Päivän biisi! Ai miksikö? Koska tanssimme sitä bollywood-tunnilla ja nyt se soi päässä taukoamatta. Yeah!
torstai 7. marraskuuta 2013
tiistai 5. marraskuuta 2013
Sinun itsetuntosi on sinusta kiinni
![]() |
| Miksi miehet eivät ole moksiskaan He-Manista? No siksi, että miehillä on parempi itsetunto. |
Silmiini osui eilen uutinen MTV3:n nettisivuilla siitä, kuinka yhdysvaltalainen taiteilija Nickolay Lamm on tehnyt kaksi taideprojektia aiheena iki-ihana klassikkonukke Barbie. Ensimmäisessä projektissa hän teki Barbiesta tyypillisen 19-vuotiaan tytön näköisen, toisessa hän poisti nukelta kaikki meikit. Olen lukenut jutun aikaisemminkin ulkomaalaisesta lehdestä kuukausia sitten, joten maikkarin juttu on auttamattomasti vanhentunut. Mutta saapahan sen kirjoittanut toimittaja leikkiä muka-feministiä edes jonkin aikaa, mikä ilmeisesti olikin jutun tarkoitus. Räikeä ingressi nimittäin toteaa näin: "Yhdysvaltalaisen taiteilijan projekti näyttää, miten vääristyneitä Barbie-nuken levittämät kauneusihanteet ovat." No niin hyvä toimittaja ja myös kaikki muut, jotka eivät vielä ole hiffanneet asian ydintä, minulla on teille uutisia: BARBIE ON NUKKE. Ymmärrätkö vai pitääkö vääntää rautalangasta? Ja koska Barbie on nukke, sen tarkoitus ei ole välittää minkäänlaisia kauneuskäsityksiä mihinkään suuntaan, vaan olla väline, jolla leikitään, koska leikki on lapsen työtä ja ne tekevät sitä paljon.
Tällaiset jutut ovat siitä hyviä, että ne vetoavat sekä miehiin että naisiin ja molemmat voivat päteä nillittämällä jutun kommenteissa: "Näyttää kyllä miljoona kertaa paremmalta ilman meikkiä ja pyöreämpänä!" Naiset pääsevät mesoamaan siitä kuinka hoikat naiset ovat rumia ja oksettavia ja ei ihme, että pikkutytöillä on syömishäiriöitä, koska hoikkia naisia näkee lehtien kansissa, mainoksissa ja Oscar-gaalan punaisella matolla. Miehet sen sijaan voivat heittää ylistyksiä luonnollisen näköiselle Barbielle ja kerätä pillupisteitä sanomalla kuinka he pitävät siitä, että naisella on lihaa luiden ympärillä ja "Real women have curves, only dog wants a bone" ja "lautaa saa K-raudastakin" ja muita naisia arvostelevia veemäisiä sutkautuksia. Naiset taas ovat aivan haltioissaan tällaisista miehistä, painavat naamakirjassa Tykkää-nappia tämän kommentteihin ja iloitsevat siitä, että joku mies sanoo vihaavansa hoikkia naisia aivan yhtä paljon kuin hekin heitä vihaavat. Sitten voidaan hyökätä kaikki yhdessä suurempien koneistojen kimppuun, kuten median ja naistenlehtien, koska ne ovat niitä, jotka aiheuttavat huonon itsetunnon kaiken ikäisille naisille oli kyseessä sitten alakouluikäinen tai keski-ikäinen.
Näppärää, eikö vaan? Nimittäin syyttää omasta huonosta itsetunnostaan ulkopuolisia tekijöitä. Se on vapauttavaa siksi, että siinä voi sysätä vastuun itsestään ja omasta onnellisuudestaan jollekin toiselle ja jättää väliin itsetutkiskelun. Voi vain levätä perseellään, sylkeä kattoon ja tunkea syvälle sisimpäänsä kaikki ne möröt ja epävarmuudet, jottei niitä tarvitse käsitellä sillä niiden käsittely on aivan liian vaativaa työtä. Siinä joutuu jopa kohtaamaan itsensä ja mitä sitten tapahtuisi, hyvänen aika! Sehän olisi valtavan epämukavaa ja epämukavuuden kokeminen on epämiellyttävää! Miellyttävää taas on olla muiden paapottavana oli se sitten sitä, että tuodaan suklaata suoraan suuhun tai kehutaan jatkuvasti ulkopuolelta kuinka kaunis ja fiksu sinä olet. Sitten kun ulkopuolinen taho toimiikin sillä tavoin, ettei se vahvistakaan sinun hyvää oloasi, voit hyökätä sitä kohtaan ja valittaa kuinka pahalta sinusta nyt tuntuu, kun tässä lehden kannessa oli nainen ilman selluliittia ja meikattuna. Että tämähän tarkoittaa sitä, että sinunkin pitäisi käyttää meikkiä ja päästä eroon selluliitista. Minulla on sinulle toinenkin uutinen: EI MUUTEN TARKOITA.
Otetaanpa esimerkki. Nainen käppäilee bussipysäkille dösää odottamaan ja näkee siinä H&M:n mainoksen, jossa nainen seisoo hiekkarannalla bikineissä. Vieressä ovat hinnat: liivit 9,95 e, tangat 5,95 e. Suurin osa naisista ilmeisesti ajattelee näin: "Helvetti mitä sortoa! Jaa että minun pitäisi näyttää tuolta mallilta tuossa! Media on roisto, joka yrittää saada minut tuntemaan huonommuutta tuon kaltaisten naisten edessä!" Tiedätkö mitä: EI YRITÄ. Siinä mainostetaan bikineitä.
Onko 98 prosentille naisista tehty lobotomia, vai mistä tämä heidän päässään oleva sortobuumi on saanut alkunsa? Minäpä kerron ja siihen on ainakin kolme syytä. Ensimmäinen niistä on se, että naiset rakastavat arvostella muita naisia. Naisethan ovat täysin kykenemättömiä pitämään toistensa puolia, tukemaan toisiaan ja toivomaan toisilleen hyvää. Siksi vain miehillä on hyvä veli -verkostoja. Naiset eivät ikinä pystyisi siihen, koska naiset ovat luonnostaan kateellisia. Toinen syy on se, että joku keksi joskus syyttää ulkopuolisia asioita naisten ongelmista ja huonosta itsetunnosta ja sen jälkeen kukaan ei ole enää osannut eikä halunnut sanoa muutakaan mielipidettä, koska alkuperäiseen on aina kätevää vedota. Tällä tavoin pääsee helpommalla. Kolmas syy on se, että naiset ovat mitä ilmeisemmin se heikompi sukupuoli. Tämä taas tulee esiin kahdella tavalla:
1) Naisia on äärimmäisen helppo alistaa. Naisia on alistettu ihmiskunnan historian alusta lähtien, joten se on ilmeisen vaivatonta, koska naiset eivät ole koskaan panneet vastaan lainkaan, vaan totelleet kiltisti. He ovat luontaisesti kynnysmattoja, hauraita, heiveröisiä, särkyviä ja passiivisia. Jos näin ei olisi, naiset olisivat tasa-arvoisia miesten kanssa, sillä naiset olisivat osanneet ottaa paikkansa. Selkeästi he eivät ole osanneet, joten nyt olemme tässä tilassa, että naisen euro on 80 senttiä.
2) Kun naiset sitten alkavat puolustautumaan, ainut keino minkä he keksivät on tehdä se painamalla alas muita, eivät ottamalla takaisin omaa luonnollista arvoaan arvokkaasti. Esimerkiksi jos halutaan mainoksiin enemmän ylipainoisia ihmisiä, naiset tekevät vaatimuksen haukkumalla hoikkia ihmisiä. Jos nainen olisi vahva, hän antaisi jokaisen olla sellainen kuin on ilman tuomitsemista. Sanonta "antaa kaikkien kukkien kukkia" on naiselle vieras. Hänen mielestään vain ne kukat saavat kukkia, jotka ovat samanlaisia kuin hän. Niinpä kaikkien pitää olla samasta muotista veistettyjä, ettei hän vain missään tapauksessa koe oloaan edes piirun verran uhatuksi.
Otetaanpas käsittelyyn taas Barbie. Barbie on edistyksellinen luomus. Se keksittiin vuonna 1959 aikana, jolloin kotiäitiys Yhdysvalloissa oli ainut vaihtoehto suurimmalle osalle naisista, muuten he olivat epäonnistuneita elämässään. Barbiella sen sijaan on ollut tähän mennessä yli 130 ammattia. Hän on ollut muun muassa lentoemäntä, eläinlääkäri, sairaanhoitaja, astronautti, rokkitähti, luistelija, tenniksen pelaaja, kirurgi, olympiatason urheilija, balettitanssija, liikenainen, UNICEFin hyväntahdon lähettiläs, kokki, opettaja, presidenttiehdokas (90-luvulla, siis ennen kuin kukaan nainen oli Jenkeissä edes pyrkinyt ehdokkaaksi), poliisi, lastenlääkäri, hengenpelastaja, palomies ja lentäjä. Hän on aikaisessa vaiheessa opettanut tytöille, että myös nämä ovat naisille soveltuvia ammatteja ja heidän ei tarvitse lukkiutua kotiin saadakseen elämälleen ja itselleen arvon. Hän on itsenäinen ja vahva nainen. Hän on aina valmis auttamaan apua tarvitsevia, hyväsydäminen, rehellinen, lojaali, sanojensa mittainen ja olkapää, jota vasten voi itkeä. Mutta ajatteleeko kukaan näitä asioita ja puhuuko niistä kukaan? Ei tietenkään. Keskitytään sen sijaan ulkonäköön ja arvostellaan sitä ja sen jälkeen valitetaan heti perään kuinka pinnallinen maailma on, koska kaikki huomio kiinnittyy aina ulkonäköön eikä ominaisuuksiin. Kuule, söit juuri oman jalkasi.
Minulla on sinulle vielä lisää uutisia: SINUN ITSETUNTOSI ON SINUSTA KIINNI. Jos koet olosi huonoksi nähdessäsi malleja tai Barbien, ongelma on sinun päässäsi, ei kuvassa jota katsot. Nimittäin kuvat ovat kuvia, ja ympäröivä maailma saa merkityksen meidän päämme sisällä, meidän tulkintamme mukaan. Me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, me näemme ne sellaisina kuin me olemme. Se miten me tulkitsemme asiat, kertovat enemmän meistä kuin kyseessä oleva asia itsestään. Jos siis näet Hennesin mallin olevan sinulle viesti siitä, että sinun pitäisi näyttää häneltä etkä niin, että malli mainostaa sinulle kesän bikinimallistoa, se on todellisuudessa sinun oma sisäinen äänesi kimittämässä sinulle, ettet ole tarpeeksi hyvä, kaunis, riittävä tai vastaavaa, koska et näytä tuolta. Kuva muistuttaa sinua omista epävarmuuksistasi ja siksi suivaannut siitä. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettet rakasta itseäsi etkä hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet. Niinpä karvasi nousevat pystyyn ja taistelutahtosi purkautuu joka kerta, kun törmäät sellaiseen ärsykkeeseen, joka herättää omat epävarmuutesi. Voit lähteä taistelemaan mielin määrin ja koko sydämelläsi sitä vastaan. Mutta jos saat muutettua ulkoisia asioita niin, ettet enää törmää kyseiseen ärsykkeeseen, tulee lisää uusia ärsykkeitä, jotka nostavat epävarmuutesi pintaan. Jos saat korjattua nekin, sen jälkeen tulee uusia ja sen jälkeen uusia.
Jos sinun itsetuntosi on kiinni siitä, mitä sinun ulkopuolellasi tapahtuu, et voi koskaan saavuttaa täyttä onnellisuutta tai vahvaa itsetuntoa. Nimittäin ulkoisessa maailmassa varmaa on ainoastaan se, että se on muuttuvainen. Hyväksynnän janoamisessa ulkopuolelta taas on varmaa se, ettei siitä tule koskaan loppua. Sinä et ratkaise sisäisiä ongelmiasi pysyvästi muuttamalla ulkoisia olosuhteita. Sinä ratkaiset ne parantamalla itsesi. Ihminen joka rakastaa itseään ja on varustettu hyvällä itsetunnolla ei häily tai romahda sekunnissa, kun ulkopuolella tapahtuu pienikin järistys. Tällainen ihminen seisoo vakaana myrskyssä ja myös muut pystyvät tukeutumaan häneen. Itsensä rakastaminen on koko elämän kestävä prosessi. Tottakai se on vaikeaa. Mutta se, että joku asia on vaikea ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi tehdä. Onhan se epämiellyttävääkin, mutta mitä helvetin väliä sillä on? Niin on myös käveleminen kotiin myöhään iltapäivällä synkässä talvi-ilmassa järjettömässä tuulessa ja juuri, kun saavut kotiovelle onnellisena siitä, että pääsit viimein pakoon paskaa säätä hoksaat, että sinun piti mennä kaupan kautta, koska sinulla ei ole lainkaan vessapaperia. Silti sinun on mentävä kauppaan ostamaan vessapaperia - tuulessa ja pakkasessa. Jos todella haluamme jotain, meidän on siedettävä tiettyä epämukavuutta matkan varrella.
Aloita siis menemällä itseesi. Älä mieti sitä Hennesin mallia tai Barbieta, sillä niillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Sinä olet sinä. Sinunlaistasi ei ole toista eikä tarvitsekaan olla. Sinun ei tarvitse olla kenenkään muun kaltainen etkä voi vaatia muita olemaan sinun kaltaisiasi, koska he ovat omia yksilöitään omilla elämänteillään eikä niilläkään ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Mieti niitä asioita, joista et pidä itsessäsi. Tiedosta sitten se, että meissä kaikissa on huonoja puolia ja se on aivan ok, koska meistä ei koskaan tule täydellisiä eikä tarvitsekaan. Mieti sitten niitä asioita, joista pidät itsessäsi ja tee päätös keskittyä tästä lähtien niihin. Nimittäin se, mihin keskitymme, lisääntyy. Mitä enemmän keskityt hyviin puoliisi, sitä paremmalta sinusta tuntuu ja tunne sen kun kasvaa ajan mittaan. Yksi tärkeä seikka tässä prosessissa on tehdä niitä asioita, joista nauttii ja tulee iloiseksi. Mitä enemmän päiväsi on niitä täynnä, sitä enemmän pidät elämästäsi. Kun pidät elämästäsi, sinulla ei ole aikaa tai kiinnostusta vatvoa muiden asioita.
On erittäin tärkeää muistaa, että lapset eivät ole idiootteja. Lapset ovat erittäin älykkäitä olentoja. He kyllä tunnistavat mikä on nukke ja mikä on todellisuutta. En tunne ketään, jolle olisi jäänyt traumoja Barbiesta. Joten mitä lasten roolimalleihin ja esikuviin tulee, Dr. Phil on sanonut sen loistavasti: "Sinä et ole lapsesi ainut roolimalli, joten sinun on oltava paras roolimalli." Minä vedän sen vielä eteenpäin. Minusta lapset eivät tarvitse roolimalleja. Minusta lapsia on autettava, tuettava ja johdatettava löytämään oma itsensä ja oma tiensä, ei ottamaan vaikutteita keneltäkään muulta. Niin on sinunkin tehtävä. Kyllä varmasti potuttaa, jos joku on kauniimpi, fiksumpi, hauskempi tai taitavampi, mutta tiedätkös mitä, niin tulee aina olemaan. Aina on joku sinua parempi ja sinun on annettava heille vapaus olla sitä. Mikä pakko on olla kaikista kaunein, fiksuin, hauskin tai taitavin? Älä vertaa itseäsi muihin vaan elä omaa elämääsi. Lopeta se peiliin kyttääminen ja itsesi arvostelu ja keskity sen sijaan tekemään itsesi onnelliseksi, sillä onnellinen ihminen on kaunis. Se on fakta.
perjantai 1. marraskuuta 2013
Use your vagina to make a difference!
Tiesitte varmaankin, että tänään 1.11. alkoi taas Movember. Miehet siis ovat kasvattaneet naamakarvojaan, ajelivat ne eilen ja kasvattavat kuun loppuun saakka niitä lisää. Miehet ovat perustaneet joukkueita, joiden avulla lisäävät tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveysongelmista. Samalla he keräävät rahaa asiaa edistäviin tutkimuksiin, tiedottamiseen ja koulutukseen. Naiset voivat tehdä ihan samaa vaikkakin ilman viiksiä. Myös näillä videon naisilla on hyvä vinkki kantaa oma kortensa kekoon miesten terveyden edistämiseksi. Hyvää Movemberia ja parantukoon kaikki maailman kivekset ja penikset!
torstai 31. lokakuuta 2013
Usko itseesi - ja tee se kauniit kengät jalassa
![]() |
| Rakas Joulupukki, tuo minulle nuo pinkit kissakengät, kiitos! |
![]() |
| Minna Parikka |
Sain ilokseni jutella Parikan kanssa. Olin onnesta ymmyrkäisenä, sillä olen seurannut hänen uraansa alusta asti. Sitä paitsi itsekin yrittäjänä on hienoa tavata muita naisyrittäjiä, sillä meissä kaikissa on paljon samaa. Kuten sitkeys, selkäranka, itsevarmuus, positiivisuus ja se, ettei tykkää olla pomoteltavana. Hän yrittää lyödä itsensä oikein kunnolla läpi ulkomailla, vaikka noin 50 prosenttia Parikan myynnistä tulee jo muilta mailta. Hän sanoi homman etenevän usein kolme askelta eteen, yhden taakse. Kysyin, mistä hän saa energiaa jatkaa puskemista. "Siitä, että tiedän tämän olevan mun juttu, se mitä mä haluan tehdä ja mitä mun kuuluukin tehdä. En osaa enkä halua tehdä muuta kuin tätä." Siinä on hyvä viesti. Etsi se, mitä todella haluat tehdä ja etene sitä kohti oli se sitten kuinka hidasta tahansa. On yksinkertaisesti säilytettävä usko itseensä ja asiaansa, ja kun pysyy itselleen uskollisena ja seuraa omaa totuttaan ja intohimoaan, voi tapahtua ainoastaan hyviä asioita. Se on fakta. Ei ole muita vaihtoehtoja.
Nostetaan malja meille kaikille, jotka uskaltavat seurata sisäistä ääntään ja toteuttaa unelmiaan! Ja malja myös ihanille kengille ;)
![]() |
| Klassikkomalliakin löytyy Minna Parikka Universumista Aleksanterinkadulta. Rakas Joulupukki, voit tuoda myös nämä. |
![]() |
| Bambikengät :) |
![]() |
| Tyylikästä talveen. |
![]() |
| Klassikkolaukku. |
![]() |
| Glitteriä uudessa mallistossa. |
tiistai 29. lokakuuta 2013
40.
- Yön tullen
- minä seison portailla kuuntelemassa,
- tähdet parveilevat puutarhassa
- ja minä seison pimeässä.
- Kuule, tähti putosi helähtäen!
- Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
- puutarhani on sirpaleita täynnä.
- - Edith Södergran -
torstai 24. lokakuuta 2013
Viattomuuden aika
| Suosittu turkkilainen sarjakuva Leman Kültür on poikinut ravintolaketjun. Mieletön sisustus! |
Terveisiä muilta mailta! Olen äskettäin palannut työmatkalta Turkista ja Kreikasta, Bodrumista ja Kosilta. Kummastakin voi sanoa tiivistetysti yhden sanan: kaunista! Bodrumiin lähtöä en ollut koskaan edes suunnitellut, mutta sinne päästyäni kaupunki vei minut täysin mukanaan.
Kuvittele tällainen tilanne: Olet kiinnostunut eräästä miehestä ja hän on kiinnostunut sinusta. Hän pyytää sinua kahville ja niinpä menette kupposille johonkin sympaattiseen kahvilaan. Juttelette kaikenlaista. Kysytte kysymyksiä, kerrotte olennaisuuksia itsestänne ja pyritte tutustumaan toisiinne. Teillä on oikein mukavaa ja päätättekin sopia uuden tapaamisen parin päivän päähän. Menette syömään ja leffaan. Siis oikeat treffit! Kuinka normaalia! Kaunista! *Huokaus*
Muistan Charlotten eräässä Sinkkuelämää-jaksossa kysyneen myös omassa mielessäni pyörineen kysymyksen, kun hän törmäsi peräjälkeen miehiin, jotka olivat vain seksin perässä: miksi ei enää ole kunnon treffejä? Sellaisia joihin saa laittaa vähän parempaa päälle ja oikeasti käytte paikoissa tutustuaksenne, ei niin että mies on illan päätteeksi hinkkaamassa tissejäsi ja paljastuu, että hänellä on ollut tavoitteena seksi koko ajan eikä hän välitä persoonallisuudestasi tai ajatuksistasi punkin säärikarvan vertaa. Oikeat treffit olisivat niin ihanat, että pelkkä ajatuskin saa hymyilemään. Minä ennustan, että se on uusi musta. Ei ehkä aivan tämän vuoden puolella, mutta uskon oikeiden treffien vielä nousevan trendiksi, se tulee olemaan siististi retroa. Jossain vaiheessa ihmiset nimittäin vielä alkavat uudelleen kaivata aitoa läheisyyttä, sielujen sympatiaa ja todellista kohtaamista toistensa kanssa tämän pinnallisen ja aggressiivisen ajanhengen sijaan. Silloin jokainen ihana sinkkunainen pääsee viimein ansaitulle kynttiläillalliselle.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









