Jalat alta

Istuimme pari viikkoa sitten kahden ystäväni kanssa viinilasillisella ravintola Sipulissa. Toinen heistä oli vastikään tavannut suloisen miehen Suomi24:ssa. "Hän on tosi söpö. Me olemme sitä paitsi pelottavan samanlaisia. Huumorintaju, kiinnostuksen kohteet. Lopetamme toistemme lauseet, ja kun monesti olen pohtinut olevani ainut, joka ajattelee jostain asiasta tietyllä tavalla, paljastuukin, että hän on siitä samaa mieltä. Sängyssä hän on lempeä ja ottaa minut huomioon, paijaa ja pitää hyvänä." Ystävälläni oli kuitenkin ongelma. Eikä se ollut kyseinen mies, vaan hänen omat tunteensa. Ystäväni ei tuntenut miestä kohtaan kiihkeää tulenpalavaa ihastusta. Hän tunsi olonsa erittäin hyväksi miehen seurassa. Hänen sisuksissaan oli lämmin ja pumpulinen olo ja hymy oli herkässä. Mutta hän ei ollut kiihkeästi ihastunut. "Ja eikö sen pidä olla juuri sellaista? Siis kiihkeää, tulenpalavaa ihastusta? Sellaista, ettei melkein saa happea, kun sydän takoo ylinopeutta. Eikö sellainen tunne olekin nimenomaan merkki siitä, että mies on Se Oikea ja jos se on yhtään laimeampaa, ei hyödytä, eikö niin? Mutta joku juttu hänessä on, kun haluan tavata häntä kuitenkin! Mutta en ole pyörtymässä ihastuksesta. Mitä minä teen?" Niin paljon kysymyksiä. Mitä tuohon voisi vastata. En minä tiedä. Minä aloin kysyä itsekin eikä kysymyksille tuntunut tulevan loppua. Miten meidän pitäisi tuntea suhteen alussa, jotta suhde olisi suhteen arvoinen. Mitkä ovat säännöt sellaiselle? Ja mitkä hemmetin säännöt?! Voiko tunteille laittaa sääntöjä?

"Hän vei minulta jalat alta."
"Odotan sitä, että joku ihana mies tulee ja vie minulta jalat alta."
"En koskaan uskonut siihen, että joku voisi viedä minulta jalat alta, mutta hän teki niin."
"Kun hän katsoi minua silmiin baaritiskillä, minulta meni jalat alta."
Onko Sen Oikean pakko saada sinut tipahtamaan ahterillesi? Vai voisiko suhde edetä niin, että ensin olisi kiinnostus, sitten lämpö, sitten yhteenkuuluvuuden tunne, sitten ihastus, ja kukin tunne tulisi aina pikku hiljaa uusien tapaamisten myötä, kun toisen todella oppisi tuntemaan? Tätä kautta sitten edettäisiin rakkauteen ja rakastamiseen.

Onhan se nähtävissä, että ihmiset hamuavat sitä suurta maata järisyttävää rakkautta. Olen itsekin kirjoittanut siitä tekstissä Se Jokin. Päivittelin siinä kuinka paljon on niitä, jotka eivät edes suhteen alussa ole kokeneet lemmenräiskintää ja ovat ikään kuin vain ajautuneet suhteeseen. Mikäs siinä ollessa, kun ollessa kerta on hyvä. Mutta mitä se sitten tarkoittaa aivan oikeasti? Minusta on vissi ero siinä, onko vain ajautunut suhteeseen, koska pitää olla joku eikä uskalla olla yksin, vai onko suhteeseen ajauduttu, koska yhdessäolo on yksinkertaisesti ollut niin mutkatonta, lempeää, suloista, vaivatonta. Ei ilotulituksia, mutta hellyyttä. Ei räjähdyksiä, mutta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ei hyperventilointia, mutta lämpimien aaltojen liplatusta jokaisella suukolla. Ei rinnasta ulos puskevaa sydäntä, vaan ihana hymyilyttävä tunne, kun katsot hänen kasvojaan. Ovatko nämä hillitymmät vaihtoehdot muka huonompia kuin edelliset ja jos ovat niin miksi?

Meille on jostain syystä opetettu, että rakkauden on oltava kiivasta ja polttavaa. Kourallinen ihmissuhdeneuvoista kuitenkin sisältää sen sanoman, että kiivas ja polttava yleensä palaa loppuun yhtä nopeasti kuin on alkanutkin, ja kestävimmät parisuhteet kehittyvät pikkuhiljaa hautuen, kun vahvaksi pohjaksi on rakennettu ystävyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Haastattelin kerran erästä parisuhdetutkijaa, joka oli tehnyt aiheesta väitöskirjan. Hänen tutkimuksissaan oli paljastunut, että jos alussa on ollut kipinä ja se hiipuu ajan kuluessa (kuten kaikissa pitkissä parisuhteissa yleensäkin käy ja se on aivan luonnollista), sitä ei vastoin kaikkia luuloja saakaan viriteltyä uudelleen. Sen sijaan niillä, joilla se on kehittynyt suhteen edetessä, se on helppo tuoda takaisin sen laimennuttua. Kaiken lisäksi suhteet, joissa tunteet ovat kasvaneet ajan kanssa, kestävät pidempään ja ovat seesteisempiä. Nopean ihastumisen suhteissa riidellään paljon ja ollaan lähdössä ovet paukkuen monet kerrat.

Olen elävä esimerkki siitä, että kuollettava ihastus ei tarkoita avioliittoa saati Sitä Oikeaa. Olen ollut kuollettavan ihastunut pariinkin otteeseen ja suhteet eivät edes johtaneet tapailusta seurusteluun. Viimeksi koin vastaavan kolme vuotta sitten. Sydämeni sykki niin kiivaasti, että oikeasti lähestulkoon hyperventiloin ja rintaani sattui. Kahden viikon jälkeen tuntui, ettei kehoni kestäisi toista viikkoa sitä paloa. Eikä kyse ollut mistään seksuaalisesta kiihkosta, vaan ihan puhtaasta ihastumisen tunteesta. No, seuraava tapaaminen kyseisen miehen kanssa sen sitten sammuttikin ja homma tyssäsi siihen. Suhde siis tuli ja meni, vaikka luulin noin voimakkaiden ja kaiken nielevien tunteiden olevan merkki jostain suuremmasta Taivaassa tavanneet -meiningistä. Olen ollut myös treffeillä miesten kanssa, joiden kanssa synkkaa selkeästi ainoastaan kaveritasolla. Toinen on mielettömän mukava, mutta Se Jokin vain puuttuu. Silloin on helppo sanoa "ei kiitos". Mutta entä sitten ystäväni tilanne, se että ei tunne palavaa ihastusta, mutta silti toinen on yksinkertaisesti niin suloinen, että häntä vain haluaa tavata aina toistamiseen, koska teidän välillänne on lämpöä? Kuinka kauan odottaa ennen kuin puhaltaa pillit pussiin?

Toinen ystäväni otti siemauksen lasistaan ja totesi rauhallisesti katsellen kaukaisuuteen: "Tarvitseeko aina olla ilotulitusta ja sitä, että on jatkuvasti pöksyt märkänä, kun ajattelee toista? Eikö ihastumista voi olla sekin, että toisen kanssa on vain niin valtavan hyvä olla?" Minun oli pakko nyökytellä. En keksi tuohon mitään vastaväitettä tai analyysiä.

Iso osa tuskastamme - eikä tämä liity pelkästään parisuhteisiin vaan elämään yleensäkin - johtuu siitä, että mietimme miten asioiden pitäisi olla. Pitäisi olla vakituinen työpaikka, kun täyttää 30 vuotta. Pitäisi olla kaksi lasta, kun täyttää 31. Pitäisi olla omakotitalo metsän keskellä, viimeistään 35-vuotiaana. Suhteen pitäisi alkaa Jalat alta -tyyliin. Sitten kun asiat eivät menekään niin kuin niiden "pitäisi" mennä, me ahdistumme ja joudumme paniikkiin. "Tässähän on nyt oltava jotain vikaa, koska tämä ei mene niin kuin sen pitäisi mennä!"

Esittäessäni liudan kysymyksiä olen pohtinut asiaa ja tullut seuraavanlaiseen lopputulokseen. Minä uskon, että suurin osa suhteista ei ole alkanut niin, että toinen on vienyt toiselta jalat alta. Minä uskon, että monet suhteet alkavat vähän valjusti. Kiinnostusta on toki oltava, eihän toisille treffeille hyödytä muutoin mennä eikä suhde näin ollen saa edes mahdollisuutta. Kuitenkin yhtä lailla kuin on Jalat alta -tarinoita, niin on myös näitä:
"Kun ensimmäisen kerran näin hänet, en voinut sietää häntä."
"Hän oli kaverini enkä nähnyt hänessä mitään ihmeellistä, mutta parin vuoden jälkeen huomasin yhtäkkiä olevani ihastunut häneen."
"Ensitreffeillä pidin häntä tosi outona enkä ollut varma kannattaako meidän tavata toistamiseen. Itse asiassa jattelin samoin vielä toisillakin treffeillä."
"Hän ei ollut yhtään sellainen kuin mitä olin oman mieheni ajatellut olevan, mutta pikkuhiljaa ihastuin häneen ja yllätyin itsekin."
Nämä jo kertovat sen, ettei sääntöjä ole. Onhan meillä kaikilla suunnitelmamme ja haaveemme. Mielestäni on silti tärkeää tuoda ne kuitenkin maanpinnalle. Tällä tarkoitan sitä, ettei kannata antaa haaveiden sabotoida mahdollisuuksia. Entä jos olet haaveillut Jalat alta -meiningistä, mutta sinulla olisikin mahdollisuus saada pikkuhiljaa kasvava rakkaus ja sen ansioista suunnattoman onnellinen, kestävä parisuhde? Olisiko se pahasta, vaikka alku olisikin toista, mitä odotit? Haaveilu on tärkeää, mutta on tärkeää myös olla fiksoitumatta siihen ja antaa asioille tilaa toteutua toisinkin, omalla tavallaan ja omalla painollaan. Vähän kuin heittäytyisi vallattoman puron matkaan ja katsoisi mihin päätyy. Asiat eivät yleensä mene niin kuin on suunnitellut. Ne menevät yleensä paljon paremmin.

Kuinka monta toimivaa ja rakastavaa suhdetta olisi jäänyt syntymättä, jos niiden osapuolet olisivat viitanneet toisiaan kintaalla ensireaktioiden perusteella. Varmaa on, että erittäin moni.

41.

Tänään aamulla avatessani postilaatikosta putkahtaneen Kallio-lehden, sydämeni heltyi ja suupieliin karahti pieni hymy. Yleisönosastopalstalla oli niin symppis runoelma, että haluan laittaa sen tähän, heh hee. Kirjallinen ansio on - no, vähän mitä on - mutta hei, halaukseen kehottamisia ei ole koskaan liikaa. Halataan toisiamme! :)

Parisuhde on tiimityötä

Parisuhde on tiimityötä,

jolloin ei saisi tuhertaa.

Aina ei mene kohdalleen,

"mopo" pääsee

karkaamaan?!

Ei tässä vanha vinoile,

vanha antaa neuvojaan.

Jos baana liikaa aukeaa,

muista myös jarruttaa!

Parisuhde on tiimityötä,

tämä pitäisi oivaltaa.

Jokaista voi harmittaa,

onko turhaa elo tää?!

Päivä menee kerrallaan

eikä yhtään enempää.

Anteeksi kaikki annetaan

ja sitten halataan!

Parisuhde on tiimityötä

pitkin päivää ja yöt'.

Kärsivällisyys palkitaan,

kun jaksaa odottaa.

Anteeksi kaikki annetaan

ja sitten halataan.

- Toivo Levanko -

Hurrrrrrrrr!

Päivän biisi! Ai miksikö? Koska tanssimme sitä bollywood-tunnilla ja nyt se soi päässä taukoamatta. Yeah! 

Sinun itsetuntosi on sinusta kiinni

 

Miksi miehet eivät ole moksiskaan He-Manista? No siksi, että miehillä on parempi itsetunto.

Silmiini osui eilen uutinen MTV3:n nettisivuilla siitä, kuinka yhdysvaltalainen taiteilija Nickolay Lamm on tehnyt kaksi taideprojektia aiheena iki-ihana klassikkonukke Barbie. Ensimmäisessä projektissa hän teki Barbiesta tyypillisen 19-vuotiaan tytön näköisen, toisessa hän poisti nukelta kaikki meikit. Olen lukenut jutun aikaisemminkin ulkomaalaisesta lehdestä kuukausia sitten, joten maikkarin juttu on auttamattomasti vanhentunut. Mutta saapahan sen kirjoittanut toimittaja leikkiä muka-feministiä edes jonkin aikaa, mikä ilmeisesti olikin jutun tarkoitus. Räikeä ingressi nimittäin toteaa näin: "Yhdysvaltalaisen taiteilijan projekti näyttää, miten vääristyneitä Barbie-nuken levittämät kauneusihanteet ovat." No niin hyvä toimittaja ja myös kaikki muut, jotka eivät vielä ole hiffanneet asian ydintä, minulla on teille uutisia: BARBIE ON NUKKE. Ymmärrätkö vai pitääkö vääntää rautalangasta? Ja koska Barbie on nukke, sen tarkoitus ei ole välittää minkäänlaisia kauneuskäsityksiä mihinkään suuntaan, vaan olla väline, jolla leikitään, koska leikki on lapsen työtä ja ne tekevät sitä paljon.

Tällaiset jutut ovat siitä hyviä, että ne vetoavat sekä miehiin että naisiin ja molemmat voivat päteä nillittämällä jutun kommenteissa: "Näyttää kyllä miljoona kertaa paremmalta ilman meikkiä ja pyöreämpänä!" Naiset pääsevät mesoamaan siitä kuinka hoikat naiset ovat rumia ja oksettavia ja ei ihme, että pikkutytöillä on syömishäiriöitä, koska hoikkia naisia näkee lehtien kansissa, mainoksissa ja Oscar-gaalan punaisella matolla. Miehet sen sijaan voivat heittää ylistyksiä luonnollisen näköiselle Barbielle ja kerätä pillupisteitä sanomalla kuinka he pitävät siitä, että naisella on lihaa luiden ympärillä ja "Real women have curves, only dog wants a bone" ja "lautaa saa K-raudastakin" ja muita naisia arvostelevia veemäisiä sutkautuksia. Naiset taas ovat aivan haltioissaan tällaisista miehistä, painavat naamakirjassa Tykkää-nappia tämän kommentteihin ja iloitsevat siitä, että joku mies sanoo vihaavansa hoikkia naisia aivan yhtä paljon kuin hekin heitä vihaavat. Sitten voidaan hyökätä kaikki yhdessä suurempien koneistojen kimppuun, kuten median ja naistenlehtien, koska ne ovat niitä, jotka aiheuttavat huonon itsetunnon kaiken ikäisille naisille oli kyseessä sitten alakouluikäinen tai keski-ikäinen.

Näppärää, eikö vaan? Nimittäin syyttää omasta huonosta itsetunnostaan ulkopuolisia tekijöitä. Se on vapauttavaa siksi, että siinä voi sysätä vastuun itsestään ja omasta onnellisuudestaan jollekin toiselle ja jättää väliin itsetutkiskelun. Voi vain levätä perseellään, sylkeä kattoon ja tunkea syvälle sisimpäänsä kaikki ne möröt ja epävarmuudet, jottei niitä tarvitse käsitellä sillä niiden käsittely on aivan liian vaativaa työtä. Siinä joutuu jopa kohtaamaan itsensä ja mitä sitten tapahtuisi, hyvänen aika! Sehän olisi valtavan epämukavaa ja epämukavuuden kokeminen on epämiellyttävää! Miellyttävää taas on olla muiden paapottavana oli se sitten sitä, että tuodaan suklaata suoraan suuhun tai kehutaan jatkuvasti ulkopuolelta kuinka kaunis ja fiksu sinä olet. Sitten kun ulkopuolinen taho toimiikin sillä tavoin, ettei se vahvistakaan sinun hyvää oloasi, voit hyökätä sitä kohtaan ja valittaa kuinka pahalta sinusta nyt tuntuu, kun tässä lehden kannessa oli nainen ilman selluliittia ja meikattuna. Että tämähän tarkoittaa sitä, että sinunkin pitäisi käyttää meikkiä ja päästä eroon selluliitista. Minulla on sinulle toinenkin uutinen: EI MUUTEN TARKOITA.

Otetaanpa esimerkki. Nainen käppäilee bussipysäkille dösää odottamaan ja näkee siinä H&M:n mainoksen, jossa nainen seisoo hiekkarannalla bikineissä. Vieressä ovat hinnat: liivit 9,95 e, tangat 5,95 e. Suurin osa naisista ilmeisesti ajattelee näin: "Helvetti mitä sortoa! Jaa että minun pitäisi näyttää tuolta mallilta tuossa! Media on roisto, joka yrittää saada minut tuntemaan huonommuutta tuon kaltaisten naisten edessä!" Tiedätkö mitä: EI YRITÄ. Siinä mainostetaan bikineitä.

Onko 98 prosentille naisista tehty lobotomia, vai mistä tämä heidän päässään oleva sortobuumi on saanut alkunsa? Minäpä kerron ja siihen on ainakin kolme syytä. Ensimmäinen niistä on se, että naiset rakastavat arvostella muita naisia. Naisethan ovat täysin kykenemättömiä pitämään toistensa puolia, tukemaan toisiaan ja toivomaan toisilleen hyvää. Siksi vain miehillä on hyvä veli -verkostoja. Naiset eivät ikinä pystyisi siihen, koska naiset ovat luonnostaan kateellisia. Toinen syy on se, että joku keksi joskus syyttää ulkopuolisia asioita naisten ongelmista ja huonosta itsetunnosta ja sen jälkeen kukaan ei ole enää osannut eikä halunnut sanoa muutakaan mielipidettä, koska alkuperäiseen on aina kätevää vedota. Tällä tavoin pääsee helpommalla. Kolmas syy on se, että naiset ovat mitä ilmeisemmin se heikompi sukupuoli. Tämä taas tulee esiin kahdella tavalla:
1) Naisia on äärimmäisen helppo alistaa. Naisia on alistettu ihmiskunnan historian alusta lähtien, joten se on ilmeisen vaivatonta, koska naiset eivät ole koskaan panneet vastaan lainkaan, vaan totelleet kiltisti. He ovat luontaisesti kynnysmattoja, hauraita, heiveröisiä, särkyviä ja passiivisia. Jos näin ei olisi, naiset olisivat tasa-arvoisia miesten kanssa, sillä naiset olisivat osanneet ottaa paikkansa. Selkeästi he eivät ole osanneet, joten nyt olemme tässä tilassa, että naisen euro on 80 senttiä.
2) Kun naiset sitten alkavat puolustautumaan, ainut keino minkä he keksivät on tehdä se painamalla alas muita, eivät ottamalla takaisin omaa luonnollista arvoaan arvokkaasti. Esimerkiksi jos halutaan mainoksiin enemmän ylipainoisia ihmisiä, naiset tekevät vaatimuksen haukkumalla hoikkia ihmisiä. Jos nainen olisi vahva, hän antaisi jokaisen olla sellainen kuin on ilman tuomitsemista. Sanonta "antaa kaikkien kukkien kukkia" on naiselle vieras. Hänen mielestään vain ne kukat saavat kukkia, jotka ovat samanlaisia kuin hän. Niinpä kaikkien pitää olla samasta muotista veistettyjä, ettei hän vain missään tapauksessa koe oloaan edes piirun verran uhatuksi.

Otetaanpas käsittelyyn taas Barbie. Barbie on edistyksellinen luomus. Se keksittiin vuonna 1959 aikana, jolloin kotiäitiys Yhdysvalloissa oli ainut vaihtoehto suurimmalle osalle naisista, muuten he olivat epäonnistuneita elämässään. Barbiella sen sijaan on ollut tähän mennessä yli 130 ammattia. Hän on ollut muun muassa lentoemäntä, eläinlääkäri, sairaanhoitaja, astronautti, rokkitähti, luistelija, tenniksen pelaaja, kirurgi, olympiatason urheilija, balettitanssija, liikenainen, UNICEFin hyväntahdon lähettiläs, kokki, opettaja, presidenttiehdokas (90-luvulla, siis ennen kuin kukaan nainen oli Jenkeissä edes pyrkinyt ehdokkaaksi), poliisi, lastenlääkäri, hengenpelastaja, palomies ja lentäjä. Hän on aikaisessa vaiheessa opettanut tytöille, että myös nämä ovat naisille soveltuvia ammatteja ja heidän ei tarvitse lukkiutua kotiin saadakseen elämälleen ja itselleen arvon. Hän on itsenäinen ja vahva nainen. Hän on aina valmis auttamaan apua tarvitsevia, hyväsydäminen, rehellinen, lojaali, sanojensa mittainen ja olkapää, jota vasten voi itkeä. Mutta ajatteleeko kukaan näitä asioita ja puhuuko niistä kukaan? Ei tietenkään. Keskitytään sen sijaan ulkonäköön ja arvostellaan sitä ja sen jälkeen valitetaan heti perään kuinka pinnallinen maailma on, koska kaikki huomio kiinnittyy aina ulkonäköön eikä ominaisuuksiin. Kuule, söit juuri oman jalkasi.

Minulla on sinulle vielä lisää uutisia: SINUN ITSETUNTOSI ON SINUSTA KIINNI. Jos koet olosi huonoksi nähdessäsi malleja tai Barbien, ongelma on sinun päässäsi, ei kuvassa jota katsot. Nimittäin kuvat ovat kuvia, ja ympäröivä maailma saa merkityksen meidän päämme sisällä, meidän tulkintamme mukaan. Me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, me näemme ne sellaisina kuin me olemme. Se miten me tulkitsemme asiat, kertovat enemmän meistä kuin kyseessä oleva asia itsestään. Jos siis näet Hennesin mallin olevan sinulle viesti siitä, että sinun pitäisi näyttää häneltä etkä niin, että malli mainostaa sinulle kesän bikinimallistoa, se on todellisuudessa sinun oma sisäinen äänesi kimittämässä sinulle, ettet ole tarpeeksi hyvä, kaunis, riittävä tai vastaavaa, koska et näytä tuolta. Kuva muistuttaa sinua omista epävarmuuksistasi ja siksi suivaannut siitä. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettet rakasta itseäsi etkä hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet. Niinpä karvasi nousevat pystyyn ja taistelutahtosi purkautuu joka kerta, kun törmäät sellaiseen ärsykkeeseen, joka herättää omat epävarmuutesi. Voit lähteä taistelemaan mielin määrin ja koko sydämelläsi sitä vastaan. Mutta jos saat muutettua ulkoisia asioita niin, ettet enää törmää kyseiseen ärsykkeeseen, tulee lisää uusia ärsykkeitä, jotka nostavat epävarmuutesi pintaan. Jos saat korjattua nekin, sen jälkeen tulee uusia ja sen jälkeen uusia.

Jos sinun itsetuntosi on kiinni siitä, mitä sinun ulkopuolellasi tapahtuu, et voi koskaan saavuttaa täyttä onnellisuutta tai vahvaa itsetuntoa. Nimittäin ulkoisessa maailmassa varmaa on ainoastaan se, että se on muuttuvainen. Hyväksynnän janoamisessa ulkopuolelta taas on varmaa se, ettei siitä tule koskaan loppua. Sinä et ratkaise sisäisiä ongelmiasi pysyvästi muuttamalla ulkoisia olosuhteita. Sinä ratkaiset ne parantamalla itsesi. Ihminen joka rakastaa itseään ja on varustettu hyvällä itsetunnolla ei häily tai romahda sekunnissa, kun ulkopuolella tapahtuu pienikin järistys. Tällainen ihminen seisoo vakaana myrskyssä ja myös muut pystyvät tukeutumaan häneen. Itsensä rakastaminen on koko elämän kestävä prosessi. Tottakai se on vaikeaa. Mutta se, että joku asia on vaikea ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi tehdä. Onhan se epämiellyttävääkin, mutta mitä helvetin väliä sillä on? Niin on myös käveleminen kotiin myöhään iltapäivällä synkässä talvi-ilmassa järjettömässä tuulessa ja juuri, kun saavut kotiovelle onnellisena siitä, että pääsit viimein pakoon paskaa säätä hoksaat, että sinun piti mennä kaupan kautta, koska sinulla ei ole lainkaan vessapaperia. Silti sinun on mentävä kauppaan ostamaan vessapaperia - tuulessa ja pakkasessa. Jos todella haluamme jotain, meidän on siedettävä tiettyä epämukavuutta matkan varrella.

Aloita siis menemällä itseesi. Älä mieti sitä Hennesin mallia tai Barbieta, sillä niillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Sinä olet sinä. Sinunlaistasi ei ole toista eikä tarvitsekaan olla. Sinun ei tarvitse olla kenenkään muun kaltainen etkä voi vaatia muita olemaan sinun kaltaisiasi, koska he ovat omia yksilöitään omilla elämänteillään eikä niilläkään ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Mieti niitä asioita, joista et pidä itsessäsi. Tiedosta sitten se, että meissä kaikissa on huonoja puolia ja se on aivan ok, koska meistä ei koskaan tule täydellisiä eikä tarvitsekaan. Mieti sitten niitä asioita, joista pidät itsessäsi ja tee päätös keskittyä tästä lähtien niihin. Nimittäin se, mihin keskitymme, lisääntyy. Mitä enemmän keskityt hyviin puoliisi, sitä paremmalta sinusta tuntuu ja tunne sen kun kasvaa ajan mittaan. Yksi tärkeä seikka tässä prosessissa on tehdä niitä asioita, joista nauttii ja tulee iloiseksi. Mitä enemmän päiväsi on niitä täynnä, sitä enemmän pidät elämästäsi. Kun pidät elämästäsi, sinulla ei ole aikaa tai kiinnostusta vatvoa muiden asioita.

On erittäin tärkeää muistaa, että lapset eivät ole idiootteja. Lapset ovat erittäin älykkäitä olentoja. He kyllä tunnistavat mikä on nukke ja mikä on todellisuutta. En tunne ketään, jolle olisi jäänyt traumoja Barbiesta. Joten mitä lasten roolimalleihin ja esikuviin tulee, Dr. Phil on sanonut sen loistavasti: "Sinä et ole lapsesi ainut roolimalli, joten sinun on oltava paras roolimalli." Minä vedän sen vielä eteenpäin. Minusta lapset eivät tarvitse roolimalleja. Minusta lapsia on autettava, tuettava ja johdatettava löytämään oma itsensä ja oma tiensä, ei ottamaan vaikutteita keneltäkään muulta. Niin on sinunkin tehtävä. Kyllä varmasti potuttaa, jos joku on kauniimpi, fiksumpi, hauskempi tai taitavampi, mutta tiedätkös mitä, niin tulee aina olemaan. Aina on joku sinua parempi ja sinun on annettava heille vapaus olla sitä. Mikä pakko on olla kaikista kaunein, fiksuin, hauskin tai taitavin? Älä vertaa itseäsi muihin vaan elä omaa elämääsi. Lopeta se peiliin kyttääminen ja itsesi arvostelu ja keskity sen sijaan tekemään itsesi onnelliseksi, sillä onnellinen ihminen on kaunis. Se on fakta.

Use your vagina to make a difference!

Tiesitte varmaankin, että tänään 1.11. alkoi taas Movember. Miehet siis ovat kasvattaneet naamakarvojaan, ajelivat ne eilen ja kasvattavat kuun loppuun saakka niitä lisää. Miehet ovat perustaneet joukkueita, joiden avulla lisäävät tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveysongelmista. Samalla he keräävät rahaa asiaa edistäviin tutkimuksiin, tiedottamiseen ja koulutukseen. Naiset voivat tehdä ihan samaa vaikkakin ilman viiksiä. Myös näillä videon naisilla on hyvä vinkki kantaa oma kortensa kekoon miesten terveyden edistämiseksi. Hyvää Movemberia ja parantukoon kaikki maailman kivekset ja penikset! 

Usko itseesi - ja tee se kauniit kengät jalassa

Rakas Joulupukki, tuo minulle nuo pinkit kissakengät, kiitos!

Minna Parikka

Olin eilen Minna Parikan kanta-asiakasillassa. Voi sitä ihqujen kenkien määrää! Uuden malliston nimi on Wonderland, ja aivan kuten Liisa Ihmemaassa, mekin voimme törmätä nyt kaneihin ja kissoihin - muutenkin kuin lemmikkieläiminä siis. Korkokengissä keimailevat elegantit kaninkorvat, ja ballerinoissa kissankorvat. Olipa myös eräät korkkarit saaneet bambinkorvatkin. Pidän tästä kontrastista, jossa niin sanotusti lapsellinen (tosin minusta lapsellista ei ole mikään, minulla on kirjahyllyssänikin suuri Barbababa-koriste-esine) aihe, kuten suloiset elikot yhdistettynä aikuisten kenkämalleihin, jotka on kuorrutettu tyylikkäällä kuosilla, kuten leopardia muistuttavalla täpläkuvioinnilla. Suosikkini uudesta kokoelmasta on ehdottomasti pinkit korkokengät kissankorvilla. Hyvä, etten pyörtynyt niitä nähdessäni. Uudesta mallistosta huolimatta olen valtavan iloinen siitä, ettei Parikka ole unohtanut alkunsa sydämiä. Niitä löytyy kenkien nauhoista. Iso plussa täytyy antaa siitä, että mallistossa on myös talvikenkiä. Ja nämä eivät olekaan mitkään tarralenkkarit :)

Sain ilokseni jutella Parikan kanssa. Olin onnesta ymmyrkäisenä, sillä olen seurannut hänen uraansa alusta asti. Sitä paitsi itsekin yrittäjänä on hienoa tavata muita naisyrittäjiä, sillä meissä kaikissa on paljon samaa. Kuten sitkeys, selkäranka, itsevarmuus, positiivisuus ja se, ettei tykkää olla pomoteltavana. Hän yrittää lyödä itsensä oikein kunnolla läpi ulkomailla, vaikka noin 50 prosenttia Parikan myynnistä tulee jo muilta mailta. Hän sanoi homman etenevän usein kolme askelta eteen, yhden taakse. Kysyin, mistä hän saa energiaa jatkaa puskemista. "Siitä, että tiedän tämän olevan mun juttu, se mitä mä haluan tehdä ja mitä mun kuuluukin tehdä. En osaa enkä halua tehdä muuta kuin tätä." Siinä on hyvä viesti. Etsi se, mitä todella haluat tehdä ja etene sitä kohti oli se sitten kuinka hidasta tahansa. On yksinkertaisesti säilytettävä usko itseensä ja asiaansa, ja kun pysyy itselleen uskollisena ja seuraa omaa totuttaan ja intohimoaan, voi tapahtua ainoastaan hyviä asioita. Se on fakta. Ei ole muita vaihtoehtoja.

Nostetaan malja meille kaikille, jotka uskaltavat seurata sisäistä ääntään ja toteuttaa unelmiaan! Ja malja myös ihanille kengille ;)

Klassikkomalliakin löytyy Minna Parikka Universumista Aleksanterinkadulta. Rakas Joulupukki, voit tuoda myös nämä.

Bambikengät :)

Tyylikästä talveen.

Klassikkolaukku.

Glitteriä uudessa mallistossa.

40.

Yön tullen

minä seison portailla kuuntelemassa,

tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin:

puutarhani on sirpaleita täynnä.

 

- Edith Södergran -

Viattomuuden aika

Suosittu turkkilainen sarjakuva Leman Kültür on poikinut ravintolaketjun. Mieletön sisustus!

Terveisiä muilta mailta! Olen äskettäin palannut työmatkalta Turkista ja Kreikasta, Bodrumista ja Kosilta. Kummastakin voi sanoa tiivistetysti yhden sanan: kaunista! Bodrumiin lähtöä en ollut koskaan edes suunnitellut, mutta sinne päästyäni kaupunki vei minut täysin mukanaan.

Mutta koska tämä blogi käsittelee ihmissuhteita, tämä ei ole matkailujuttu. Minä puhun nyt miehistä. Matkalla mukana olevat kollegani olivat saaneet tuntea nahoissaan (kirjaimellisesti) miesten lääppimistä matkoillaan Istanbulissa. Sekä Bodrumissa että Kosilla sen sijaan meno oli yllättävän hillittyä, jopa suloista. Basaareissa miehet kyllä seisoivat kauppojen ovilla ja huutelivat ostoksille, joskus kuuli "beautiful lady" ja muuta kohteliasta, mutta kävellessämme iltamyöhällä läpi ravintolakatujen, joissa istui pelkkiä miehiä, saimme pitkiä katseita ja hymyjä, mutta kukaan ei tullut ehdottelemaan yhtään mitään puhuttamattakaan hipelöimisestä. Olimme tuolloin menossa syömään aivan mahtavasti sisustettuun ravintolaan Leman Kültüreen, jossa tilasimme rakia. Tarjoilijan silmät menivät ymmyrkäisiksi. "Siis rakia? Oikeastiko?", hän kysyi. Toinen tarjoilija kuuli tilauksen ja meni hakemaan vielä kolmannenkin mukaan katsomaan meitä juomassa rakia. "Hän ei uskonut, että naiset tilasivat rakia. Hän ei ole koskaan nähnyt naisen juovan sitä, joten hän halusi tulla varmistamaan, ettei häntä narrata", ensimmäinen tarjoilija sanoi. Toisaalta taas eräs turkkilainen naiskokki totesti, että näiden poikien oli pakko olla idästä kotoisin. Siellä kuulemma ollaan konservatiivisempia. Naisille on nimittäin olemassa oma rakinsa, jossa ei ole niin jumalatonta viinan makua kuin tavallisessa (Jota ei muuten pysty juomaan elävä erkkikään. Ai niin, mutta mehän joimme.).

Suuntasimme ravintolasta legendaariseen, Euroopan suurimpaan ulkoilmaklubiin nimeltä Halikarnas, sillä "et ole käynyt Bodrumissa, jos et ole käynyt Halikarnaksessa". Täytyy sanoa, että puitteet olivat loistavat! Valkoista ja ylellistä, vipeille oma aitiopaikkansa, johon tulikin sitten kummallinen posse naisia ja miehiä valmiin alkoholilahjakorin ääreen. Palvelija/tarjoilija kävi sytyttämässä naisten tupakkeja ja lakaisemassa vähän väliä tuhkaa lattialta. Sitä kutsun hyväksi palveluksi (Muutoin kaupunkilaiset eivät sitten ansaitsekaan minkäänlaista kiitosta palvelualttiudesta.). Halikarnas oli siis kaunis, mutta meno oli hiljaista. Suurin turistikausi tietysti lokakuussa oli jo päättynyt, mutta odotin silti enemmän. Omistaja kun markkinoi klubia aggressiivisesti ja mainoskylttejä Halikarnasista tulee vähän väliä vastaan. Klubilla huokui se mentaliteetti, ettei siellä hinkata tanssilattialla penistä takalistoon kuten armaassa kotimaassamme, vaan miehet seisoivat paikoillaan tutkien ohitse kulkevia naisia. Seuraavana päivänä hotellin uima-altaalla eräs nuori mies tuli kauppaamaan meille käyntiä hotellin turkkilaisessa saunassa. Hän oli iloinen siitä, että olimme tulleet Bodrumiin. "Welcome to the sin city!" hän virnisteli. Syntinen kaupunki? Minä olen Turkin kuningatar, jos tämä kaupunki on syntinen. Turistit takuulla kantavat oman kortensa kekoon helteisessä heinäkuussa syntisen maineen eteen, mutta aloin miettiä sitä kuinka erilainen käsitys paikallisilla on syntisyydestä.

Erilaiset kulttuurit ja myös uskonto tietysti vaikuttavat siihen, millä tavoin toinen nähdään. Näiden kohtaamisessa on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin voidaan pohjoismaisia neitosia pitää automaattisesti helppoina (eurooppalainen seksuaalinen vapautuminen you know). Mutta toisaalta uskonto voi myös estää sen, ettei kiinnostavan naisen perseeseen käydä ilman lupaa käsiksi. Niin ei vain tehdä, koska se ei ole hyvien tapojen mukaista. Seksiä ei myöskään olla ehdottelemassa heti ensi vilkaisun jälkeen. Mies voi tarjota kupillisen salviateetä ilman, että hän odottaa naiselta korvaukseksi seksiä. Aivan vallattoman söpöä! Olette ehkä lukeneet tekstini Milloin huoraamisesta tuli muotia? Niinpä tiedätte varmasti mitä ajattelen siitä, kun seksistä tulee elämän keskipiste ja itsetarkoitus. Matkalla huomasin sen kuinka paljon todellakin kaipaan tietynlaista viattomuutta. En sellaista, että pukeudutaan rautaisiin siveysvöihin, joihin ainoastaan vanhemmilla on avain ja vapautus koittaa vasta hääyönä olit sitten 19- tai 35-vuotias. Ei, vaan sellaista normaalia kanssakäymistä, jossa ihminen kohdataan ihmisenä ilman, että ollaan heti suunnittelemassa panomahdollisuuksia.

Kuvittele tällainen tilanne: Olet kiinnostunut eräästä miehestä ja hän on kiinnostunut sinusta. Hän pyytää sinua kahville ja niinpä menette kupposille johonkin sympaattiseen kahvilaan. Juttelette kaikenlaista. Kysytte kysymyksiä, kerrotte olennaisuuksia itsestänne ja pyritte tutustumaan toisiinne. Teillä on oikein mukavaa ja päätättekin sopia uuden tapaamisen parin päivän päähän. Menette syömään ja leffaan. Siis oikeat treffit! Kuinka normaalia! Kaunista! *Huokaus*

Muistan Charlotten eräässä Sinkkuelämää-jaksossa kysyneen myös omassa mielessäni pyörineen kysymyksen, kun hän törmäsi peräjälkeen miehiin, jotka olivat vain seksin perässä: miksi ei enää ole kunnon treffejä? Sellaisia joihin saa laittaa vähän parempaa päälle ja oikeasti käytte paikoissa tutustuaksenne, ei niin että mies on illan päätteeksi hinkkaamassa tissejäsi ja paljastuu, että hänellä on ollut tavoitteena seksi koko ajan eikä hän välitä persoonallisuudestasi tai ajatuksistasi punkin säärikarvan vertaa. Oikeat treffit olisivat niin ihanat, että pelkkä ajatuskin saa hymyilemään. Minä ennustan, että se on uusi musta. Ei ehkä aivan tämän vuoden puolella, mutta uskon oikeiden treffien vielä nousevan trendiksi, se tulee olemaan siististi retroa. Jossain vaiheessa ihmiset nimittäin vielä alkavat uudelleen kaivata aitoa läheisyyttä, sielujen sympatiaa ja todellista kohtaamista toistensa kanssa tämän pinnallisen ja aggressiivisen ajanhengen sijaan. Silloin jokainen ihana sinkkunainen pääsee viimein ansaitulle kynttiläillalliselle.

39.

Hieman itsensä rakastamisesta

Olen parin viime viikon aikana törmännyt Facebookissa kiertävään kirjoitukseen, jossa puhutaan itsensä rakastamisen tärkeydestä, ja kuinka terve parisuhde kumpuaa nimenomaan siitä, että kumpikin osapuoli rakastaa itseään. Kun itseään osaa rakastaa, ei tarvitse toista pönkittämään itsetuntoaan. Rakkautta ulkopuolelta hamuava ihminen kehittää riippuvuussuhteen saamistaan rakkaudenosoituksista, joiden avulla hän tilkitsee itsetuntonsa aukkoja. Eheä ihminen tietää olevansa rakkauden arvoinen, vaikka kukaan sitä ei aamuin illoin hänelle toitottaisikaan.

Saanen brassailla: minä olen kirjoittanut aiheesta jo ajat sitten! Tekstin nimi on Yksinäisyydestä. Aihe on erittäin tärkeä ja ilmeisesti se viime aikoina on puhuttanut yhtä jos toistakin. Siksi minä haluan nostaa uudelleen esiin tekstin, joka käsittelee tätä tärkeää aihetta. Toivottavasti se lämmittää sisuskalujasi tänä syksyisenä iltana.

Nose candy

Olin eilen työmatkalla Tallinnassa ja päädyin nuuskimaan laivalla hajuvesihyllyjä (kuka ei). Törmäsin Pradan Candyyn. Se ei ole mikään uutuus, ollut kuulemma markkinoilla reilu vuoden, mutta itse löysin sen vasta nyt. Käytän luonnonkosmetiikkaa, kasvoilla puoliluonnonkosmetiikkaa, joten hajuvetenikin ovat yleensä vähän luonnollisempia kuin normit enkä siksi edes katsele tai nuuski niitä kemppareissa tai Stockallakaan. Bodyshopin tuoksuöljy valkoinen myski on monivuotinen suosikkini, samaten firman vaniljahajuvesi. Toisaalta rakastan Shalimaria (kyllä, niiiiiin 80-lukua) ja keväällä innostuin Escadan Cherry In The Air -tuoksusta, joka on aivan valloittavan ihanan suloinen ja makea! Nyt sitten Candy tuli taloon. Candyssa on hienoinen toffeen vivahde, ihana leijaileva makeus tekee siitä nimensä mukaisen. Pidän nimenomaan tällaisista karkinomaisista tuoksuista. Valkoinen myskikin on karkkimainen. Olen aina rakastanut hajuvesiä, mutta en ostele niitä mitenkään valtoimenaan. Cherry ja Candy kuitenkin laittoivat pääni pöyrälle :) Hienoa on upean tuoksun lisäksi se, että Candyssä käytetty alkoholi on kasviperäistä. Sopii minulle. Olen kirjoittanut aikoinaan tekstin Bye Mennen! Jossa kerron hieman tuoksujen merkityksestä, annan vinkkejä kuinka niiden avulla voi hienoisesti vietellä ja kerron, millaisista tuoksuista miehet tutkimusten mukaan pitävät. Käypä silmäilemässä! Tänään on nenäkarkkipäivä :)

38.

Samuli Suonperän työ @ Kallio

Tytöille opetetaan kaikenlaista.
Jos poika lyö, hän pitää sinusta.
Omia etuhiuksiaan ei pidä leikata.
Ja jonakin päivänä tapaat ihanan miehen ja saat onnellisen loppusi.
Jokainen elokuva ja tarina kehottaa odottamaan sitä.
Kolmannen näytöksen käänne.
Yllättävä rakkaudentunnustus.
Poikkeus sääntöön.
Joskus haemme onnellista loppua niin kovasti, ettemme opi tulkitsemaan merkkejä.
Tunnistamaan ne, jotka haluavat meidät ja ne, jotka eivät.
Ne, jotka lähtevät ja ne, jotka jäävät.

Onnelliseen loppuun ei ehkä kuulukaan ihanaa miestä.
Siinä saattaa olla sinä, ihan omillasi, toipumassa ja aloittamassa alusta.
Vapauttamassa itsesi johonkin parempaan.
Onnellinen loppu saattaa olla eteenpäin menemistä.
Onnellinen loppu voi olla tämäkin:
Niin monta saamatta jäänyttä puhelua, särkynyttä sydäntä, niin monta mokaa ja väärin tulkittua signaalia, niin paljon tuskaa ja häpeää, etkä silti koskaan luopunut toivosta.



- He's Just Not That Into You -elokuva -

Alanis Morissette - Hands Clean (Video)

Mmmm. Hieman puumamaisuutta päivään :)

Here kitty kitty kitty...

Joskus elämässä vain pitää ottaa riskejä. Kuten tilata kengät Briteistä, vaikka epäsopivan parin saapuessa palautus hieman maksaisikin. Minä tein sen. Eikä tarvinnut edes palauttaa. No, en olisi oikeasti palauttanut kuitenkaan, vaan laittanut nämä kullannuput vitriiniin muiden koriste-esineiden rinnalle. Sen verran syötävän ihanat ovat! Kudotut kissakengät, ei yhtään liikaa eihän? :) By Irregular Choise.

 

The Friend Zone

Kaveruudesta pariskunnaksi vaikuttaa aikalailla ihanteelliselta tavalta aloittaa suhde. Tunnette toisenne karmeudet ja enkelimäisyydet. Mies on nähnyt sinut ilman meikkiä ja sinä kuullut hänen röyhtäilevän. Ette ole vetäneet minkäälaisia rooleja, sillä ei ole ollut tarvetta saada toista kiinnostumaan itsestään ja tehdä sen suurempaa vaikutusta. Kaikki on rehellistä, luontevaa ja vaivatonta, aivan kuten loistavassa parisuhteessa. Kunnes mukaan hiipii ihastus kuin käärme paratiisiin. Alat katsella ystävääsi toisesta vinkkelistä. Hän on koko ajan siinä. Kaikessa ihanuudessaan. Haluaisit juoksuttaa sormiasi hänen hiustensa läpi. Silittää parransänkeä. Jäät tuijottamaan hänen hymyään kuin hypnotisoituna ja välillä vain pälyilet hänen kasvojaan niin, että kuulet hänen puheestaan vain sanan sieltä toisen täältä. Piinaavaa. Se kalvaa sisuskaluja kuin lapamato. Unettomia öitä, haaveilua, kaipausta, ikävää. Etkä voi tehdä mitään, joudut vain tyytymään sivustakatselijan osaan. Vai voisitko sittenkin?

Oletteko törmänneet MTV:ltä tulevaan sarjaan Friendzone? Siinä kertojana toimii tyyppi, joka on ihastunut kaveriinsa ja ohjelma ikuistaa sen, kun hän päättää viimein avautua asiasta. Ohjelma seuraa kaikissa paljastuksissa samaa kaavaa: Tyyppi kertoo kaverilleen menevänsä sokkotreffeille ja pyytää tältä vinkkejä niin pukeutumiseen kuin käyttäytymiseen. Sen jälkeen hän pyytää kaveriaan saattamaan hänet treffipaikalle ja kun tämä on lähdössä, tyyppi sanoo:

"Hei kuule odota. Ei ole mitään sokkotreffejä. Tämä kaikki on sua varten. Mä olen ollut kuollettavan ihastunut suhun neljä vuotta enkä voi pitää sitä sisälläni enää. Mä haluan olla sulle enemmän kuin kaveri. Lähdetkö sä näille treffeille mun kanssa?"
Kaveri on yleensä järkyttynyt: "Ei voi olla totta, mä en ole koskaan ajatellut sua siinä mielessä. Sä olet mun paras kaveri ja haluan, että olet tästäkin eteenpäin. Mä en vaan näe meitä yhdessä sillä tavalla."
Joskus on käynyt silti niinkin, että toinen vastaa: "Apua! Mäkin olen ollut ihastunut suhun kaikki nää neljä vuotta. Mä en vaan koskaan uskonut, että sä olisit kiinnostunut musta sillä tavalla. Tottakai mä lähden näille treffeille, aivan mahtavaa!"

Yleensä he ovat olleet ihastuksensa kanssa kavereita ainakin yli vuoden, joten kyse ei ole mistään Tavataan aina yhteisten kavereiden etkoilla joka toinen viikonloppu -meininkiä. He ovat parhaita kavereita.

Mehän tiedämme riskit. Jos toinen ei tunne samoin, hyvä jos pystyt sen jälkeen katsomaan häntä edes silmiin saatika olemaan kaveri. Jos hänkin on ihastunut, pitkä piinanne päättyy siihen, mistä parisuhde alkaa. Mutta jos se menee pieleen, menee ystävyyskin. Pelottavaa eikö vain? Omasta mielestäni pelottavampaa on se piina. Saat katsoa, muttet koskea. Ja mikä pahinta: joka kerta, kun hän kertoo uudesta ihastuksestaan tai lähtee treffeille, rinnassasi on sama tunne kuin siihen iskeytyisi moukari. Nostanko kissan pöydälle? Ok, voin menettää kaverin. Mutta jos vaihtoehtona on yllämainittu kärvistely, menetän sen ilomielin.

Tämä pariutumistapa saa minut kaikessa söpöydessään silti aina miettimään sitä, millainen on kaveruudesta alkanut suhde. Minun mielestäni suhteessa olisi hyvä olla alusta lähtien pieni kipinä, se jokin juttu, joka saisi tuntemaan vetoa toiseen osapuoleen edes vähän, vaikka tulisesta ihastumisesta ei voisikaan siinä vaiheessa vielä puhua. Jos on tuntenut toisen vuodenkin ja suhtautunut tähän yhtä neutraalisti kuin kehen kaveriin tahansa, miten on mahdollista eräänä aamuna herätä tuntien polttavaa lemmentykytystä sydämessään sellaista ihmistä kohtaan, joka aikaisemmin ei liikkauttanut sisuskaluissasi sitten minkäänlaista elintä? Onko tällaisissa tapauksissa pääosin kyse enemmänkin seesteisestä tunteesta, sellaisesta tyynestä, vakaasta kiintymyksen tunteesta, joka kertoo kuinka toisen kanssa on vain yksinkertaisesti hyvä olla? Nimittäin jos taas alussa olet tuntenut pienen pienen kipinän toisen nähdessäsi, onko kyse oikeastaan ystävyydestä lainkaan, vai hengailetko toisen kanssa vain sen takia, että haluaisit teidän välillenne kehittyvän jotakin? Itselleni on nimittäin käynyt juuri tällä tavalla. En yksinkertaisesti edes pysty olemaan kaveri ihastukseni kanssa ilman, että minulla olisi taka-ajatuksia kaveruuden kehkeytymisestä joksikin suuremmaksi. Joitakin aikoja sitten olin ihastunut kaveriini. Oikeastaan kaveruutemme oli alkuvaiheissaan ja ihastukseni heräsi heti, kun näin hänet. En maininnut hänelle siitä mitään, odotin vain että hän huomaisi minun upeuteni ja ehdottaisi sitä itse. Ehkä kehonkieleni silti paljasti kiinnostukseni, sillä hän hoki jokaisella tapaamisella: "Mä en sitten todellakaan halua olla parisuhteessa, koska mä olen nyt niin omistautunut mun työlle, että parisuhde vaan häiritsisi sitä", vaikka olisimme sekunti sitten puhuneet ruuasta tai musiikista. Ymmärsin vinkin ja otin etäisyyttä. Tiesin, etten olisi pystynyt suhtautumaan häneen vain ystävänä enkä ainakaan kuulemaan hänen naisjutuistaan. Olisin vain odottanut ja odottanut sitä koska hän ihastuisi minuun, mikä taas on aivan älytöntä ja tekisi kipeää. Välillemme olisi voinut syntyä mainio ystävyys, mutta näin on silti parempi.

Kiusallista on sekin, kun itse on ihastumisen kohteena. Ainakin silloin, kun kyseinen mies kiltisti sanottuna ei miellytä sitten edes nimeksi. Muutaman viime vuoden sisään mahtuu omassa elämässäni tällaisia tapauksia kolme. Määrä saa miettimään sitä, voivatko mies ja nainen loppujen lopuksi edes olla koskaan vain ja ainoastaan kavereita. Jos toinen ei ole kiinnostunut niin toinen ainakin on, niinkö? Joka tapauksessa yksi heistä ehdotti suoraan seksiä, toinen alkoi pikku hiljaa käyttäytyä kuin mustasukkainen poikaystävä ja kolmas alkoi hienovaraisesti kosketella ja vihjailla tyyliin "jos sä olisi mun tyttöystävä" jne. No mitä minä tein? Otin etäisyyttä. Kannatan rehellisyyttä, asioiden kohtaamista ja käsittelyä, mutta sen jälkeen, kun etäisyyden ottaminen on epäonnistunut. Minä olen joskus laiska tällä tavalla.

Mielestäni on aina jollain tavoin huomattavissa hienovaraisista vihjeistä onko toinen kiinnostunut vai ei. Omassa tapauksessani olen onneksi kuullut sen suoraan. Jos mielestäsi et saa tarpeeksi merkkejä suuntaan etkä toiseen, minä kannustan koko sydämestäni levauttamaan mirrin pöydälle häpeilemättä. Mutta tee se tarpeeksi aikaisin. Ystävä-moodiin on ikävä jäädä moneksi vuodeksi, sillä kynnys kertoa kasvaa. Elämä on liian lyhyt siihen, että jättäisimme unelmiamme toteuttamatta. Kuolinvuoteellamme kadumme takuulla niitä asioita, jotka jätimme tekemättä kuin niitä, jotka teimme. Carpe Diem! Ja tule kertomaan, miten kävi :)

Shanice - Saving Forever For You PV

Minä olen sitä mieltä, että 90-luvulla tehtiin kaikista ihanimmat rakkauslaulut (silloin myös rap ja r&b olivat parhaimmillaan ja ne soivat meikäläisen iPodissa edelleen). Ja jos totta puhutaan, olen yhä heikkona sen ajan muotiin: Levi's 501, napapaita, farkkutakki, hämärä lakki ja tennarit. Aaah! Tähän biisiin törmäsin teininä Beverly Hillsiä katsellessani ja ostin sarjan soundtrackin (kasettina tietysti) ihan vain Shanicen takia. Välillä alan lauleskella tätä ilman sen kummempaa syytä. Kuten tänään. Söpöä perjantaita :)

37.

Sinun tuoksusi minussa monta päivää,
monta päivää rakastan itseäni.

- Eeva Kilpi -

Art goes raksa

Pari vuotta sitten kuljin pitkin Aleksanterinkatua ja näin kyltin, jossa oli vasemmalle osoittava nuoli ja teksti Taidenäyttely. Käppäilin vieressä olevalle rakennustyömaalle ja haukoin henkeäni. Vastaan tuli katutaiteilija Jussi Two Sevenin töitä, jotka hän oli spreijannut puisiin työmaata suojaaviin sermeihin. Upeita, aivan upeita! Minun piti laittaa näitä blogiini jo silloin, mutta jostain syystä se on jäänyt. Koska olen viime päivät viettänyt Tee rästissä olevat ja sisintäsi kalvavat asiat pois päiväjärjestyksestä -viikkoa, laitan ne esille nyt. Niiden aiheena on suuri rakkauteni Helsinki. Lepuuta silmiäsi :)

Kuka on Se Oikea? Vol. II

Viimeksi tekstissäni Kuka on Se Oikea? Vol. I pohdin sitä, onko meille olemassa vain yksi Se Oikea. Haluan ottaa tämän asian esille siksi, etten ole montaakaan sinkkunaista tavannut, joka ei olisi murehtinut sitä, tekeekö hän tarpeeksi vai tekeekö hän väärin. Jostain selittämättömästä syystä he ovat edelleen itsekseen, vaikka kokevat panostaneensa sekä itsensä kehittämiseen että avoimielin miesten tapaamiseen. Kerroin siis tulleeni aikoinaan siihen tulokseen, että jokainen on meille Se Oikea juuri sillä hetkellä. Näin ollen ei olisi olemassa vain yhtä Sitä Oikeaa, jonka kanssa viettäisimme auvoisesti elämäämme vuosikymmenet kuin Ruusunen. Tämän teorian mukaan ei olisi olemassa mitään ”taivaassa tavanneet” -meininkiä eli kohtaloa.

Mutta minäpä uskon siihen. Kohtaloon nimittäin. Kokemukseni seurustelusta ja miehistä olisivat voineet tehdä minusta kyynisen, mutta luojan kiitos ne ovat tehneet minusta vain realistin. Ja realistin syvällä rintaäänellä totean, että uskon siihen ainoaan oikeaan, puhtaaseen, romanttiseen, kaikkia muita suhteita korkeampaan rakkauteen, jossa kaksi ihmistä sopivat toistensa kainaloon ilman minkäänlaista vääntöä. Miksikö näin uskon? Minäpä kerron.

Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin, uskon meidän vetävän puoleemme ihmisiä, joiden on tarkoitus auttaa meitä tulemaan sellaisiksi, joita todelliselta olemukseltamme olemme. Näin ollen jokainen ihminen on opettajasi.

Mutta:

Emme voi ajatella elämää pelkkänä taukoamattomana kouluna. Me opimme läpi elämän, meille annetaan oppikokemuksia läpi elämän, mutta elämä on myös elämistä varten. Me saamme nauttia saavutuksistamme sekä siitä, millaisiksi ihmisiksi olemme kasvaneet. Meidän on tarkoitus ottaa ilo irti hetkistä ja kokemuksista vain sen takia, että ne ovat, ei sen takia, että meidän olisi otettava onkeemme kaikesta mitä tapahtuu. Kaiken lisäksi jossain vaiheessa me yleensä opimme sen, mitä meidän tietystä asiasta pitääkin oppia. Se, että olet vetänyt koko elämäsi puoleesi sitoutumiskammoisia miehiä ei tarkoita sitä, että se jatkuu loppuelämäsi. Se loppuu silloin, kun olet ratkaissut sen asian itsessäsi, joka saa sinut vetämään tuollaisia miehiä puoleesi. Problem solved. Sen jälkeen alat vetämään puoleesi toisenlaisia miehiä, todennäköisesti parisuhdeorientoituneita ja pääset nauttimaan kyydistä.

Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan:

Opettajien lisäksi me vedämme puoleemme kaltaisiamme. Masentuneiden ympärillä tuppaa olemaan masentuneita, positiivisten ympärillä positiivisia. Eräs erittäin epätasapainoinen, mieleltään vähän häiriintynyt ihminen totesi minulle kerran: ”Miksi kaikki mun kaverit on masentuneita ja yrittäneet itsemurhaa jossain vaiheessa elämää? Tällaiset ihan säntää mun luokse kuin olisin joku kärpäspaperi tai jotain. Miksei mulla ole yhtään positiivisia, tasapainoisia ja normaaleja ystäviä?!” No, koska sinä et ole sellainen.

Uskon vakaasti, että jokaisella, aivan jokaisella on oikeus parisuhteeseen. Mikä helkkarin syy elämällä muka olisi kieltää se joiltakin ja sallia toisille? Jos me siis vedämme puoleemme sellaisia ihmisiä kuin me itse olemme, vedämme puoleemme myös kaltaisiamme kumppaniehdokkaita. Keskustelimme kaverini kanssa aiheesta parisen viikkoa sitten. Hän tiivisti asian erittäin hyvin: ”Jos nainen on masentunut, hän vetää puoleensa masentunutta miestä. Pelastajaa kaipaava saa pelastajan. Jos nainen on sekopää, hän saa toisen sekopään. Jos hän on tasapainoinen, hän saa tasapainoisen miehen ja niin edelleen. On turha väittää, että pitää olla tietynlainen suhteen saadakseen. Kyllä jokaisella on siihen mahdollisuus ja jos sitä ei vain kuulu, siihen on joku syy.” Aamen. Näin se menee. Syy siihen on kohtalo. Se tapahtuu, kun sen on tarkoitus tapahtua.

Vuosi sitten kaverini polttareissa juttelin kolmen hänen kaverinsa, minulle tuntemattoman naisen kanssa. He kysyivät olinko sinkku, ja koska olin, he alkoivat kuorossa valistaa minua minun ongelmistani. ”Sinussa on jotain tukoksia ja jumituksia, joiden takia et vedä puoleesi miestä. Et varmaankaan osaa antaa tai vastaanottaa rakkautta vapaasti, pelkäät sitoutumista tai jotain muuta vastaavaa, mutta sinun on nyt etsittävä se ongelmakohtasi ja alkaa työstää sitä niin, että saat sen miehen.” Olin niin häkeltynyt näiden kolmen wannabe-elämäntapaneuvojan syöksystä, etten hoksannut kysyä heiltä, mitkä heidän ongelmansa olivat. He kun olivat myös sinkkuja.

Entä kun olet tehnyt kaiken mahdollisen? Tutkinut sisintäsi, löytänyt sitoutumiskammosi ja käsitellyt sen pois päiväjärjestyksestä. Kehittänyt sydämesi kykyä vapaasti antaa ja vastaanottaa rakkautta. Katsonut menneisyyteen ja tullut sinuiksi sen kanssa. Hionut suurempia särmiäsi. Vahvistanut itsetuntoasi. Opetellut kiitollisuuden kokemista jokaisessa hetkessä. Opetellut ylipäätään elämään hetkessä. Päästänyt irti kiivaasta odotuksessa ja hyväksynyt elämän sellaisena kuin se on. Hyväksynyt itsesi sellaisena kuin olet. Koet olevasi eheä. Tai ainakin niin eheä kuin vain voit juuri sillä hetkellä olla, sillä täydellisiä meistä ei tule. Mutta sinkkuus sen kuin jatkuu eikä elämä anna miltään suunnalta edes merkkejä siitä, että rakkaus olisi ravaamassa kohti.

Mikä sinussa silloin on vikana? Minä sanon, ettei yhtään mikään. Jos olet sukeltanut syvälle itseesi, tiedostanut kehityksen paikkasi ja pureutunut niihin, käsitellyt traumojasi ja kipukohtiasi, avannut haavoja parantaaksesi ne, murentunut, itkenyt, pyytänyt ja antanut anteeksi, halannut, nauranut ja rakastanut (ennen kaikkea itseäsi) ja noussut kaiken tämän keskeltä kuin Fenix-lintu tuhkasta, olet työsi tehnyt ja oppisi oppinut. Nyt sinulla on lupa sukeltaa elämään ja pureskella ajatusta, että se tapahtuu juuri oikeaan aikaan, silloin kun on tarkoitettu. Ja minä pirulauta uskon siihen. Maailmalla kirmaa määrättömät määrät hienoja ihmisiä, jotka ovat sinkkuja. Heidän joukossaan juoksentelee vielä suurempi määrä epävarmoja, ilkeitä, negatiivisia ja mäkättäviä toopeja, joista 98 prosenttia on parisuhteessa. Miksi? Koska jokaiselle todellakin on joku. Niin on sinullekin.

Sinun ei tarvitse olla mitään muuta kuin olet eikä sinun tarvitse tehdä yhtään enempää. Lakkaa siis odottamasta, murehtimasta ja vatvomasta tilannetta ja keskity elämään. Se maistuu aina paremmalta hymyn kanssa.

Porn Sex vs Real Sex: The Differences Explained With Food

Päivän tietoisku :)

   

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

- Saima Harmaja -

Kuka on Se Oikea? Vol. I

Kirsikkapuu Ullanlinnassa.

Uskotko, että meille jokaiselle on olemassa se yksi ja ainut oikea ihminen, jonka kanssa meidän on tarkoitus viettää loppuelämämme? Uskotko sellaiseen ”taivaassa tavanneet” -meininkiin?

Minä uskoin siihen pienenä. Oletan, että niin uskoi meistä pikkutytöistä aika moni. Vaikka jossain vaiheessa huomasimme, että kyse ei olekaan prinssistä, valkoisesta ratsusta ja luutusta, vaan luvassa todennäköisesti on aivan tavallinen mies omine epätäydellisyyksineen, pidimme silti kiinni ajatuksesta siitä juuri meille tarkoitetusta ihanasta miehestä. Siitä Oikeasta.

Mutta sitten ylitimme parinkympin iän. 24, 25, 26, 27, 28, 29... eikä hänestä kuulunut mitään. Tuon matkan varrelle mahtui liuta kusipäitä tai pari pidempää parisuhdetta, jotka jostain syystä törmäsivät betoniporsaaseen eivätkä kyenneet sen jälkeen enää jatkamaan rikkinäisinä.

Niinpä aloin ajatella, että meille ei ole tarkoitettu vain sitä yhtä ainoaa oikeaa ihmistä, vaan jokainen on meille Se Oikea sillä hetkellä. Jokainen joka tulee elämäämme tulee siihen tietystä syystä. Joidenkin on tarkoitus opettaa meitä itsestämme, joidenkin on tarkoitus kehittää meissä joitain tiettyjä ominaisuuksia ja jotkut tulevat tuomaan meille iloa. Tämän kaiken tarkoitus on auttaa meitä tulemaan sellaiseksi ihmiseksi, joka syvimmältä olemukseltamme olemme.

Otetaanpa esimerkkejä:

1) Jos kärsit kiltin tytön syndroomasta ja sinun on tarkoitus oppia sanomaan ei sekä kunnioittamaan omia rajojasi, todennäköisesti törmäät nimenomaan sellaisiin ihmisiin, jotka yrittävät käyttää sinua hyväkseen. Tapaat heitä niin kauan, kunnes osaat pitää pääsi ja arvostaa omia toiveitasi ja halujasi, ylipäätään itseäsi kokonaisuudessaan, sillä kynnysmattona oleminen kertoo itsensä arvostamisen puutteesta.

2) Jos sinulla on taipumusta takertua rakastamiisi ihmisiin, tapaat juuri sellaisia ihmisiä, joilla on ylikorostunut vapauden kaipuu. Mitä enemmän yrität saada heitä sitoutumaan, sitä kauemmaksi he kulkevat, kunnes hoksaat, että rakkaus on vapautta, ei rajoituksia. Saat sen, mistä luovut.

3) Jos sinulla on hyvin perustavanlaatuisia, syvälle meneviä epävarmuuksia, kuten että et ole rakkauden arvoinen tai tarpeeksi hyvä kenellekään, tapaat aika varmasti sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat muistuttaa sinua heikoista kohdistasi. He arvostelevat sinua jatkuvasti ja keksivät kaikesta jotain sanottavaa. Et ole koskaan tarpeeksi hyvä heille ja he jaksavat muistuttaa siitä nälvimällä. Vasta kun ymmärrät, että jokainen ansaitsee rakkautta ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, pääset vapauteen tällaisesta kohtelusta.

4) Jos sinulla on sitoutumiskammo, ehkä tapaat ihmisiä, jotka haluavat kahlita sinut. Voi olla, että tämän on tarkoitus opettaa sinua pääsemään kammostasi vapautesi menettämisestä. Sinulla todennäköisesti on käsitys, että parisuhde ylipäätään on kahlitseva, mutta olet väärässä. Terveessä suhteessa kumpikin saa olla oma itsenäinen yksilönsä. Tämä on sinun opinpaikkasi.

5) Toisaalta joskus käy niinkin, että uidessamme pimeissä vesissä, elämäämme tuleekin yhtäkkiä ihminen, joka valaisee koko päivän. Hänen on tarkoitus opettaa sinulle, että tunnelin päässä on valoa ja kaikesta selvitään, vaikka olosuhteet eivät aina siltä ensi alkuun näyttäisikään. Se on jotain mitä juuri sillä hetkellä tarvitset saadaksesi uskoa itseesi ja elämään, jotta voisit tehdä tarvittavia muutoksia päästäksesi taas pinnalle tai saada kärsivällisyyttä odottaa myrskyn laantumista.

Nimittäin kun me muutumme, muuttuu myös ympäristö. Me emme näe maailmaa ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat, me näemme maailman ja ihmiset sellaisena kuin me olemme. Kaiken lisäksi me vedämme puoleemme sen kaltaisia asioita, jotka heijastavat sisäistä maailmaamme. Näin ollen meitä ympäröivät ihmiset ovat hyvin pitkälti paljastus meistä. Sanotaanhan, että ”näytä minulle ystäväpiirisi niin minä kerron millainen olet”.

Joskus mietin kuinka hienoa olisi, jos elämä opettaisi meitä positiivisuuden kautta useammin. Esimerkikkinä tuossa kohdassa 3 mainitsemani perustavanlaatuiset epävarmuudet, kuten se, ettei koe olevansa rakkauden arvoinen. Elämä voisi opettaa meitä tässä asiassa niin, että me saisimme kokea ainutlaatuista puhdasta rakkautta. Tämä saisi meidät ymmärtämään, että me todellakin ansaitsemme sitä. Mutta ei. Elämä opettaa pääosin vaikeimman kautta ja antaa nimenomaan vastakkaisia kokemuksia. Näin kenties siksi, että oppisimme itse. Jos meille kävisi äsken mainitsemallani tavalla, meidän olisi helppo tulla riippuvaisiksi ulkoisista olosuhteista. Emme uskoisi olevamme rakastettuja muuta kuin rakkautta saadessamme. Muina aikoina tuntisimme olomme kurjaksi, kunnes saisimme pakollisen rakkauspiikityksen, jonka avulla hymyilisimme jälleen aurinkoisesti. Emme todellisuudessa olisi oppineet mitään, kuten sitä, että kaikesta huolimatta ja mitä tahansa tapahtuukin, me todellakin olemme rakkauden arvoisia. Kärsimyksien kautta opittu jää meihin elämään, se tulee pysyväksi osaksi luontoamme. Sitä eivät ulkoiset asiat voi horjuttaa, koska se ei ole niistä riippuvainen. Näin ollen aina ikävän kokemuksen (mikä varsin usein tarkoittaa ikävää ihmissuhdetta...) meidän olisi aina hyvä tarkastella tilannetta ja miettiä, mitä siitä voisimme oppia. Kannattaa myös muistaa, että nämä jutut pätevät kaikkiin ihmissuhteisiin oli kyseessä sitten serkku, toinen vanhemmista, ystävä tai joku sisaruksista.

Tällä tavoin tarkasteltuna voi ymmärtää, miksi jokainen ihminen on meille Se Oikea juuri sillä hetkellä. Näin ollen ei myöskään olisi olemassa kullekin vain sitä yhtä oikeaa, jonka kanssa vietetään loppuelämä auvoisesti yhdessä. Mikä sitä paitsi olisi sen todennäköisyys ajassa, jolloin yli puolet avioliitoista päätyy eroon.

Asiassa on kuitenkin yksi mutta. Nimittäin kaikki nämä ”opettajat” ovat oman käsitykseni mukaan tulleet elämäämme nimenomaan johdatuksen/kohtalon kautta. Ja kaiken tämän pohdinnan, aikuistumisen ja elämänkokemusten jälkeen minä silti edelleen uskon ”taivaassa tavanneet” -meininkiin. Haluatko tietää miksi? Kerron seuraavassa blogitekstissä.

Aurinkoa!

Tänään oli aivan mahtava hellepäivä! Otsaan nousi hiki, vaikka seisoi hameessa bussipysäkillä paikoillaan. Tämä on kesää! Ja sen kunniaksi oli ihana laittaa aivan vastikään postin tuomat übersöpöt sandaalit. Kyllä näillä kelpasi käyskennellä pitkin kuumaa asfalttia :)

36.

Miksi Jumala loi miehen?
Koska vibraattori ei pysty
leikkaamaan nurmikkoa.

- Tuntematon -

Milloin huoraamisesta tuli muotia?

Nykyään mehiläiset pörräävät ylikierroksilla kukkien ympärillä.

Kävin jokin aika sitten parilla treffeillä. Kuuluimme kaikki samaan ryhmään Facebookissa, joka oli perustettu samanhenkisten sinkkujen parinetsintäpalstaksi. Jos porukka on siis samanhenkistä, yhteensopivuus on taattu, eikö vaan?

Ryhmän action oli enimmäkseen sitä, että siihen kuuluvat naiset julkaisivat sen seinällä kymmenen minuutin välein rakkauslauluvideoita YouTubesta ja ylistivät sitä kuinka ”suunnattomasti tässä ryhmässä on rakkausenergiaa niin, että aivan pää menee pyörälle ja rintaan iskee aina täällä käydessä pakahduttava onnen tunne!” Itse taas näin ainoastaan kasapäin rakkauslauluvideoita YouTubesta. Ajattelin, että tuskinpa täällä kukaan mies mitään aloitetta tekee, joten olin monet kerrat lähtemässä ryhmästä.

Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä eräs mies laittoi minulle yksityisviestiä. Hän ei piirteiltään miellyttänyt silmääni lainkaan, mutta merkittävin häiritsevä seikka miehen ulkoisessa olemuksessa oli, että hän vaikutti lipevältä, naisiinmenevältä pukilta. No, koska haluan aina antaa ihmisille mahdollisuuden ennen lopullista mielipidettä, sovimme kahvittelut keskustaan seuraavaksi päiväksi. Hän olisi kylläkin halunnut tavata jo parin tunnin päästä.

Hän oli treffeiltä myöhässä melkein 15 minuuttia (!!!!). Keskustelut olivat kuitenkin hyviä. En tosin edelleenkään ollut millään tavoin kiinnostunut hänestä tai tuntenut yhteenkuluvuutta millään tasolla. Jonkin ajan päästä kysyin, mitä hän etsii. Haluaako hän parisuhteen vai vain tavata uusia ihmisiä ja pitää hauskaa. Hän sanoi, ettei ole määritellyt asiaa. ”Tykkään tavata uusia ihmisiä ja pitää hauskaa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin parisuhdetta vastaan. Se tulee, jos on tullakseen. Sitä paitsi en näe mitään syytä rajoittaa sitä, kenen kanssa olen. Minusta parisuhde on käsitteenä liian rajoittava. Se estää meitä tutustumasta muihin ihmisiin ja jakamaan rakkauttamme vapaasti. Uskon, ettei rakkautta voi rajoittaa. Jos rakastan jotain, haluan rakastella hänen kanssaan. Voimme kuitenkin rakastaa useita ihmisiä samanaikaisesti ja siksi minulla on oltava oikeus myös rakastella usean ihmisen kanssa.”

Hän pyöritti omaa yritystä, jossa hän muun muassa antoi seksuaaliterapiaa. Hän kertoi kuinka edellisellä asiakkaalla, nuorella tytöllä, oli vakavia itsetunto-ongelmia ja he olivat puineet näitä terapiassa parisen kuukautta. ”Sen jälkeen minulle tuli tunne, että jos rakastelisimme, se voisi olla se viimeinen asia, joka hänen pitäisi läpikäydä ja joka viimein antaisi hänelle vapauden menneisyyden painolasteista. Niinpä keskustelimme asiasta ja koska hän suostui siihen, rakastelimme viimeisen istunnon päätteeksi. Tyttöystäväni on hyväksyttävä se, että tällainen on joskus tarpeen asiakkaitteni kanssa ratkoessani heidän ongelmiaan.”

Onneksi olin jo syönyt leivokseni. Se olisi nimittäin voinut lennähtää tuon tyypin naamalle tuossa kohtaa. Kysyin varmistuksen, että hän siis kannattaa vapaita suhteita, joissa saa kiksauttaa ketä ikinä huvittaa koska huvittaa. ”Aivan, siis minun mielestäni rakkautta ei voi rajoittaa”, hän toisti. Sanoin hänelle, että minusta rakkaudella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Vaikka seksi toki on usein parhainta rakastamansa ihmisen kanssa, se on joka tapauksessa pelkkä fyysinen akti, johon rakkautta ei vaadita. Minun mielestäni tällaiset perustelut kuten ”rakkautta ei voi rajoittaa” ovat pelkästään seksiriippuvaisten tekosyitä paneskella ympäriinsä sen sijaan, että he hakisivat terapiaa, ottaisivat vastuun tekemisistään, elämästään ja psyykkisistä ongelmistaan. Jos seksi olisi luonnollinen osa sinun elämääsi, silloin elämäsi ei pyörisi sen ympärillä. (Tiesitkö muuten, että seksiriippuvuus on maailman yleisin riippuvuus? Se menee huumeiden, alkoholin ja tupakan edelle.) Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa. Erimielisyydestäni huolimatta hän laittoin seuraavana päivänä tekstaria ja olisi halunnut tavata uudestaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti.

* * * * *

Seuraava mies oli hänkin treffeiltä 15 minuuttia myöhässä. Mikä näitä nykyäijiä vaivaa? Olenko jotenkin vanhanaikainen, koska vaadin, että paikalla ollaan ajoissa silloin, kun kyseessä on treffit ja tapaa toisen ensimmäistä kertaa?

Hänkin oli ottanut minuun yhteyttä yksityisviestillä. En pitänyt hänenkään ulkonäöstään, en sitten yhtään, mutta ajattelin jälleen kerran niellä ennakkoluuloni ja lähdin treffeille. Menimme kävelylle. Hänen kanssaan keskustelu sujui mielettömän hyvin. Puhuimme vaikka mistä ja aiheet siirtyivät assosiaatioiden kautta luontevasti toisiin. Se ei kuitenkaan saanut minua tuntemaan vetoa häneen, mutta eipä siinä jutustelussa mitään hävinnytkään. Sitten hän alkoi avautua menneisyydestään. Hän kertoi kuinka pakkomielteinen suhtautuminen hänellä oli ollut seksiin vuosikausia. Hän ajatteli jokaista vastaantulijaa seksuaalisesti ja oli muutaman vuoden sisällä pannut lukemattomia naisia. Vaikka hän osittain taisteli pakkomielteensä kanssa, hän oli samalla erittäin ylpeä itsestään. Vähän aikaa sitten hän oli törmännyt Neil Straussin klassikkoteokseen Pelimies, joka opastaa pokaamisen saloihin. Hän oli täysin myyty. Hän palvoi Straussia kuin Jeesusta ja ylisti tämän nerokkaita keksintöjä naisten saamiseksi. Ne kaikki toimivat, hän sanoi, ne ovat vedenpitäviä. Hän oli lähdössä kuukauden päästä San Fransiscoon Neil Straussin oppipojan pitämälle kahden viikon kurssille naisten iskemisestä ja seksin saamisesta. Itse Strausskin tuli pitämään sinne luennon ja tämä mies puhkui innostusta. Hän uskoi edellisen treffikumppanini tavoin ”ettei rakkautta voi rajoittaa”. Päivän päätteeksi hän sanoi: ”Haluaisin rakastella kanssasi, mutta jos et halua, se on aivan ok.” Joo, en todellakaan halua. Mutta kiitos tarjouksesta.

Muutaman viime vuoden aikana olen tapaillut neljää miestä, jotka ovat halunneet pelkän seksisuhteen. Kun lasken tähän päälle vielä baarivonkaamisten lukumäärän, herää kysymys: mitä helkkaria ihmisille on vuosien saatossa tapahtunut? Missä vaiheessa huoraamisesta tuli muotia? Ja miehet kehtaavat vielä kehuskella asialla. Kehaisin erään miespuolisen kaverini hiuksia ja hän sanoi miettineensä joskus niiden ajelemista. ”Kalju sopiikin mulle. Pari vuotta sitten, kun olin eronnut silloisesta tyttöystävästä ajelin täysin kaljuksi ja voin sanoa, että kyllä kävi flaksi naisten kanssa!” Jaahas, pitäisikö minun siis olla vaikuttunut löyhästä moraalistasi?

Mielipiteeni voivat nostattaa muutamia angstisia soraääniä, jotka väittävät minua konservatiiviseksi, ahdasmieliseksi, moralisoija-tiukkapipoksi, mutta se on minulle yks hailee. Ympäriinsä paneskelussa ei ole kyse seksuaalisesta vapautumisesta, siinä on kyse yksinkertaisesti ympäriinsä paneskelusta. Seksuaalisuus on ihmisen elinvoiman lähde. Se on luonnollinen, hieno ja kaunis asia, josta saa ja pitääkin nauttia. Se on itseilmaisun keino, ehdotonta sekä fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnille. Siitä on pidettävä huolta ja kohdeltava sitä hyvin. Kaikki tämä romuttuu silloin, kun jyystämisestä tulee itsetarkoitus. Paskapökälekin on paskapökäle, vaikka siitä tehtäisiin houkuttelevan näköinen peittämällä se tomusokerilla. ”Rakkautta ei voi rajoittaa” my ass. Kuinka heppoinen yritys naamioida mielen heikkous vapaamielisyydeksi! Menkää hoitoon.

Mistä siis kumpuaa tämä nykyihmisen pakkomielle seksiin? Kirjailija Thomas Moore toteaa teoksessaan Seksin sielu, että länsimaiden ongelma seksuaalisuudessa on se, ettei meillä ole mitään siihen liittyvää perinnettä tai oppia, kuten muilla mailla esimerkiksi Tantra, Kama Sutra ja Tao. Meillä on ollut vain kristinuskon selibaatti. Nyt kun padot ovat murtuneet, naiset ja miehet juoksevat sukupuolielimet valloillaan pitkin maita ja mantuja hamuten yhdistymistä kuin mielipuolet. Aivan kuin se ei riittäisi, seksiä tunkee mainoksista, musiikkivideoista ja muotilehdistä, joista se on siirtynyt tavallisten ihmisten naamakirjan profiilikuviin. Aivan aukoton Mooren ajatus ei ole, kun ajattelee kunkin kolmen seksuaalisuuden opin roolia niiden kotimaissa tänä päivänä. Mutta ideaa siinä silti on.

Yhdenillan juttu silloin tällöin ei maata vielä kaada. Mutta jos seksistä tulee elämän keskipiste ja jokaisen baari-illan pääasiallinen tarkoitus, kannattaa miettiä, mitä sillä todellisuudessa tavoittelee. Jos itsetunto on kiinni siitä kuinka paljon viikossa saa seksiä, eipä se ole kovin kummoisissa kantimissa. Seksi on osa elämää, ei sen tarkoitus.  

Glenn Medeiros - Nothing's gonna change my love for you

Oi ihana Glenn, ensirakkauteni! Sydän :)

Hei, neiti! Kuis ois kaffeet?

Ravintola Ai Fienarolin vessan seinä, Rooma.

Eräs lukijani esitti minulle mielenkiintoisen kysymyksen, johon lupasin vastata. Se kuuluu näin:

”Jokinaika sitten käsittelit yleisellä paikalla iskemistä ja kerroit, että pitäisit siitä jos mies lähestyisi ihan päiväsaikaan arkisessa tilanteessa.
Osaisitko kertoa jotain neuvoa miehelle siitä miten kannattaisi lähestyä, ettei nainen pelästy tai tunne oloaan vaivaantuneeksi? Jos siis vaikkapa kirjakaupassa tai kahvilassa näkee tutustumisen arvoisen naisen, niin miten häntä kannattaisi lähestyä?”

Kiitos tästä! Kysymys on hyvä ja ansaitsee oman blogitekstinsä, sillä minä kannatan sitä, että ihmiset löytäisivät toisensa känni-iltojen sijaan enemmän tavallisissa riennoissa. En toki tuomitse baari-iskemisiäkään. Olen aikaisemminkin todennut, että varmasti aika liuta parisuhteista alkaa baarista tai viinanhuuruisista yhdenillan jutuista eikä se ole vääristynyttä. Baarit ja bileet ovat luonteva tapa tavata ihmisiä ja koska alkoholi rentouttaa, aloitteen tekeminen on saletisti helpompaa, joten mikäs siinä. Itse vierastan tätä sen vuoksi, ettei minua ole koskaan pyydetty treffeille baarissa, minulle on ehdotettu ainoastaan seksiä. Tai no, eräs suloinen jazzmuusikko tuli kerran juttelemaan minulle tanssilattialla. Meillä oli paljon yhteistä ja kivat jutustelut ennen valomerkkiä. Hän pyysi numeroani, muttei koskaan soittanut. Koska tämä ei johtanut treffeille, en laske sitä tähän mukaan.

Sitten kysymykseen. Mielestäni yleisellä paikalla iskeminen on niin erilaista suomalaisessa kulttuurissa, että jos mies niin tekee, nainen tuntee olonsa väistämättä ainakin hitusen vaivaantuneeksi ja voi todellakin säikähtää. Tämä ei tokikaan tarkoita sitä, etteikö sitä kannattaisi tehdä. Sanansa vain on valittava oikein. Voin vain puhua omasta puolestani, laittaa itseni tällaiseen tilanteeseen ja miettiä, miten minä haluaisin itseäni lähestyttävän. Vaikka uskon suoruuteen ja yritän karttaa turhanpäiväistä selittelyä, tilanne olisi sen verran erilainen, että haluaisin miehen kuitenkin hieman pehmittävän tilannetta alkusanoissaan. Siksi oma vinkkini menee näin:

”Hei. Tiedän, että voi vaikuttaa vähän oudolta tulla näin yhtäkkiä juttelemaan, mutta näin sinut ja vaikutat kiinnostavalta. En halunnut päästää tilannetta käsistäni ja ajattelin siksi reilusti kysyä, haluaisitko lähteä kanssani kahville joku päivä?”

Lause voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta olen oikeasti sitä mieltä, ettei muuta tarvita.

Yksi olennainen seikka on se, missä aloitteen tekee. Ei mikään estä heittämästä tätä kaupassa naisen tonkiessa vihanneslaaria. Mutta jos rohkeus ei riitä, kannattaa antaa itselleen anteeksi ja alkaa huomioimaan sitä, käykö sama kiinnostava tyyppi sinun kanssasi samassa paikassa ostoksilla muulloinkin niin, että voitte törmätä vaikka viikon päästä toistamiseen. Jos hän on ostoksilla sinun lähikaupassasi, hän voi hyvinkin asua samalla alueella. Sama juttu, jos hän vilahtaa asuinalueesi kirjastossa. Tällöin aloitteen tekeminen on hieman luontevampaa, koska hänkin on nähnyt sinut aikaisemmin, joten kysymys ei tule totaalisen puskasta.

Jos taas lähdetään siitä, että toisen tapaa ensimmäistä kertaa, kannattaa hakeutua tilaisuuksiin, joihin on tullut muitakin saman kiinnostuksen ajamana. Itse sain spontaanin treffipyynnön ollessani Nuoren voiman liiton tilaisuudessa Dubrovnikissa, jossa kaksi kirjailijaa lukivat näytteitä teoksistaan ja me yleisö saimme esittää heille sen jälkeen kysymyksiä. Tapahtuma oli ilmainen ja kaikille avoin, joten tunnelma oli letkeä. Tilaisuuden loputtua kaverini lähti toiseen suuntaan ja minä toiseen, ja käyskennellessäni asematunneli läpi vastaan tuleva mies pysäytti minut. ”Näin sinut Dubrovnikissa ja ajattelin pyytää sinua opettamaan minulle hienon kävelytyylin, jonka voin sitten opettaa siskolleni”, hän sanoi. Luulin oikeasti hänen haluavan minulta kävelytunnin, joten yritin sitä hetken aikaa hänelle opettaa, kunnes hän totesi: ”Oikeasti ajattelin, että olet nätti ja halusin pyytää sinua kahville.” Hän ehdotti, että sopisimme tapaamispaikan ja kellonajan eikä minun tarvitsisi antaa hänelle numeroani vielä siinä vaiheessa, vaikkakin hän antoi omansa. Ilmestyisin vain paikalle ja jos en ilmestyisi, hän ymmärtäisi kyllä. Niinpä tapasimme viikon päästä sumpin ääressä. Hän oli jäykkä, piikittelevä ja suppeakatseinen ihminen, joten kieltäydyin toisesta tapaamisesta, mutta olin iloinen siitä, että hän uskalsi lähestyä noin rohkeasti. Tosin hän oli saksalainen, vaikkakin asunut Suomessa viisi vuotta.

Vastaavanlainen kirjailijatilaisuus tarjoaisi varmasti oivan tilaisuuden jutella ihmisille. Jos sinulla on jotain tällaisia kiinnostuksen kohteita, kuten kirjallisuus, taide (gallerioissahan järjestetään opastettuja kierroksia, taiteilijatapaamisia ja muuta sellaista, ja ennen performansseja voi olla tarjolla skumppaa ja naposteltavaa kävijöille, joiden seassa voi tehdä pälyilykierroksen), kannattaa satsata niihin. Ne voivat nimittäin olla hedelmällisempiä kuin kaupassakäynti tai se, että vetää vastaantulevaa naista hihasta kadulla. Ei siinä mitään, jos rohkeutta riittää niihinkin, mutta tällaiset rennot järjestetyt tilanteet voivat olla vähän suotuisampia sille, ettei nainen säikähdä tai mutise kaverilleen: ”Vitsi mikä friikki.” Mielestäni tuollainen ajatus on kuitenkin täysin dorka, sillä treffikutsusta pitäisi olla imarreltu ja siitä voi yksinkertaisesti kieltäytyä kohteliaasti, jos homma ei innosta.

Olen kuullut sanottavan, että kysymystä kannattaisi pehmentää esimerkiksi kuulumisten kyselyllä tai muilla alkulauseilla, kuten: ”Oletko lukenut tuon kirjan?”, ”Mitä mieltä olit luennosta” tai ”Mitä pidät tästä näyttelystä?”, ja tämän jälkeen mennä itse asiaan. Minun korvaani tällainen kaikuu teennäisenä, vähän samalta kuin amerikkalaisten tapa kysyä ”how are you”, vaikka heitä ei kiinnosta kärpäsen etuvarpaan vertaa mitä sinulle kuuluu. Kunhan vain verryttelevät. Mutta jos se sopii tilanteeseen, siitä vaan. Esimerkiksi juuri aikaisemmin kertomassani kirjailijatapaamisessa olisi ollut luontevaa, jos mies olisi tullut kysymään, olenko lukenut kyseisen kirjan tai mitä mieltä olin kirjailijan mielipiteistä. Keskustelun jonkin aikaa jatkuttua yllä mainitsemani treffipyynnön voi esittää aivan yksinkertaisesti: "Olisi hauska jatkaa keskustelua kanssasi tai rupatella aivan muusta. Lähtisitkö vaikka kahville joku päivä?"

Neuvoni ovat pelkistettyjä, mutta se johtuu siitä, etten jaksa vihjailua, vatvomista tai liirum laarumia. Jos mies on kiinnostunut, haluan tietää sen, jottei minun tarvitse arvuutella tai kysyä, että missä nyt mennään, kun tyyppi ei näytä pääsevän itse asiaan.

Nyt haastan lukijani ja blogissa vierailevat kertomaan ovat vinkkinsä. Hei naiset! Ja tietysti miehetkin, jotka ovat päässeet itse treffeille arkisessa tilanteessa. Miten te neuvoisitte kysymyksen esittänyttä miestä? Miten sinun mielestäsi miehen kannattaisi lähestyä naista baarien ja bileiden ulkopuolella? Haluan kuulla sinun mielipiteesi ja takuulla myös miehet olisivat siitä kiitollisia :) Ei kun kommentteja kehiin!