Olen aina ollut sitä mieltä, että jos erotaan, sitten erotaan. Ihan sama, mikä siihen on syynä. Sama ongelma on vastassa, kun aletaan taas nukkua samoissa vällyissä. Ero on hälytyskello. Se pirisee, kun toinen on sinulle epäsopiva, koska jos hän olisi sopiva, ei olisi mitään syytä alunperinkään erota. Toki suhteen eteen on työskenneltävä, mutta tosirakkaus minun mielestäni on vaivatonta. Se soljuu kuin kaarnalaiva. Se voi törmätä kiveen, mutta virtaus pukkaa sen väistämättä takaisin reitille.
Sitten lähipiiristä alkoi tiputella päinvastaisia esimerkkejä.
Esimerkki 1.
Kaverini seurusteli muutaman kuukauden miehen kanssa, joka ei ollut varma sitoutumiskyvystään. “En tiedä, mitä haluan. Ehkä sinä et vain herätä minussa niin voimakkaita tunteita, jotka saisivat minut haluamaan olla kanssasi aina.” Kaverini oli kuin yliajettu kastemato, kiemurteli puolilamaantuneena kivusta. Nyt meni universumin suunnitelmat väärälleen. Entä yhteenkuuluvuus ja rakastumisen pörröinen fiilinki? Miten näin voi käydä, jos mielet vetävät yhtä köyttä kuin suhde olisi kirjoitettu Akaasisiin aikakirjoihin?
Lenkillä hän vatvoi asiaa kerta toisensa perään. “Jos me kuitenkin palaisimme yhteen jossain vaiheessa, kun hän ymmärtää minun olevan hänelle se oikea?” Mies otti yhteyttä parin kuukauden päästä ja sanoi tehneensä virheen. Kaverini otti hänet takaisin ja nyt he ovat olleet yhdessä kuusi vuotta.
Esimerkki 2.
Toinen ystäväni oli viettänyt erittäin vauhkoa sinkkuelämää vuosi toisensa perään, kunnes hän tapasi Markon. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ystäväni alkoi kieriä sitoutumisahdistuksessa. Oliko hän tämän miehen kanssa vain sen vuoksi, että hän sai mahdollisuuden olla parisuhteessa vai siksi, että hän halusi olla juuri tämän ihmisen kanssa?
Hän poikkaisi suhteen ja palasi villiksi partykeijukaiseksi, mutta piti tiiviisti Markon kanssa yhteyttä. Jokainen uusi petikumppani sytytti aina uuden kipinän aivan toiseen suuntaan, ja lopulta ne roihahtivat yhtenä klönttinä rakkaudeksi - Markoon. Häitä vietettiin reilu vuosi sitten. “Vuoden ero oli parasta, mitä suhteellemme on tapahtunut”, hän kertoi. “Sain miettiä sitä, mitä todella elämältäni haluan, minkälaisen miehen haluan ja syitä siihen, miksi olen kokenut kammoa sitoutumista kohtaan.”
Entä jos ero, hitaasti eteneminen tai tauko ovatkin vain alitajuisia tarpeita ottaa itselleen aikaa, jolloin voi valmistautua ottamaan vastaan uuden elämänvaiheen? Me vain teemme kaikista näistä kriisin, vaikka todellisuudessa ne voivat olla keinoja siirtyä henkisesti seuraavalle tasolle. Vähän kuin pituushyppääjä, joka ennen lähtöä vetää syvään henkeä ja taivuttaa kroppaansa taaksepäin saadakseen hyvän vauhdin.
Pituushyppääjä kuitenkin tietää tavan kuuluvan suoritukseen, kun taas meidän takaraivossamme kolkuttaa vieläkin kaava, jolla suhteen olisi edettävä ja missä vaiheessa meidän olisi oltava omassa elämässämme suhteen alkaessa.
Ehkä meidän vain joskus on lähdettävä, jotta voimme palata takaisin. Ehkä meidän olisi hengitettävä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti