Carrie Bradshaw pyörtyi kun Aleksander Petrovsky osti hänelle Oscar de la Rentan leningin, kuskasi oopperaan ja tanssitti portailla. Romance-intolerant, hän sanoi ja mietti, ovatko New Yorkin naiset niin tottuneita romantiikan puutteeseen, etteivät kestä suorin jaloin, jos hempeyttä yhtäkkiä tapahtuu.
Suomalainen nainen on aina ollut vähän äijä. Johtuu peltotyöperinteestä.
Ja romantiikka. Sehän siis tarkoittaa kaikkea, jossa on pitsiä. Tai jotain.
Kun naisilta kysytään, mikä on romanttisinta, mitä mies voisi tai on tehnyt heille, he vastaavat - tietysti - kotityöt. Kun mies tiskaa, imuroi tai pyyhkii pölyjä. Minusta kotitöiden pitäisi olla niin luonnollisia asioita miehelle, etteivät ne enää ole romanttisia. Jos oma mieheni ei tiskaisi, hän joutuisi maton ja piiskan väliin.
Aloin miettiä, mikä on stereotyyppisesti romanttisinta, mitä mies on minulle tehnyt. Yllätyin niiden pienestä määrästä:
1) Ekalla luokalla meidän oli ostettava pikkujoululahjat, jotka jaettiin koko luokalle summittain. Eräs minuun ihastunut luokkakaverini kuitenkin vaati, että minun oli saatava hänen ostamansa lahja. Paketissa oli My Little Pony -pahvimaisema sekä siihen kuuluvia ponisiirtokuvia (Sellaisia muovisia lituskaisia, joita pystyi liikuttelemaan taustan päällä. Muistatteko näitä?). Hän oli ostanut lahjan juuri minua varten.
2) Sain korvakorut syntymäpäivälahjaksi. Mies jopa muisti, että olen allerginen kaikille muille metalleille paitsi kullalle.
3) Sormus joululahjaksi. Kultaa sekin.
4) Mies osti baarissa ruusun niitä kaupittelevalta kiertolaiselta.
5) Mies herätti minut keskellä painajaista, jonka aikana olin vaikeroinut ääneen pelosta. Hän silitti päätäni ja otti minut syliin.
Jos takaraivossani on vieläkin muisto ensimmäiseltä luokalta, sen on täytynyt olla jotain perustavanlaatuisesti merkittävää. Se tulee vieläkin mieleeni silloin tällöin, enkä edes ollut ihastunut kyseiseen poikaan. Teko vain oli niin ihana. Ehkä se tulee mieleen juuri niinä hetkinä, kun epäilee miesten kykyä ottaa muutkin kuin itsensä huomioon. Aivot ikään kuin muistuttavat sen olevan mahdollista. Tämä muisto pääsee toiselle sijalle.
Saamiani koruja käytän vieläkin aivan neutraaleina itseni koristajina liittämättä niitä kyseiseen mieheen millään tavalla.
Kaunein muisto on kohta 5. Se päihittää korut ja ruusun. Uskon niin olevan suurimmalla osalla naisista. Kuka tarvitsee korvakoruja, kun on syli.
Oho, tämä postaus herätti ajatuksia. Noin vähän romanttisia kokemuksia (joista 1. ja 5. ehdottomasti romanttisimmat) - ja tajusin samalla, että itse en saa edes viittä kasaan, vaikka olen ollut kahdesti pitkässä suhteessa (n. 7v.). Onko näin, että viimeksi lapsena osasi näyttää ja vastaanottaa tunteita täysin avoimesti ja haavoittuvuutensa paljastaen, ponisiirtokuvioilla? Ja mikä suomalaisia miehiä ja naisia vaivaa, kun joka asia on aina niin hemmetin rationaalinen?
VastaaPoistaEi yhdessä lenkkeily ole romanttista, se on kätevää ja mukavaa. Yhdessä tiskaaminen ei ole romanttista (paitsi ehkä jos kuuntelee musiikkia ja pussailee samalla, ei ole kyllä tapahtunut omassa kotitaloudessani). Yhdessä telkkarin tuijotus ei ole romanttista, sekin on kätevää ja mukavaa, arkista rakkautta toki. Mutta romanttista. Romanttinen on jotain, joka sykähdyttää sisuskaluja myöten, saa sydämen valahtamaan nilkkoihin ja katseen uppoamaan toisen sieluun. Ainakin minusta. Mutta mikäpä minä olen sanomaan, kun en ole sellaisia hetkiä juuri kokenut :)
Todella hyvä kysymys tuo: "Ja mikä suomalaisia miehiä ja naisia vaivaa, kun joka asia on aina niin hemmetin rationaalinen?" Luulen sen jotenkin liittyvän juuri tuohon haavoittumisen pelkoon. Minulla on sellainen fiilis kuin monet ajattelisivat niin, että osoittaessaan välittävänsä sitä tavallaan antaa vallan toiselle omasta onnellisuudestaan. Hyväksymällä välittämisen osoituksen tai tyrmäämällä sen toinen osapuoli voi joko tehdä hänet onnettomaksi tai onnelliseksi. Siksi on parempi passata kaikki hellyyden osoitukset, ettei toinen vain voi käyttää sitä jotenkin hyväkseen tai vaikkapa aseena jatkossa. Niinpä kannattaa vain pitäytyä neutraalissa kanssakäymisessä eikä turhia hehkuttaa, kun ei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua. Osasinkohan selittää tuon järkevästi...? :D
VastaaPoistaJa sitten kun suomalaiset ovat muutenkin niin helskutin jöröjä jo valmiiksi, niin sieltä ei sitten todellakaan heru mitään romantiikkaa, ei naisilta eikä miehiltä. Sitä pidetään jotenkin feikkinä. Hyvänen aika, eihän tunteiden näyttäminen ole koskaan feikkiä! Feikinpää on peitellä sitä, mitä tuntee.
Ja minusta rahankäytön pitäisi olla niin luonnollista ettei mies tarjoa naiselle.
VastaaPoista