Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

- Saima Harmaja -

Kuka on Se Oikea? Vol. I

Kirsikkapuu Ullanlinnassa.

Uskotko, että meille jokaiselle on olemassa se yksi ja ainut oikea ihminen, jonka kanssa meidän on tarkoitus viettää loppuelämämme? Uskotko sellaiseen ”taivaassa tavanneet” -meininkiin?

Minä uskoin siihen pienenä. Oletan, että niin uskoi meistä pikkutytöistä aika moni. Vaikka jossain vaiheessa huomasimme, että kyse ei olekaan prinssistä, valkoisesta ratsusta ja luutusta, vaan luvassa todennäköisesti on aivan tavallinen mies omine epätäydellisyyksineen, pidimme silti kiinni ajatuksesta siitä juuri meille tarkoitetusta ihanasta miehestä. Siitä Oikeasta.

Mutta sitten ylitimme parinkympin iän. 24, 25, 26, 27, 28, 29... eikä hänestä kuulunut mitään. Tuon matkan varrelle mahtui liuta kusipäitä tai pari pidempää parisuhdetta, jotka jostain syystä törmäsivät betoniporsaaseen eivätkä kyenneet sen jälkeen enää jatkamaan rikkinäisinä.

Niinpä aloin ajatella, että meille ei ole tarkoitettu vain sitä yhtä ainoaa oikeaa ihmistä, vaan jokainen on meille Se Oikea sillä hetkellä. Jokainen joka tulee elämäämme tulee siihen tietystä syystä. Joidenkin on tarkoitus opettaa meitä itsestämme, joidenkin on tarkoitus kehittää meissä joitain tiettyjä ominaisuuksia ja jotkut tulevat tuomaan meille iloa. Tämän kaiken tarkoitus on auttaa meitä tulemaan sellaiseksi ihmiseksi, joka syvimmältä olemukseltamme olemme.

Otetaanpa esimerkkejä:

1) Jos kärsit kiltin tytön syndroomasta ja sinun on tarkoitus oppia sanomaan ei sekä kunnioittamaan omia rajojasi, todennäköisesti törmäät nimenomaan sellaisiin ihmisiin, jotka yrittävät käyttää sinua hyväkseen. Tapaat heitä niin kauan, kunnes osaat pitää pääsi ja arvostaa omia toiveitasi ja halujasi, ylipäätään itseäsi kokonaisuudessaan, sillä kynnysmattona oleminen kertoo itsensä arvostamisen puutteesta.

2) Jos sinulla on taipumusta takertua rakastamiisi ihmisiin, tapaat juuri sellaisia ihmisiä, joilla on ylikorostunut vapauden kaipuu. Mitä enemmän yrität saada heitä sitoutumaan, sitä kauemmaksi he kulkevat, kunnes hoksaat, että rakkaus on vapautta, ei rajoituksia. Saat sen, mistä luovut.

3) Jos sinulla on hyvin perustavanlaatuisia, syvälle meneviä epävarmuuksia, kuten että et ole rakkauden arvoinen tai tarpeeksi hyvä kenellekään, tapaat aika varmasti sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat muistuttaa sinua heikoista kohdistasi. He arvostelevat sinua jatkuvasti ja keksivät kaikesta jotain sanottavaa. Et ole koskaan tarpeeksi hyvä heille ja he jaksavat muistuttaa siitä nälvimällä. Vasta kun ymmärrät, että jokainen ansaitsee rakkautta ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, pääset vapauteen tällaisesta kohtelusta.

4) Jos sinulla on sitoutumiskammo, ehkä tapaat ihmisiä, jotka haluavat kahlita sinut. Voi olla, että tämän on tarkoitus opettaa sinua pääsemään kammostasi vapautesi menettämisestä. Sinulla todennäköisesti on käsitys, että parisuhde ylipäätään on kahlitseva, mutta olet väärässä. Terveessä suhteessa kumpikin saa olla oma itsenäinen yksilönsä. Tämä on sinun opinpaikkasi.

5) Toisaalta joskus käy niinkin, että uidessamme pimeissä vesissä, elämäämme tuleekin yhtäkkiä ihminen, joka valaisee koko päivän. Hänen on tarkoitus opettaa sinulle, että tunnelin päässä on valoa ja kaikesta selvitään, vaikka olosuhteet eivät aina siltä ensi alkuun näyttäisikään. Se on jotain mitä juuri sillä hetkellä tarvitset saadaksesi uskoa itseesi ja elämään, jotta voisit tehdä tarvittavia muutoksia päästäksesi taas pinnalle tai saada kärsivällisyyttä odottaa myrskyn laantumista.

Nimittäin kun me muutumme, muuttuu myös ympäristö. Me emme näe maailmaa ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat, me näemme maailman ja ihmiset sellaisena kuin me olemme. Kaiken lisäksi me vedämme puoleemme sen kaltaisia asioita, jotka heijastavat sisäistä maailmaamme. Näin ollen meitä ympäröivät ihmiset ovat hyvin pitkälti paljastus meistä. Sanotaanhan, että ”näytä minulle ystäväpiirisi niin minä kerron millainen olet”.

Joskus mietin kuinka hienoa olisi, jos elämä opettaisi meitä positiivisuuden kautta useammin. Esimerkikkinä tuossa kohdassa 3 mainitsemani perustavanlaatuiset epävarmuudet, kuten se, ettei koe olevansa rakkauden arvoinen. Elämä voisi opettaa meitä tässä asiassa niin, että me saisimme kokea ainutlaatuista puhdasta rakkautta. Tämä saisi meidät ymmärtämään, että me todellakin ansaitsemme sitä. Mutta ei. Elämä opettaa pääosin vaikeimman kautta ja antaa nimenomaan vastakkaisia kokemuksia. Näin kenties siksi, että oppisimme itse. Jos meille kävisi äsken mainitsemallani tavalla, meidän olisi helppo tulla riippuvaisiksi ulkoisista olosuhteista. Emme uskoisi olevamme rakastettuja muuta kuin rakkautta saadessamme. Muina aikoina tuntisimme olomme kurjaksi, kunnes saisimme pakollisen rakkauspiikityksen, jonka avulla hymyilisimme jälleen aurinkoisesti. Emme todellisuudessa olisi oppineet mitään, kuten sitä, että kaikesta huolimatta ja mitä tahansa tapahtuukin, me todellakin olemme rakkauden arvoisia. Kärsimyksien kautta opittu jää meihin elämään, se tulee pysyväksi osaksi luontoamme. Sitä eivät ulkoiset asiat voi horjuttaa, koska se ei ole niistä riippuvainen. Näin ollen aina ikävän kokemuksen (mikä varsin usein tarkoittaa ikävää ihmissuhdetta...) meidän olisi aina hyvä tarkastella tilannetta ja miettiä, mitä siitä voisimme oppia. Kannattaa myös muistaa, että nämä jutut pätevät kaikkiin ihmissuhteisiin oli kyseessä sitten serkku, toinen vanhemmista, ystävä tai joku sisaruksista.

Tällä tavoin tarkasteltuna voi ymmärtää, miksi jokainen ihminen on meille Se Oikea juuri sillä hetkellä. Näin ollen ei myöskään olisi olemassa kullekin vain sitä yhtä oikeaa, jonka kanssa vietetään loppuelämä auvoisesti yhdessä. Mikä sitä paitsi olisi sen todennäköisyys ajassa, jolloin yli puolet avioliitoista päätyy eroon.

Asiassa on kuitenkin yksi mutta. Nimittäin kaikki nämä ”opettajat” ovat oman käsitykseni mukaan tulleet elämäämme nimenomaan johdatuksen/kohtalon kautta. Ja kaiken tämän pohdinnan, aikuistumisen ja elämänkokemusten jälkeen minä silti edelleen uskon ”taivaassa tavanneet” -meininkiin. Haluatko tietää miksi? Kerron seuraavassa blogitekstissä.

Aurinkoa!

Tänään oli aivan mahtava hellepäivä! Otsaan nousi hiki, vaikka seisoi hameessa bussipysäkillä paikoillaan. Tämä on kesää! Ja sen kunniaksi oli ihana laittaa aivan vastikään postin tuomat übersöpöt sandaalit. Kyllä näillä kelpasi käyskennellä pitkin kuumaa asfalttia :)

36.

Miksi Jumala loi miehen?
Koska vibraattori ei pysty
leikkaamaan nurmikkoa.

- Tuntematon -

Milloin huoraamisesta tuli muotia?

Nykyään mehiläiset pörräävät ylikierroksilla kukkien ympärillä.

Kävin jokin aika sitten parilla treffeillä. Kuuluimme kaikki samaan ryhmään Facebookissa, joka oli perustettu samanhenkisten sinkkujen parinetsintäpalstaksi. Jos porukka on siis samanhenkistä, yhteensopivuus on taattu, eikö vaan?

Ryhmän action oli enimmäkseen sitä, että siihen kuuluvat naiset julkaisivat sen seinällä kymmenen minuutin välein rakkauslauluvideoita YouTubesta ja ylistivät sitä kuinka ”suunnattomasti tässä ryhmässä on rakkausenergiaa niin, että aivan pää menee pyörälle ja rintaan iskee aina täällä käydessä pakahduttava onnen tunne!” Itse taas näin ainoastaan kasapäin rakkauslauluvideoita YouTubesta. Ajattelin, että tuskinpa täällä kukaan mies mitään aloitetta tekee, joten olin monet kerrat lähtemässä ryhmästä.

Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä eräs mies laittoi minulle yksityisviestiä. Hän ei piirteiltään miellyttänyt silmääni lainkaan, mutta merkittävin häiritsevä seikka miehen ulkoisessa olemuksessa oli, että hän vaikutti lipevältä, naisiinmenevältä pukilta. No, koska haluan aina antaa ihmisille mahdollisuuden ennen lopullista mielipidettä, sovimme kahvittelut keskustaan seuraavaksi päiväksi. Hän olisi kylläkin halunnut tavata jo parin tunnin päästä.

Hän oli treffeiltä myöhässä melkein 15 minuuttia (!!!!). Keskustelut olivat kuitenkin hyviä. En tosin edelleenkään ollut millään tavoin kiinnostunut hänestä tai tuntenut yhteenkuluvuutta millään tasolla. Jonkin ajan päästä kysyin, mitä hän etsii. Haluaako hän parisuhteen vai vain tavata uusia ihmisiä ja pitää hauskaa. Hän sanoi, ettei ole määritellyt asiaa. ”Tykkään tavata uusia ihmisiä ja pitää hauskaa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin parisuhdetta vastaan. Se tulee, jos on tullakseen. Sitä paitsi en näe mitään syytä rajoittaa sitä, kenen kanssa olen. Minusta parisuhde on käsitteenä liian rajoittava. Se estää meitä tutustumasta muihin ihmisiin ja jakamaan rakkauttamme vapaasti. Uskon, ettei rakkautta voi rajoittaa. Jos rakastan jotain, haluan rakastella hänen kanssaan. Voimme kuitenkin rakastaa useita ihmisiä samanaikaisesti ja siksi minulla on oltava oikeus myös rakastella usean ihmisen kanssa.”

Hän pyöritti omaa yritystä, jossa hän muun muassa antoi seksuaaliterapiaa. Hän kertoi kuinka edellisellä asiakkaalla, nuorella tytöllä, oli vakavia itsetunto-ongelmia ja he olivat puineet näitä terapiassa parisen kuukautta. ”Sen jälkeen minulle tuli tunne, että jos rakastelisimme, se voisi olla se viimeinen asia, joka hänen pitäisi läpikäydä ja joka viimein antaisi hänelle vapauden menneisyyden painolasteista. Niinpä keskustelimme asiasta ja koska hän suostui siihen, rakastelimme viimeisen istunnon päätteeksi. Tyttöystäväni on hyväksyttävä se, että tällainen on joskus tarpeen asiakkaitteni kanssa ratkoessani heidän ongelmiaan.”

Onneksi olin jo syönyt leivokseni. Se olisi nimittäin voinut lennähtää tuon tyypin naamalle tuossa kohtaa. Kysyin varmistuksen, että hän siis kannattaa vapaita suhteita, joissa saa kiksauttaa ketä ikinä huvittaa koska huvittaa. ”Aivan, siis minun mielestäni rakkautta ei voi rajoittaa”, hän toisti. Sanoin hänelle, että minusta rakkaudella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Vaikka seksi toki on usein parhainta rakastamansa ihmisen kanssa, se on joka tapauksessa pelkkä fyysinen akti, johon rakkautta ei vaadita. Minun mielestäni tällaiset perustelut kuten ”rakkautta ei voi rajoittaa” ovat pelkästään seksiriippuvaisten tekosyitä paneskella ympäriinsä sen sijaan, että he hakisivat terapiaa, ottaisivat vastuun tekemisistään, elämästään ja psyykkisistä ongelmistaan. Jos seksi olisi luonnollinen osa sinun elämääsi, silloin elämäsi ei pyörisi sen ympärillä. (Tiesitkö muuten, että seksiriippuvuus on maailman yleisin riippuvuus? Se menee huumeiden, alkoholin ja tupakan edelle.) Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa. Erimielisyydestäni huolimatta hän laittoin seuraavana päivänä tekstaria ja olisi halunnut tavata uudestaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti.

* * * * *

Seuraava mies oli hänkin treffeiltä 15 minuuttia myöhässä. Mikä näitä nykyäijiä vaivaa? Olenko jotenkin vanhanaikainen, koska vaadin, että paikalla ollaan ajoissa silloin, kun kyseessä on treffit ja tapaa toisen ensimmäistä kertaa?

Hänkin oli ottanut minuun yhteyttä yksityisviestillä. En pitänyt hänenkään ulkonäöstään, en sitten yhtään, mutta ajattelin jälleen kerran niellä ennakkoluuloni ja lähdin treffeille. Menimme kävelylle. Hänen kanssaan keskustelu sujui mielettömän hyvin. Puhuimme vaikka mistä ja aiheet siirtyivät assosiaatioiden kautta luontevasti toisiin. Se ei kuitenkaan saanut minua tuntemaan vetoa häneen, mutta eipä siinä jutustelussa mitään hävinnytkään. Sitten hän alkoi avautua menneisyydestään. Hän kertoi kuinka pakkomielteinen suhtautuminen hänellä oli ollut seksiin vuosikausia. Hän ajatteli jokaista vastaantulijaa seksuaalisesti ja oli muutaman vuoden sisällä pannut lukemattomia naisia. Vaikka hän osittain taisteli pakkomielteensä kanssa, hän oli samalla erittäin ylpeä itsestään. Vähän aikaa sitten hän oli törmännyt Neil Straussin klassikkoteokseen Pelimies, joka opastaa pokaamisen saloihin. Hän oli täysin myyty. Hän palvoi Straussia kuin Jeesusta ja ylisti tämän nerokkaita keksintöjä naisten saamiseksi. Ne kaikki toimivat, hän sanoi, ne ovat vedenpitäviä. Hän oli lähdössä kuukauden päästä San Fransiscoon Neil Straussin oppipojan pitämälle kahden viikon kurssille naisten iskemisestä ja seksin saamisesta. Itse Strausskin tuli pitämään sinne luennon ja tämä mies puhkui innostusta. Hän uskoi edellisen treffikumppanini tavoin ”ettei rakkautta voi rajoittaa”. Päivän päätteeksi hän sanoi: ”Haluaisin rakastella kanssasi, mutta jos et halua, se on aivan ok.” Joo, en todellakaan halua. Mutta kiitos tarjouksesta.

Muutaman viime vuoden aikana olen tapaillut neljää miestä, jotka ovat halunneet pelkän seksisuhteen. Kun lasken tähän päälle vielä baarivonkaamisten lukumäärän, herää kysymys: mitä helkkaria ihmisille on vuosien saatossa tapahtunut? Missä vaiheessa huoraamisesta tuli muotia? Ja miehet kehtaavat vielä kehuskella asialla. Kehaisin erään miespuolisen kaverini hiuksia ja hän sanoi miettineensä joskus niiden ajelemista. ”Kalju sopiikin mulle. Pari vuotta sitten, kun olin eronnut silloisesta tyttöystävästä ajelin täysin kaljuksi ja voin sanoa, että kyllä kävi flaksi naisten kanssa!” Jaahas, pitäisikö minun siis olla vaikuttunut löyhästä moraalistasi?

Mielipiteeni voivat nostattaa muutamia angstisia soraääniä, jotka väittävät minua konservatiiviseksi, ahdasmieliseksi, moralisoija-tiukkapipoksi, mutta se on minulle yks hailee. Ympäriinsä paneskelussa ei ole kyse seksuaalisesta vapautumisesta, siinä on kyse yksinkertaisesti ympäriinsä paneskelusta. Seksuaalisuus on ihmisen elinvoiman lähde. Se on luonnollinen, hieno ja kaunis asia, josta saa ja pitääkin nauttia. Se on itseilmaisun keino, ehdotonta sekä fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnille. Siitä on pidettävä huolta ja kohdeltava sitä hyvin. Kaikki tämä romuttuu silloin, kun jyystämisestä tulee itsetarkoitus. Paskapökälekin on paskapökäle, vaikka siitä tehtäisiin houkuttelevan näköinen peittämällä se tomusokerilla. ”Rakkautta ei voi rajoittaa” my ass. Kuinka heppoinen yritys naamioida mielen heikkous vapaamielisyydeksi! Menkää hoitoon.

Mistä siis kumpuaa tämä nykyihmisen pakkomielle seksiin? Kirjailija Thomas Moore toteaa teoksessaan Seksin sielu, että länsimaiden ongelma seksuaalisuudessa on se, ettei meillä ole mitään siihen liittyvää perinnettä tai oppia, kuten muilla mailla esimerkiksi Tantra, Kama Sutra ja Tao. Meillä on ollut vain kristinuskon selibaatti. Nyt kun padot ovat murtuneet, naiset ja miehet juoksevat sukupuolielimet valloillaan pitkin maita ja mantuja hamuten yhdistymistä kuin mielipuolet. Aivan kuin se ei riittäisi, seksiä tunkee mainoksista, musiikkivideoista ja muotilehdistä, joista se on siirtynyt tavallisten ihmisten naamakirjan profiilikuviin. Aivan aukoton Mooren ajatus ei ole, kun ajattelee kunkin kolmen seksuaalisuuden opin roolia niiden kotimaissa tänä päivänä. Mutta ideaa siinä silti on.

Yhdenillan juttu silloin tällöin ei maata vielä kaada. Mutta jos seksistä tulee elämän keskipiste ja jokaisen baari-illan pääasiallinen tarkoitus, kannattaa miettiä, mitä sillä todellisuudessa tavoittelee. Jos itsetunto on kiinni siitä kuinka paljon viikossa saa seksiä, eipä se ole kovin kummoisissa kantimissa. Seksi on osa elämää, ei sen tarkoitus.  

Glenn Medeiros - Nothing's gonna change my love for you

Oi ihana Glenn, ensirakkauteni! Sydän :)

Hei, neiti! Kuis ois kaffeet?

Ravintola Ai Fienarolin vessan seinä, Rooma.

Eräs lukijani esitti minulle mielenkiintoisen kysymyksen, johon lupasin vastata. Se kuuluu näin:

”Jokinaika sitten käsittelit yleisellä paikalla iskemistä ja kerroit, että pitäisit siitä jos mies lähestyisi ihan päiväsaikaan arkisessa tilanteessa.
Osaisitko kertoa jotain neuvoa miehelle siitä miten kannattaisi lähestyä, ettei nainen pelästy tai tunne oloaan vaivaantuneeksi? Jos siis vaikkapa kirjakaupassa tai kahvilassa näkee tutustumisen arvoisen naisen, niin miten häntä kannattaisi lähestyä?”

Kiitos tästä! Kysymys on hyvä ja ansaitsee oman blogitekstinsä, sillä minä kannatan sitä, että ihmiset löytäisivät toisensa känni-iltojen sijaan enemmän tavallisissa riennoissa. En toki tuomitse baari-iskemisiäkään. Olen aikaisemminkin todennut, että varmasti aika liuta parisuhteista alkaa baarista tai viinanhuuruisista yhdenillan jutuista eikä se ole vääristynyttä. Baarit ja bileet ovat luonteva tapa tavata ihmisiä ja koska alkoholi rentouttaa, aloitteen tekeminen on saletisti helpompaa, joten mikäs siinä. Itse vierastan tätä sen vuoksi, ettei minua ole koskaan pyydetty treffeille baarissa, minulle on ehdotettu ainoastaan seksiä. Tai no, eräs suloinen jazzmuusikko tuli kerran juttelemaan minulle tanssilattialla. Meillä oli paljon yhteistä ja kivat jutustelut ennen valomerkkiä. Hän pyysi numeroani, muttei koskaan soittanut. Koska tämä ei johtanut treffeille, en laske sitä tähän mukaan.

Sitten kysymykseen. Mielestäni yleisellä paikalla iskeminen on niin erilaista suomalaisessa kulttuurissa, että jos mies niin tekee, nainen tuntee olonsa väistämättä ainakin hitusen vaivaantuneeksi ja voi todellakin säikähtää. Tämä ei tokikaan tarkoita sitä, etteikö sitä kannattaisi tehdä. Sanansa vain on valittava oikein. Voin vain puhua omasta puolestani, laittaa itseni tällaiseen tilanteeseen ja miettiä, miten minä haluaisin itseäni lähestyttävän. Vaikka uskon suoruuteen ja yritän karttaa turhanpäiväistä selittelyä, tilanne olisi sen verran erilainen, että haluaisin miehen kuitenkin hieman pehmittävän tilannetta alkusanoissaan. Siksi oma vinkkini menee näin:

”Hei. Tiedän, että voi vaikuttaa vähän oudolta tulla näin yhtäkkiä juttelemaan, mutta näin sinut ja vaikutat kiinnostavalta. En halunnut päästää tilannetta käsistäni ja ajattelin siksi reilusti kysyä, haluaisitko lähteä kanssani kahville joku päivä?”

Lause voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta olen oikeasti sitä mieltä, ettei muuta tarvita.

Yksi olennainen seikka on se, missä aloitteen tekee. Ei mikään estä heittämästä tätä kaupassa naisen tonkiessa vihanneslaaria. Mutta jos rohkeus ei riitä, kannattaa antaa itselleen anteeksi ja alkaa huomioimaan sitä, käykö sama kiinnostava tyyppi sinun kanssasi samassa paikassa ostoksilla muulloinkin niin, että voitte törmätä vaikka viikon päästä toistamiseen. Jos hän on ostoksilla sinun lähikaupassasi, hän voi hyvinkin asua samalla alueella. Sama juttu, jos hän vilahtaa asuinalueesi kirjastossa. Tällöin aloitteen tekeminen on hieman luontevampaa, koska hänkin on nähnyt sinut aikaisemmin, joten kysymys ei tule totaalisen puskasta.

Jos taas lähdetään siitä, että toisen tapaa ensimmäistä kertaa, kannattaa hakeutua tilaisuuksiin, joihin on tullut muitakin saman kiinnostuksen ajamana. Itse sain spontaanin treffipyynnön ollessani Nuoren voiman liiton tilaisuudessa Dubrovnikissa, jossa kaksi kirjailijaa lukivat näytteitä teoksistaan ja me yleisö saimme esittää heille sen jälkeen kysymyksiä. Tapahtuma oli ilmainen ja kaikille avoin, joten tunnelma oli letkeä. Tilaisuuden loputtua kaverini lähti toiseen suuntaan ja minä toiseen, ja käyskennellessäni asematunneli läpi vastaan tuleva mies pysäytti minut. ”Näin sinut Dubrovnikissa ja ajattelin pyytää sinua opettamaan minulle hienon kävelytyylin, jonka voin sitten opettaa siskolleni”, hän sanoi. Luulin oikeasti hänen haluavan minulta kävelytunnin, joten yritin sitä hetken aikaa hänelle opettaa, kunnes hän totesi: ”Oikeasti ajattelin, että olet nätti ja halusin pyytää sinua kahville.” Hän ehdotti, että sopisimme tapaamispaikan ja kellonajan eikä minun tarvitsisi antaa hänelle numeroani vielä siinä vaiheessa, vaikkakin hän antoi omansa. Ilmestyisin vain paikalle ja jos en ilmestyisi, hän ymmärtäisi kyllä. Niinpä tapasimme viikon päästä sumpin ääressä. Hän oli jäykkä, piikittelevä ja suppeakatseinen ihminen, joten kieltäydyin toisesta tapaamisesta, mutta olin iloinen siitä, että hän uskalsi lähestyä noin rohkeasti. Tosin hän oli saksalainen, vaikkakin asunut Suomessa viisi vuotta.

Vastaavanlainen kirjailijatilaisuus tarjoaisi varmasti oivan tilaisuuden jutella ihmisille. Jos sinulla on jotain tällaisia kiinnostuksen kohteita, kuten kirjallisuus, taide (gallerioissahan järjestetään opastettuja kierroksia, taiteilijatapaamisia ja muuta sellaista, ja ennen performansseja voi olla tarjolla skumppaa ja naposteltavaa kävijöille, joiden seassa voi tehdä pälyilykierroksen), kannattaa satsata niihin. Ne voivat nimittäin olla hedelmällisempiä kuin kaupassakäynti tai se, että vetää vastaantulevaa naista hihasta kadulla. Ei siinä mitään, jos rohkeutta riittää niihinkin, mutta tällaiset rennot järjestetyt tilanteet voivat olla vähän suotuisampia sille, ettei nainen säikähdä tai mutise kaverilleen: ”Vitsi mikä friikki.” Mielestäni tuollainen ajatus on kuitenkin täysin dorka, sillä treffikutsusta pitäisi olla imarreltu ja siitä voi yksinkertaisesti kieltäytyä kohteliaasti, jos homma ei innosta.

Olen kuullut sanottavan, että kysymystä kannattaisi pehmentää esimerkiksi kuulumisten kyselyllä tai muilla alkulauseilla, kuten: ”Oletko lukenut tuon kirjan?”, ”Mitä mieltä olit luennosta” tai ”Mitä pidät tästä näyttelystä?”, ja tämän jälkeen mennä itse asiaan. Minun korvaani tällainen kaikuu teennäisenä, vähän samalta kuin amerikkalaisten tapa kysyä ”how are you”, vaikka heitä ei kiinnosta kärpäsen etuvarpaan vertaa mitä sinulle kuuluu. Kunhan vain verryttelevät. Mutta jos se sopii tilanteeseen, siitä vaan. Esimerkiksi juuri aikaisemmin kertomassani kirjailijatapaamisessa olisi ollut luontevaa, jos mies olisi tullut kysymään, olenko lukenut kyseisen kirjan tai mitä mieltä olin kirjailijan mielipiteistä. Keskustelun jonkin aikaa jatkuttua yllä mainitsemani treffipyynnön voi esittää aivan yksinkertaisesti: "Olisi hauska jatkaa keskustelua kanssasi tai rupatella aivan muusta. Lähtisitkö vaikka kahville joku päivä?"

Neuvoni ovat pelkistettyjä, mutta se johtuu siitä, etten jaksa vihjailua, vatvomista tai liirum laarumia. Jos mies on kiinnostunut, haluan tietää sen, jottei minun tarvitse arvuutella tai kysyä, että missä nyt mennään, kun tyyppi ei näytä pääsevän itse asiaan.

Nyt haastan lukijani ja blogissa vierailevat kertomaan ovat vinkkinsä. Hei naiset! Ja tietysti miehetkin, jotka ovat päässeet itse treffeille arkisessa tilanteessa. Miten te neuvoisitte kysymyksen esittänyttä miestä? Miten sinun mielestäsi miehen kannattaisi lähestyä naista baarien ja bileiden ulkopuolella? Haluan kuulla sinun mielipiteesi ja takuulla myös miehet olisivat siitä kiitollisia :) Ei kun kommentteja kehiin!