sinkkuna on enemmän aikaa miettiä omia asioitaan, kun taas äitinä miettii koko perheen asioita, mutta kummankaan pään sisäinen maailma ei ole toistaan huonompi, tärkeämpi tai ylevämpi eikä kummankaan elämä toistaan turhempi.

Minulla ei ole mitään ongelmaa keskustella raskaudesta ja lapsista. Mutta muuttuvatko ystäväni niin, etten voi tarjota heille enää mitään heitä kiinnostavaa? Haluavatko he alkaa viettämään aikaansa vain niiden ihmisten kanssa, joilla on lapsia, koska: ”He ymmärtävät tämän hetkisen elämäntilanteeni. Sinäkin ymmärrät sitten, kun sinulla on lapsia. Minun elämäni kun nyt vaan on niin erilaista kuin sinun.”

Mutta sitten viestittelen heidän kanssaan Facebookissa tai käyn kahvilla, ja muistan miksi olemme ystäviä: välillämme on syvää kiintymystä, läheisyyttä ja toisen kunnioitusta. Mihin tuollaiset ominaisuudet voisivat yhtäkkiä kadota sormia napsauttamalla. Tapaamiset voivat hieman vaikeutua ja ehkä iso osa niistä menee lapsen valvontaan, mutta sitähän elämä on: yhtä muutosta. Huolestuttavaa olisi, jos asiat pysyisivät samanlaisina vuodesta toiseen. Ja sitten alan taas suunnitella innolla nimiäislahjoja.

Nainen on naiselle susi

Tosiystävyys mielletään usein seesteiseksi, sellaiseksi suhteeksi, jossa tuetaan toista meni ystävä sitten mäkeä alas tai ylös. Ystävän puolesta iloitaan, kun hänen elämänsä loistaa ja vaihtoehtoisesti annat hänen itkeä meikkinsä uutta valkoista paitapuseroasi vasten, vaikka olet etsinyt sellaista vuosikausia ja nyt löysit sen Vilan alesta vain 9,90 eurolla.

Monet vannovat ystävyyden menevän parisuhteenkin edelle, tiedättehän: “Miehiä tulee ja menee, mutta tosiystävyys on ikuista.” Mitä tehdä silloin, kun kateus astuu kuvaan? Onko se tosiystävyydessä edes mahdollista? Naisten toisiaan kohtaan tuntema kateus vaikuttaa olevan niin perustavanlaatuinen ominaisuus, että se levittää lonkeronsa helposti myös ystävyyteen. Silloin eivät verivalat pahemmin paina, kun toisella menee paremmin kuin itsellä. Kirjoitin aiheesta keväällä uuteen New Look -lehteen.

Mietitäänpä tilannetta:

Esimerkki yksi: Miehiä on perinteisesti syytetty hyvä veli -verkostoista. Kun mies esimerkiksi pääsee tiettyyn asemaa työpaikallaan, hän alkaa ylentää kavereitaan tai palkata heitä avoimiin työpaikkoihin tuntemattomien hakijoiden ohi.
Naiset taasen muuttuvat miesten kaltaisiksi. Sen sijaan, että he auttaisivat muita naisia kohoamaan myös korkeaan asemaan ja erikoistehtäviin, ylennetty nainen alkaa mielistellä samalla viivalla olevia mieskollegoitaan ja katsoa muita naisia pitkin nenänvartta.

Esimerkki kaksi: Miehet pelaavat keskenään jalkapalloa työpäivän jälkeen ja kun toinen joukkue voittaa, toiset manailevat: “Ei saakeli! Katsotaan vaan niin me kyykytetään teitä ensi kerralla.” Sitten he menevät yhdessä suihkuun ja kaljalle.
Kun naiset lähtevät ensimmäistä kertaa keskenään street danceen ja yksi heistä keikuttaa peppua ja grindaa kuin jamaikalaiset naiset omenanpyöreine takapuolineen, muut alkavat mököttää. “Mun mielestä tanssimisessa on kyse hauskanpidosta ja liikkumisesta hyvän musiikin tahdissa eikä osaamisesta. Ärsyttää sellaiset ihmiset, joiden pitää oikein näyttää kuinka hyviä ne on”, sanoo yksi ja muut yhtyvät kovaäänisesti. Osaava tietää joutuvansa tulemaan tunneille jatkossa yksin.

Esimerkki kolme: Mies esittelee kavereilleen uuden tyttöystävänsä, joka vielä sattuu olemaan upea ilmestys. Heillä loksahtaa suu auki. Tytön käydessä hakemassa tiskiltä sidukkaa kaverit tökkivät tyyppiä ja sanovat: “Mistä ihmeestä sä tuollaisen nappasit? Juma, mikä säkä!”
Kun sinä näytät kaverillesi valokuvaa suloisesta pojasta, jota olet juuri alkanut tapailla, kaverisi sanoo: “Ha ha! Aika ruman näköinen!” Tulevina kuukausina hän jaksaa huomautella sinulle siitä kuinka suhteestanne ei kuitenkaan tule mitään, joten sinun olisi paras jättää mies jo tässä vaiheessa.
Mitä suuremmalla todennäköisyydellä kaverisi ei ole jotenkin huolissaan sinun rakkauselämästäsi ja sydämesi särkymisestä. Hän on huolissaan siitä, että hän on sinkku ja sinä hehkut ihastuksesta.

Lista on loputon:
“Aiotko todella värjätä hiuksesi vaaleiksi? Etkö pelkää, että susta tulee halvan näköinen?” En, mutta sinä pelkäät, koska tiedät vaalean sopivan minulle helvetin hyvin.
“Hyvältähän tuo suhde vaikuttaa, mutta älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Mulla on sun kaverina velvollisuus antaa eri näkökulmia ja pitää sua maanpinnalla.” Ei, sinun tehtäväsi minun kaverinani on iloita minun kanssani.
“Huh, onneksi mulla on aina menneet nuo asiat hyvin!” Joo, kiitos että silität hiuksiani, kun itkettää.
“Miksi sun on aina käytettävä korkokenkiä? Lenkkarit olisivat paljon mukavammat, mä en edes omista korkokenkiä.” Et niin ja koska näytän korkokengissä sexyltä, et halua minunkaan omistavan.

Globaalissa mielessä vuosia käyty painokeskustelu on naiskateutta puhtaimmillaan. 90-luvulla muotia oli Pamela Anderson -tissit, mutta myös huippumallit urheilullisine vartaloineen. Sen jälkeen tuli Kate Moss ja laihuus jäi trendiksi. Viime vuodet siitä on yritetty siirtyä pois kyseenalaisin konstein. America Ferrera tähditti elokuvaa Real Women Have Curves. Facebookissa on samanniminen ryhmä, mutta myös sellaisia kuten Curvy girls do it better… only a dog wants a bone, Naisen pitää olla nainen, lautaa saa K-raudastakin ja niin edelleen. Lehdissä sen sijaan mesotaan: “Men don‘t want skinny girls, they want real women. Skinny girls look like boys and no man wants his girlfriend to look like a little boy!”

Toisin sanoen: sen sijaan, että naisten vastaisku olisi “jokainen saa olla sellainen kuin on oli hän sitten yli- tai alipainoinen, tiili, päärynä, lauta tai pallo ja sitä paitsi katsotaanpa toistemme sisäistä kauneutta ulkoisen sijaan“, plus-kokoiset keksivät mitä moninaisimpia tapoja vetää hoikkia naisia henkisesti turpaan. Siinäpä solidaarisuutta kerrakseen. Suosittelen aiheesta luettavaksi Liza Marklundin ja Lotta Snickarsin kirjaa Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Upea nimi on Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Madeleine Albrightin nerokas lausahdus. Naissukupuolelta ilmeisesti puuttuu lojaaliusgeeni. Ehkä se sijaitsee ainoastaan Y-kromosomissa.

Kuinka sitten toimia, jos kaveri osoittaa kateellisuuden merkkejä? Kateellisuutta on kahta sorttia. Toinen niistä saa työskentelemään sen eteen, että saa itselleen samat asiat (amerikkalainen tapa). Toinen herättää ärtymystä, jonka vuoksi yrittää latistaa toista (suomalainen tapa). Itselläni on niin voimakkaasti selkärangassa käsityksenä se, ettei nälviminen kuulu kaveruuteen, etten juurikaan ole valmis edes istumaan pöydän ääreen “keskustelemaan suhteestamme“. Jos toinen toistuvasti harjoittaa kateellista päänaukomista ja latistamista eikä muka tiedä sen olevan väärin, hänelle sitä tuskin hyödyttää edes kertoa. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Näin jää aikaa keskittyä niihin ystävyyssuhteisiin, joissa on valoa eikä tarvitse pelätä kertoa omasta onnestaan tai alamäestään.

Love like you’ve never been hurt…

Oletteko huomanneet, että mitä vanhemmaksi tulee, kavereilta ei saa enää kannustusta miesasioissa.

Sanot: “Se kertoi haluavansa edetä rauhallisesti.”
Vastaus: “Eli se haluaa pitää mahdollisuudet auki muiden kanssa.”

Sanot: “Se ei tarjonnut mulle iltapalaa, kun jäin sen luokse yöksi.”
Vastaus: “Eli se yritti vihjailla, että sä lähdet vetään sieltä.”

Sanot: “Se kertoi, että sillä on pahat traumat edellisestä suhteesta eikä ole varma, pystyykö se vielä lähtemään mukaan mihinkään vakavaan.”
Vastaus: “Eli se on todellisuudessa pukki, joka haluaa kiksautella ympäriinsä.”

Sanot: “Mun piti itse maksaa kahvi.”
Vastaus: “Se on mulkku. Jätä se.”

Sanot: “Me ei oikein tavata muuta kuin silloin, kun se soittaa baarin jälkeen ja tulee käymään.”
Vastaus: “Eli se ei oikeasti ole kiinnostunut ollenkaan susta, vaan se haluaa vaan seksiä.”

Ja jos jatkat: “Mutta meillä on aina tosi kivaa silti. Me nauretaan ja jutellaan pitkään ennen seksiä ja kaikki synkkaa tosi hyvin ja me ollaan hirveän samanlaisia.”
Vastaus: “No mutta et todellakaan mene ihastumaan siihen.”

Tämä pätee nimenomaan muihin sinkkuihin, varatut kaverit jaksavat kannustaa, koska he tietävät, että rakkaus on mahdollista.

Vielä teininä kikatettiin kaverin kanssa miehistä ja suunnitella häitä. Hän kertoi, jos jäpikkä vilkaisi merkittävästi ja joissakin tapauksissa hän varmaankin keksi katseita, jotta toiselle tulisi hyvä mieli.

Kolmekymppisenä on luu kurkussa. Kolmekymppisenä yritetään ottaa kaikki luulot pois. Liian monta pettymystä. Liian monta ei-oikeaa. Liian monta hoitoa. Liian paljon taakkaa. Liian pitkä menneisyys, muttei tarpeeksi pitkä, jotta unohtaisi.

Ja laitamme tämän kiertämään.

Olen syyllistynyt siihen itsekin. Kaverini tapaili miestä, joka ei halunnut seurustella moneen herran kuukauteen, hän halusi hengailla. “Etkö haluaisi miestä, joka oikeasti haluaa sinut? Tämä ehkä haluaa pitää mahdollisuudet auki muiden kanssa. Eli se on todellisuudessa pukki, joka haluaa kiksautella ympäriinsä”, totesin.

Kaverini vastasi: “Olen ennenkin ollut rakastunut ja jos jätän E:n, varmasti rakastun uudelleen johonkin toiseen. (Ihailtavaa optimismia! toim.huom.) Mutta haluan katsoa, miten tämä kehittyy.”

Nyt he ovat onnellisesti naimisissa.

Myönsin virheeni ja päätin pyrkiä pitämään omat traumani säkissä analysoidessani muiden ihmisten suhteita. Joskus vain on vaikea erottaa, näkeekö asiat sellaisina kuin ne ovat vai omien lemuavien kokemustensa kautta.

Olisi varmaankin helpottavaa tarkastella asioita ilman sitä helskutin kivirekeä ja ottaa jokainen suhde sellaisena kuin se on: ainutkertaisena. Olen päättänyt yrittää.