Sex And The City Helsinki-style

Kaisaniemen metrotunneli

Aamut alkavat brunssilla tyttöjen kanssa. Kotona odottaa kaapillinen Jimmy Choota ja Manolo Blahnikia. Kissanristiäisiä, taidenäyttelyn avajaisia, cocktailtilaisuuksia ja barhoppingia jokaiselle viikonpäivälle. Treffejä pari kertaa viikossa. Eläimellisiä yhdenillanjuttuja. Shoppailua. Vänkiä asuyhdistelmiä. Ihastuksia. Hurahduksia. Morkkiksia. Lounaita ravintolassa homobestiksen kanssa.

Valahtaako elämäntuska päälle? Minulla on yli 30 paria kenkiä, muttei varaa Manoloihin, koska sillä rahamäärällä maksan vuokrani. Minulla ei ole homobestistä, mutta tunnen biseksuaaleja. Riittääkö se?

Entäs noin muuten?

Bilettäminen. Tässä iässä ei ryypiskely juurikaan enää kiinnosta. Kännissä on kiva olla, mutta olen sitä harvoin. Sen sijaan, että katsoisin itsekseni hyvää leffaa, söisin juustoja ja nappaisin pari lasia punkkua, vedän leffan aikana suklaata ja kivennäisvettä. Minulla ei edes ole koskaan kotona alkoholia, paitsi nyt, koska sain synttärilahjaksi samppanjaa ja portviiniä. Barhopping on jees, jos baareissa ei ole sisäänpääsymaksuja, muuten ilta tulee kalliiksi. Homma onnistuu esimerkiksi Kontulassa. Haluanko bilettää Kontulassa? En.

Treffejä pari kertaa viikossa. Missä miehiä muka tapaa? Freelancer, joka työskentelee kotona ei koskaan edes tapaa miehiä. Sitä paitsi miehiä on kahta lajia, joko varattuja tai sitoutumiskammoisia. Ok, baarissa voi tavata, mutta mistä minä voin tietää kuinka montaa numeroa äijä on jo yrittänyt ennen kuin hiippaili minun viereeni?

Eläimelliset yhdenillanjutut. Niin varmaan. Jokainen tietää, ettei ensimmäinen seksikerta uuden ihmisen kanssa nosta tajuntaa kattoon, koska toisen nautintopisteitä ei vielä tunne. Se on täysin luonnollista ja normaalia. Mutta kun tähän yhdistää sen, ettei kaikista miehistä näy päällepäin ovatko he kiinnostuneita naisen nautinnosta lainkaan, voi homma yllättäen ollakin pelkkää esileikitöntä rynkytystä. Seksi on turhaa ilman orgasmia ja jos siitä ei ole edes vihiä, ei maksa vaivaa.

Shoppailu. Riippuu miten se määritellään. Ostin vastikään uudet kengät ja laukun. Mutta tänä kulutushysterian aikakautena shop ‘till you drop -elämäntapa on totaalisen edesvastuutonta. Jos siis hamstraa kuukausittain parilla sadalla eurolla vaatteita, joista 1) suurin osa roikkuu kaapissa vielä vuodenkin päästä hintalapun kanssa 2) käyttää niitä pari kertaa ja jättää lojumaan kaapinpohjalle, se ei ole seksikästä. Silloin tarvitsee terapiaa.

Vängät asuyhdistelmät. Teen siis töitä kotona. Siitä voi päätellä jo jotain. Meikkaan kuitenkin jokainen arkipäivä ja laitan hiukset kondikseen, muuten en tajua, että kyseessä on työpäivä.

Ihastuksia. Hurahduksia. Morkkiksia. Harvoin. Katso kohta Treffejä pari kertaa viikossa ja Eläimelliset yhdenillanjutut.

Mitä todellinen sinkkuelämä sitten on? Manoloiden puutteesta huolimatta ei ollenkaan yhtä purnaavaa tuskaa. Surku olla näin positiivinen. Blogitekstinä kuulostaisi paljon dramaattisemmalta, jos kertoisin itsestäni Miranda-esimerkin. Muistattehan sen jakson, jossa Miranda osti asunnon? Naapurin nainen kertoi hänelle, että edellinen asukas, yksinasuva nainen, oli ollut kuolleena ties kuinka kauan ja kun hänet vihdoin löydettiin, kissa oli syönyt puolet hänen kasvoistaan. Miranda ei ensin ollut millänsäkään, mutta kun hän huomasi soittavansa aina samaan kiinalaiseen ravintolaan tilatakseen aina samaa take-awayta, hän alkoi panikoida ja soitti Carrielle: “Olen yksin. Kun kuolen, kukaan ei huomaa sitä ja kissa syö naamani.” Toivuttuaan kriisistä hän varmuuden vuoksi kaatoi muutaman päivän ajan kissanruokakupin kukkuroilleen.

Näin eletään sinkkuelämää Helsinki-tyyliin:

Käydään tyttöjen kanssa brunssilla, taidenäyttelyissä, kuuntelemassa Dubrovnikissa kirjailijoita lukemassa uusinta teostaan, keikoilla, leffassa, syömässä töiden jälkeen upeaa ruokaa upeassa seurassa (silloin voi ottaa sitä viiniä). Pidetään leffamaratoneja kaverin kanssa, jolloin kitataan navat täyteen artisokan sydämiä, brietä, patonkia ja kaikkea muuta terveellisen epäterveellistä hässäkkää, mitä pöydälle vain mahtuu. Käydään klubeilla tanssimassa niin, että tukkaa on käytävä kuivaamassa vessan käsienkuivauspuhalluslaitteella. (Sen jälkeen majoitetaan kavereista neljä pieneen yksiöön. Sängyssä nukkuu kolme, tuolin pehmusteella yksi. Aamulla tarjoat kaikille buranat ja hoipertelette yhdessä pitsalle.) Käyt kokeilemassa uusia juttuja, vaikkapa tankotanssia. Kipaiset matkamessuilla, Vintage-messuilla ja kirjamessuilla.

Brunssi Kortteliravintola Lungissa

Helsingissä on niin paljon actionia, että joka päivä menettää jotakin. Ensi alkuun se syö sisältä ja alkaa pelätä elämätöntä elämää, mutta jossain vaiheessa huomaa uutta tulevan koko ajan tilalle. On silti ehdottoman tärkeää uskaltaa olla myös yksin omien ajatustensa kanssa, rauhassa ja hiljaisuudessa. Kaikista tärkeintä tässä elämässä on pystyä kohtaamaan itsensä ja oma sielunmaisemansa ja olla itsensä paras kaveri. Muutoin kaikki kalenterissa oleva meno muuttuu vain mitättömäksi hälyksi.

Sinkkuelämää-sarjan päättymisestä on vuosia, mutta Carrien glamoröösit elämänkoukerot leimaavat vieläkin sanaa sinkku. Joissakin se herättää suoranaista ärtymystä, esimerkiksi perheellisissä. “Minä ainakaan en jaksa lukea Facebookin tilateksteistä sellaista pintaliitoa kuin että missä baareissa taas on käyty ja kuinka taas on nautittu lattea jossain trendikkäässä kahvilassa. Se ei ole todellista elämää”, raivosi minulle eräs tuore isä. Jos minä joudun lukemaan sinun tilapäivityksiäsi siitä kuinka opetat kersaasi potalle tai kuinka taas on hampilääkäri tulossa, sinä saat piru vieköön lukea minun brunssailustani. Minun elämäni on yhtä todellista kuin sinun. Se, että ostan toisinaan uudet kengät ei tarkoita sitä, että olisin pinnallinen paska, jolla ei ole sydäntä. Se, että käyn baarissa ei tarkoita sitä, etteikö minussa olisi syvyyttä. Se, että käyn erilaisissa häppeningeissä ei tarkoita sitä, että yrittäisin paeta itseäni ihmishumuun.

Helsingin sinkkuelämä poikkeaa nykkiläisestä, mutta oman elämäni ainakin yhdistää sarjaan on se, että suomalaisen suurkaupungin mittakaavassa “I’m single and fabolous“. Ja kuten Carriellä, minullakaan ei ole kissaa, joka voisi syödä naamani.