keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Alkaaks mun kaa?

Kaisaniemen metrotunnelin taidetta

Ihastuksen tunne muistuttaa jokseenkin jakomielitautia. Yksi osa sinusta haaveilee yön hämyisinä hetkinä teistä kahdesta yhdessä ja tämä ajatus leviää koko kehoosi, kunnes huomaat hymyileväsi leveästi seinillä oleville varjoille ja kiität elämää sen kauneudesta. Mutta mitä enemmän toisesta haaveilet, sitä painostavammaksi tunne muuttuu. Pian ei enää riitäkään pelkkä haaveilu. Haluat hänet konkreettisesti pitämään sinua sylissä, silittämään hiuksiasi, suutelemaan nenänpäätäsi ja ehdottomasti vällyjen väliin. Ennen kuin huomaatkaan, pehmoinen onnellisuus on kääntynyt painostavaksi kaipuuksi, joka saa sinut riutumaan sen tuskaisen ajatuksen kanssa, ettette todellakaan ole yhdessä ja jotain olisi pakko tehdä asian muuttamiseksi.

Aloite. Tuo piikki perseessä. Odotatko miehen kilauttavan sinulle vai teetkö sen itse? Jos sinä etsit hänen nimensä kontakteista ja painat vihreää luuria, pitääkö hän sinua nymfomaanina, takertujana, pakkomielteisenä tai helppona? Vai olisiko hän imarreltu siitä, että nainen vaivautuu tekemään ensimmäisen siirron? Eihän tänä tasa-arvon aikana aloitteen enää pitäisi olla haarojen välistä kiinni.

Kyllä se on. Se, mitä miehet asiasta sanovat on täysin eri, mitä he tuntevat. Pitää paikkansa, että miehistä on äärimmäisen imartelevaa, jos nainen tekee aloitteen. He jopa toivovat sitä. He eivät aina jaksa olla niitä metsästäjiä, jotka juoksevat naaraiden perässä keihäs ojossa. Asiassa on kuitenkin mutta: naisen tekemä aloite on miehistä jees vain, jos se pätee seksiin. Miehet toivovat naisen tekevän aloitteen treffeistä, mutta kun nainen oikeasti sen tekee, mies tuntee itsensä kastroiduksi. Aloitteen tekeminen on miesten tehtävä. Heidän on saatava liehitellä, laittaa charminsa koetukselle, olla luolamies ja tuoda saalis sänkyyn. Jotkut sanovat sen olevan Y-kromosomissa ja maskuliininen vaatimus, jota ei pysty selittämään muuta kuin biologialla.

Mieslajilla on kuitenkin yksi alalaji, nimittäin suomalainen mies. Suomalainen mies ajattelee aivan samalla tavoin kuin yllämainitut lajitoverinsa, mutta suomalaisen miehen erottaa muun maalaisista se, että suomalainen mies ei tee aloitetta. Eräs kaverini totesi pohjalaisella itsevarmuudella: "Äitikin jo opetti, että jos odottaa miehen tekevän aloitteen, jää vanhaksi piiaksi." Hän oli iskenyt poikaystävänsä yksinkertaisesti menemällä tämän luokse, kehumalla tämän ulkonäköä ja pyytämällä treffeille. He ovat seurustelleet nyt vuosikausia.

Kävelin kerran Hakaniemestä Kruununhakaan, joka on noin kymmenen minuutin matka. Näin lyhyessä ajassa perässäni kulkevat kaksi etiopialaista miestä tulivat kohteliaasti juttelemaan. "Anteeksi neiti. Haluan vain sanoa, että sinulla on valtavan kaunis vartalo", toinen sanoi. Kiitin ystävällisesti ja jatkoin kävelyä. "Anteeksi vielä, mutta olisiko sinulla kiinnostusta lähteä kanssani kahville?", hän kysyi. Entä sitten amerikkalainen malli, jossa miehet tulevat juttelemaan kaupassa pakastealtaalla ja viiden minuutin päästä vaihdetaan numeroita. Tai ranskalainen tapa, jossa mies tulee kehumaan hiuksiasi kahvilassa ja tarjoutuu viemään sinut sekä viinipullon elokuviin ja iltakävelylle.

Suomalaisena naisena ja ylipäätään alfanaaraana olen tottunut tekemään aloitteita. Kerran Apollon lauantain väkihumussa minut kutsui hitaille syötävän ihana heppu. Musiikki muuttuikin jumputukseksi siinä hetkessä, kun astuimme tanssilattialle. Siinä me tanssahtelimme sylikkäin vetäen omat hitaamme, mutta ehdotin, että hän tulisi hakemaan minua viimeiseen tanssiin. Mies jäi odottelemaan vähän matkan päähän kaverinsa kanssa ja juuri silloin omat ystäväni halusivat lopettaa siltä erää. Mietin tuota miestä ja kysyin kannattaisiko minun pyytää hänen numeroaan. "No, jos näet hänet kiinnostavana, eikö se olisi aika järkevää", toinen ystävistäni totesi. Niinpä marssin miehen luokse ja kysyin haluaisiko hän lähteä kanssani joku päivä kahville. Vaihdoimme numerot ja tekstasin hänelle maanantaina. "Täytyy kyllä myöntää, että olin yllättynyt tästä. Ensin tulet pyytämään numeroa ja sitten vielä otat itse yhteyttä. Ajattelin, että minun miehenä kuuluu tehdä aloite ja soittaa sinulle", hän nauroi, mutta lisäsi olevansa todella otettu. "Tuli sellainen hyvä fiilis, että olet tosiaan kiinnostunut", hän jatkoi. Menimme kahville perjantaina ja ne olivat elämäni parhaimmat treffit. (Hommasta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä hän oli muuttamassa ulkomaille. Siis oikeasti. Minä tarkistin.)

Ensimmäisen aloitteeni tein 16-vuotiaana, kun olin kyllästynyt puolentoista vuoden ajan kestäneeseen flirttiin eikä poika tehnyt mitään asialle. Yritän aina olla tekemättä aloitetta, mutta yleensä se tarkoittaa kuukausien odottelua ja turhanpäiväistä flirttailua ja koska en jaksa pelejä tai mitään muutakaan toimintaa, jossa ei ole tavoitteita tai päämääriä, sorrun taas esittämään sen ensimmäisen kysymyksen.

Nyt olen kuitenkin päättänyt pidättäytyä aivan oikeasti. Olen nähnyt niin paljon vaivaa suhteiden eteen, että olen totaalisesti kuiviin imetty. Suomalainen mies saa minun osaltani istua kaikessa hiljaisuudessa omassa mökissään peläten naisen voimaa ja torjutuksi tulemista, sillä minulla ei ole mitään aikomusta raahata häntä sieltä pois. Kun joku minut haluaa, hän saa sen myös osoittaa. Ritareita ei enää ole, mutta vaatiikin suurempaa rohkeutta astua kentälle ilman haarniskaa, laittaa itsensä alttiiksi ja osoittaa välittävänsä. Kun mies uskaltaa tehdä tämän, olen löytänyt aarteen.

6 kommenttia:

  1. Ei se rajoitu vain suomalaisiin miehiin. Amerikkalaisella Reddit-sivustolla on kokoelma miesten muisteloita siitä, miten naiset ovat yrittäneet vihjailla tai ihan suoraan iskeä heitä, mutta he eivät ole tajunneet. Jotkut ovat tajunneet asian heti tilaisuuden jälkeen, toisilla on mennyt vuosia. Miehet eivät siis aina ole ilkeitä, osa on vain pahasti, pahasti kujalla. Yhtä kaikki, se syö miestä pahasti jälkikäteen...

    (Redditissä näkyy suoraan vain "parhaat" kommentit. Klikkaamalla eri kohdissa näkyviä "lataa lisää kommentteja"-linkkejä näkee lisää. Osa on siis piilossa ja siksi kommenttiketjut pomppivat pahasti.)

    VastaaPoista
  2. No hyvä, että se syö jälkikäteen. Jos on niin tampio, ettei tajua selkeää flirttiä, kärsiminen on täysin ansaittua.

    VastaaPoista
  3. Se tulee tosiaan yllätyksenä ettei tulekaan suomalaiselta naiselta avointa vittuilua vastaan lähestyessä, vaan nainen tekeekin itse aloitteen joskus harvoin.

    VastaaPoista
  4. Myönnän, että naiset osaavat olla tosi vittumaisia torjuessaan lähentely-yrityksiä. Pääasiassa baarissa se vain monesti menee siihen suuntaan, sillä känniläisiä tulee juttelemaan ja vonkumaan niin usein, että mitta tulee täyteen jossain vaiheessa ja sitten naiset tiuskivat myös normaaleille lähentelyille. Silti kohteliaisuus pitäisi aina muistaa.

    VastaaPoista
  5. Olen itse miettinyt tätä aivan samaa asiaa. Olen aina ollut suora, missä tahansa ihmissuhteessa, eikä aloitteen tekeminen ole koskaan ollut minulle ongelma, niin seksissä kuin flirtissäkään. Mutta tosiaan, olen myös huomannut että kyllä ne suomalaiset miehet ottavat aivan liian usein naisen aloitteentekemisen asenteella "takertuja, epätoivoinen" tms vaikka em. kuvaukset eivät todellakaan sovi minuun.
    Aloitteen tekeminen seksin osalta tosin koki melkoisen kolauksen ja muutti sitä huomattavasti, oli kommentti tapailemaltani mieheltä: "Tiiätkö, kyllä nainenkin voi haluta seksiä liikaa", joka perustui yhteen iltapäivään, jolloin hmm...oli draivi päällä..

    Olen myös tullut tulokseen, että en enää jaksa, nyt haluan tästä eteenpäin olla saalis, jahdattava, palkinto pitkän takaa-ajon jälkeen...we´ll see what happens... :)

    VastaaPoista
  6. Tuo onkin mielenkiintoinen asetelma, että kun nainen tekee aloitteen, sitä pidetään helposti epätoivon merkkinä tai sitten se tulkintaan, että on seksin perässä. Mikä muuttaisi tämän? Ei aavistustakaan. Seksi on sen verran herkkä ja henkilökohtainen asia, että siinä aloitteentekijänä on kamalaa tulla torjutuksi. Mutta siihenkin tottuu, jos oma libido on vilkkaampi kuin kumppanilla ja tulee torjutuksi kerta toisensa jälkeen... Ja miehetkin sen todella osaavat tehdä.

    VastaaPoista