Lukijani Jepa heitti Love like you’ve never been hurt -tekstin alla kuuman kysymyksen: Milloin on oikea aika rakkaudelle ja jos sille on oikea aika, voiko rakastumistakin suunnitella ja aikatauluttaa?
Tiedättehän nämä:
- Asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan.
- Saat kaiken sen, mitä tarvitset.
- Kaikkien palapelin palojen on oltava kohdallaan, jotta asiat voivat toteutua kaikille suotuisalla tavalla. Perustan on oltava vahva, sillä muuten korttipakka lähtee ennemmin tai myöhemmin horjumaan. Ole kärsivällinen, sillä se kannattaa.
- Mikä tahansa asia, johon olet valmis, on myös valmis sinua varten.
Tutkin vetovoiman lakia ja pyrin elämään sen mukaan, joten nämä asiat tulevat vastaan taukoamatta. Rasittavaa. Jos minusta tuntuu, että olen valmis, kuka päättää, etten olekaan?
Kuudennella luokalla rukoilin joka ilta kolmen kuukauden ajan poikaystävää. Sitten sain rakkauskirjeen, jossa luokkalaisemme jäpikkä pyysi minua soittamaan. Se johti treffeille. En pitänyt häntä erityisen kiinnostavana ja huomasin, etten ylipäätään halunnutkaan poikaystävää. (Ehkä minulla oli jo 12-vuotiaana se ongelma, etten tiennyt, mitä hyödyttää olla parisuhteessa.) Luulin olevani valmis, mutta tarvittiin konkreettinen kokemus, jotta huomaisin olevani raakile.
Olet varmasti kuullut teorian, että parisuhteeseen ei kannata astua rikkinäisenä. On parannettava haavansa ja tultava eheäksi, sillä muutoin on vaarana pitää toista pelastusrenkaana ja hukata itsensä. Toimivassa parisuhteessa molemmat ovat kokonaisia.
Sen jälkeen olet varmasti nähnyt niitä, jotka sanovat: “Olin menettänyt täysin uskoni rakkauteen enkä uskonut ikinä enää löytäväni rakastavaa ihmissuhdetta. Sitten hän tuli elämääni ja pelasti minut.” Itse olisin kehottanut tätä tyyppiä heti alkuunsa odottamaan arpien lähtöä ennen uutta suhdetta. Mutta ei, hän parantui uuden suhteen myötä. (Katkeruuden ääni?)
Välillä tuntuu kuin toisilta vaadittaisiin enemmän kuin toisilta. Miksi minun on oltava eheä, jos tuokaan ei ole?! (Epistä.)
Kuten kaiken, tämänkin voi kääntää positiiviseksi. Entä jos emme odota turhaan? Entä jos me alitajuisesti suojelemme itseämme keskinkertaisuudelta? Luulen, että meitä valmistellaan johonkin vielä parempaan kuin mitä odotamme. Meille on luvassa jotain jalostuneempaa, jotain puhdasta ja universaalisti täydellistä, jotain niin hyvää, ettei sellaista osannut edes kuvitella. Sellaista rakkautta, johon pystyy vain silloin kun todella on valmis. Sellainen rakkaus on ehdotonta. “En rakasta sinua, koska tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua.” Näissä on vissi ero. Se on sellaista rakkautta, jossa suudellessa jalat kohoavat maankamaralta. Orgasmin hetkellä koskettaa taivasta. Halatessa sulautuu yhdeksi kehoksi.
Sitä saa mitä tilaa. Minä olen tilannut tällaista. Sitä paitsi asia voi olla niinkin, että minä olen valmis, mutta sielunkumppanini ei. Minun on nautittava elämästäni kunnes hän juoksee minut kiinni.
Hyvä on. Olen valmis odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti