Alkaaks mun kaa?

Kaisaniemen metrotunnelin taidetta

Ihastuksen tunne muistuttaa jokseenkin jakomielitautia. Yksi osa sinusta haaveilee yön hämyisinä hetkinä teistä kahdesta yhdessä ja tämä ajatus leviää koko kehoosi, kunnes huomaat hymyileväsi leveästi seinillä oleville varjoille ja kiität elämää sen kauneudesta. Mutta mitä enemmän toisesta haaveilet, sitä painostavammaksi tunne muuttuu. Pian ei enää riitäkään pelkkä haaveilu. Haluat hänet konkreettisesti pitämään sinua sylissä, silittämään hiuksiasi, suutelemaan nenänpäätäsi ja ehdottomasti vällyjen väliin. Ennen kuin huomaatkaan, pehmoinen onnellisuus on kääntynyt painostavaksi kaipuuksi, joka saa sinut riutumaan sen tuskaisen ajatuksen kanssa, ettette todellakaan ole yhdessä ja jotain olisi pakko tehdä asian muuttamiseksi.

Aloite. Tuo piikki perseessä. Odotatko miehen kilauttavan sinulle vai teetkö sen itse? Jos sinä etsit hänen nimensä kontakteista ja painat vihreää luuria, pitääkö hän sinua nymfomaanina, takertujana, pakkomielteisenä tai helppona? Vai olisiko hän imarreltu siitä, että nainen vaivautuu tekemään ensimmäisen siirron? Eihän tänä tasa-arvon aikana aloitteen enää pitäisi olla haarojen välistä kiinni.

Kyllä se on. Se, mitä miehet asiasta sanovat on täysin eri, mitä he tuntevat. Pitää paikkansa, että miehistä on äärimmäisen imartelevaa, jos nainen tekee aloitteen. He jopa toivovat sitä. He eivät aina jaksa olla niitä metsästäjiä, jotka juoksevat naaraiden perässä keihäs ojossa. Asiassa on kuitenkin mutta: naisen tekemä aloite on miehistä jees vain, jos se pätee seksiin. Miehet toivovat naisen tekevän aloitteen treffeistä, mutta kun nainen oikeasti sen tekee, mies tuntee itsensä kastroiduksi. Aloitteen tekeminen on miesten tehtävä. Heidän on saatava liehitellä, laittaa charminsa koetukselle, olla luolamies ja tuoda saalis sänkyyn. Jotkut sanovat sen olevan Y-kromosomissa ja maskuliininen vaatimus, jota ei pysty selittämään muuta kuin biologialla.

Mieslajilla on kuitenkin yksi alalaji, nimittäin suomalainen mies. Suomalainen mies ajattelee aivan samalla tavoin kuin yllämainitut lajitoverinsa, mutta suomalaisen miehen erottaa muun maalaisista se, että suomalainen mies ei tee aloitetta. Eräs kaverini totesi pohjalaisella itsevarmuudella: "Äitikin jo opetti, että jos odottaa miehen tekevän aloitteen, jää vanhaksi piiaksi." Hän oli iskenyt poikaystävänsä yksinkertaisesti menemällä tämän luokse, kehumalla tämän ulkonäköä ja pyytämällä treffeille. He ovat seurustelleet nyt vuosikausia.

Kävelin kerran Hakaniemestä Kruununhakaan, joka on noin kymmenen minuutin matka. Näin lyhyessä ajassa perässäni kulkevat kaksi etiopialaista miestä tulivat kohteliaasti juttelemaan. "Anteeksi neiti. Haluan vain sanoa, että sinulla on valtavan kaunis vartalo", toinen sanoi. Kiitin ystävällisesti ja jatkoin kävelyä. "Anteeksi vielä, mutta olisiko sinulla kiinnostusta lähteä kanssani kahville?", hän kysyi. Entä sitten amerikkalainen malli, jossa miehet tulevat juttelemaan kaupassa pakastealtaalla ja viiden minuutin päästä vaihdetaan numeroita. Tai ranskalainen tapa, jossa mies tulee kehumaan hiuksiasi kahvilassa ja tarjoutuu viemään sinut sekä viinipullon elokuviin ja iltakävelylle.

Suomalaisena naisena ja ylipäätään alfanaaraana olen tottunut tekemään aloitteita. Kerran Apollon lauantain väkihumussa minut kutsui hitaille syötävän ihana heppu. Musiikki muuttuikin jumputukseksi siinä hetkessä, kun astuimme tanssilattialle. Siinä me tanssahtelimme sylikkäin vetäen omat hitaamme, mutta ehdotin, että hän tulisi hakemaan minua viimeiseen tanssiin. Mies jäi odottelemaan vähän matkan päähän kaverinsa kanssa ja juuri silloin omat ystäväni halusivat lopettaa siltä erää. Mietin tuota miestä ja kysyin kannattaisiko minun pyytää hänen numeroaan. "No, jos näet hänet kiinnostavana, eikö se olisi aika järkevää", toinen ystävistäni totesi. Niinpä marssin miehen luokse ja kysyin haluaisiko hän lähteä kanssani joku päivä kahville. Vaihdoimme numerot ja tekstasin hänelle maanantaina. "Täytyy kyllä myöntää, että olin yllättynyt tästä. Ensin tulet pyytämään numeroa ja sitten vielä otat itse yhteyttä. Ajattelin, että minun miehenä kuuluu tehdä aloite ja soittaa sinulle", hän nauroi, mutta lisäsi olevansa todella otettu. "Tuli sellainen hyvä fiilis, että olet tosiaan kiinnostunut", hän jatkoi. Menimme kahville perjantaina ja ne olivat elämäni parhaimmat treffit. (Hommasta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä hän oli muuttamassa ulkomaille. Siis oikeasti. Minä tarkistin.)

Ensimmäisen aloitteeni tein 16-vuotiaana, kun olin kyllästynyt puolentoista vuoden ajan kestäneeseen flirttiin eikä poika tehnyt mitään asialle. Yritän aina olla tekemättä aloitetta, mutta yleensä se tarkoittaa kuukausien odottelua ja turhanpäiväistä flirttailua ja koska en jaksa pelejä tai mitään muutakaan toimintaa, jossa ei ole tavoitteita tai päämääriä, sorrun taas esittämään sen ensimmäisen kysymyksen.

Nyt olen kuitenkin päättänyt pidättäytyä aivan oikeasti. Olen nähnyt niin paljon vaivaa suhteiden eteen, että olen totaalisesti kuiviin imetty. Suomalainen mies saa minun osaltani istua kaikessa hiljaisuudessa omassa mökissään peläten naisen voimaa ja torjutuksi tulemista, sillä minulla ei ole mitään aikomusta raahata häntä sieltä pois. Kun joku minut haluaa, hän saa sen myös osoittaa. Ritareita ei enää ole, mutta vaatiikin suurempaa rohkeutta astua kentälle ilman haarniskaa, laittaa itsensä alttiiksi ja osoittaa välittävänsä. Kun mies uskaltaa tehdä tämän, olen löytänyt aarteen.