keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Nalkuttava ämmä
Myönnän. Minulla on toisinaan ongelmia naiseuden kanssa. Joskus tuntuu, että olen aivan pihalla naisten aivoituksista. En kestä vihjailuja, mököttämistä tai mäkättämistä enkä todellakaan ole mikään ajatustenlukija. Facebookin tykkäämissivustoilla törmäsin tällaiseen tekstiin, joka tiivistää sen, mitä yleensä mielletään tyypilliseksi naiseudeksi:
Tapahtuipa eräänä päivänä kotona:
- (mies) Ostin sulle kukkasia.
- (vaimo) Jaa. Miksi?
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut, etten mä koskaan osta kukkia ja kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niin kuin sijoittaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia, kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi, että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan, miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia? Ainoastaan silloin, kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin, kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli. Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt, että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Totta kai mä haluan sua!
- Huomaa, että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvittää!
- Miksi sä taas huudat?
- Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman, että on joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt onko jotain ruokaa. Luuletko, että mä olen täällä sua varten palvelemassa ja pyllistelemässä heti, jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni, että tuon huomasit, että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niin kuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua, kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä, että mä en tosiaan enää tuo kukkia.
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut, kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!
Niin. Olen silloin tällöin katsellut telkkarista Bridezilla-ohjelmaa, jossa vauhkoontuneet morsmaikut pompottelevat kaasojen lisäksi tulevaa aviomiestään. Istuin järkyttyneenä tuijottamassa sitä kuinka törkeästi naiset kohtelevat siippaansa. Tämä on esimerkki väärinkäsitetystä Girl Power -käsitteestä. Sen piti tarkoittaa sitä, että naisilla on oikeus seistä tasa-arvoisena miehen rinnalla, ei potkia vastakkaista sukupuolta palleihin.
Liian monet naiset pitävät täysin oikeutettuna sitä, että he kohtelevat miehiä kuin saastaa ja pakottavat näitä tossun alle. Sen he tekevät mielestään siksi, että ovat muka vahvoja naisia, jotka uskaltavat sanoa, mitä haluavat ja myös vaatia sitä. Kirjoitin vahvuuden määritelmistä tekstissä Mä olen vahva ja itsenäinen! Niitä valitettavan sankka naisjoukko noudattaa.
Mäkättämisen aiheita löytyy vaikka maton alta, kun väkisin lähtee etsimään. “Aiotko tosiaan laittaa tuon paidan?” “Et sitten jaksanut viedä roskia.” “Taasko sä katsot koripalloa?” “Menit sitten ostamaan autoon uuden vepaston kysymättä multa.” Pari entistä työkaveriani eivät antaneet miestensä siivota lainkaan, koska nämä tekivät sen väärin. Sen piti tapahtua heidän tavallaan ja heillä on siihen oma menetelmänsä, jota mies ei ymmärrä. Onko siivoamiseen joku yhdenlainen menetelmä? Minä luulin, että puhdas lopputulos riittää. Ehkä minäkin siivoan väärin. “Jätit sitten vessanpöntön pikkukannen taas ylös!” Jos nainen saa valittaa tällaisesta, minusta miehillä on oikeus valittaa siitä, että nainen jättää pikkukannen aina alas. “Miksi sä aina puristat hammastahnatuubia keskeltä?!” Minulla on tähän ratkaisu: ostakaa omat hammastahnat.
Suomalainen nainen on aina ollut voimakas persoona, mutta se on perinteisesti tarkoittanut Niskavuoren naisten tyyppisiä vähemmän eteerisiä olentoja, jotka kantavat harteillaan vastuun työstä ja perheestä mukisematta. He hoitavat pakolliset hommat ja hyväksyvät rankat olosuhteet. Niistä on vain selvittävä eikä valittaminen mitään paranna. Perheen matriarkka pitää huolta heikommista ja on valmis puolustamaan tarpeen vaatiessa vaikka koko sukua. Nalkuttava ämmä ei edes pääse matriarkaksi, sillä todellinen matriarkka osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Mihin siis hävisi niskavuorelaisuus? Siihen, että siirryttiin pelloilta kaupunkeihin. On liian vähän tekemistä ja liikaa aikaa vatvoa turhia asioita. Ja siihen, että kaikki on nykyään niin helppoa, että draamaa pitää keksiä itse. Lähin riitakumppani on luonnollisesti mies, koska miehet ovat alistaneet naisia tuhansia vuosia ja ansaitsevat iskuja silloin tällöin. Mokomat kusipäät.
Nalkutukseen ei valitettavasti ole parannuskeinoa, sillä mäkättävät ämmät eivät usko tekevänsä mitään väärin ja jos heille yrittää siitä sanoa, se käännetään ojentajan viaksi ja haetaan sille oikeutusta kavereilta, jotka taasen ovat hissukoita. Nalkuttavilla ämmillä kun on tapana hamuta kavereikseen sellaisia saadakseen pönkitystä itsetunnolleen olemalla ryhmän pelätty kuningatar, jota kukaan ei uskalla haastaa. Kaverit pelkäävät räjähdysherkkää narttua eivätkä näin ollen uskalla sanoa kuinka huonosti tämä on miestään kohdellut. Niinpä he myötäilevät ja päivittelevät miehen vaikeaa käytöstä ja nalkuttaja saa varmuuden siitä, että hän on ollut oikeassa koko ajan. Koska homma menee näin, ainut asia mikä heidät voi herättää on se, että miehet peräkanaa jättävät heidät. Sitä ei yleensä tapahdu. Bridezillassakin miehet jaksavat ja jaksavat. En tiedä, mistä heille sitä voimaa siunaantuu. Todennäköisesti tämä johtuu meille syötetyistä opeista, joiden mukaan suhteessa on tehtävä kompromisseja. Kukaan vain ei kerro, missä menee kompromissin ja kynnysmaton raja.
Se menee yksinkertaisesti siinä, että päivät kuluvat enemmän huonoissa kuin hyvissä tunnelmissa eikä keskustelu auta muuttamaan tilannetta. Vaatii enemmän rohkeutta lähteä kuin jäädä. Joskus on hyvä valita tuo ensimmäinen vaihtoehto.
Tapahtuipa eräänä päivänä kotona:
- (mies) Ostin sulle kukkasia.
- (vaimo) Jaa. Miksi?
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut, etten mä koskaan osta kukkia ja kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niin kuin sijoittaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia, kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi, että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan, miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia? Ainoastaan silloin, kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin, kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli. Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt, että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Totta kai mä haluan sua!
- Huomaa, että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvittää!
- Miksi sä taas huudat?
- Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman, että on joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt onko jotain ruokaa. Luuletko, että mä olen täällä sua varten palvelemassa ja pyllistelemässä heti, jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni, että tuon huomasit, että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niin kuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua, kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä, että mä en tosiaan enää tuo kukkia.
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut, kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!
Niin. Olen silloin tällöin katsellut telkkarista Bridezilla-ohjelmaa, jossa vauhkoontuneet morsmaikut pompottelevat kaasojen lisäksi tulevaa aviomiestään. Istuin järkyttyneenä tuijottamassa sitä kuinka törkeästi naiset kohtelevat siippaansa. Tämä on esimerkki väärinkäsitetystä Girl Power -käsitteestä. Sen piti tarkoittaa sitä, että naisilla on oikeus seistä tasa-arvoisena miehen rinnalla, ei potkia vastakkaista sukupuolta palleihin.
Liian monet naiset pitävät täysin oikeutettuna sitä, että he kohtelevat miehiä kuin saastaa ja pakottavat näitä tossun alle. Sen he tekevät mielestään siksi, että ovat muka vahvoja naisia, jotka uskaltavat sanoa, mitä haluavat ja myös vaatia sitä. Kirjoitin vahvuuden määritelmistä tekstissä Mä olen vahva ja itsenäinen! Niitä valitettavan sankka naisjoukko noudattaa.
Mäkättämisen aiheita löytyy vaikka maton alta, kun väkisin lähtee etsimään. “Aiotko tosiaan laittaa tuon paidan?” “Et sitten jaksanut viedä roskia.” “Taasko sä katsot koripalloa?” “Menit sitten ostamaan autoon uuden vepaston kysymättä multa.” Pari entistä työkaveriani eivät antaneet miestensä siivota lainkaan, koska nämä tekivät sen väärin. Sen piti tapahtua heidän tavallaan ja heillä on siihen oma menetelmänsä, jota mies ei ymmärrä. Onko siivoamiseen joku yhdenlainen menetelmä? Minä luulin, että puhdas lopputulos riittää. Ehkä minäkin siivoan väärin. “Jätit sitten vessanpöntön pikkukannen taas ylös!” Jos nainen saa valittaa tällaisesta, minusta miehillä on oikeus valittaa siitä, että nainen jättää pikkukannen aina alas. “Miksi sä aina puristat hammastahnatuubia keskeltä?!” Minulla on tähän ratkaisu: ostakaa omat hammastahnat.
Suomalainen nainen on aina ollut voimakas persoona, mutta se on perinteisesti tarkoittanut Niskavuoren naisten tyyppisiä vähemmän eteerisiä olentoja, jotka kantavat harteillaan vastuun työstä ja perheestä mukisematta. He hoitavat pakolliset hommat ja hyväksyvät rankat olosuhteet. Niistä on vain selvittävä eikä valittaminen mitään paranna. Perheen matriarkka pitää huolta heikommista ja on valmis puolustamaan tarpeen vaatiessa vaikka koko sukua. Nalkuttava ämmä ei edes pääse matriarkaksi, sillä todellinen matriarkka osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Mihin siis hävisi niskavuorelaisuus? Siihen, että siirryttiin pelloilta kaupunkeihin. On liian vähän tekemistä ja liikaa aikaa vatvoa turhia asioita. Ja siihen, että kaikki on nykyään niin helppoa, että draamaa pitää keksiä itse. Lähin riitakumppani on luonnollisesti mies, koska miehet ovat alistaneet naisia tuhansia vuosia ja ansaitsevat iskuja silloin tällöin. Mokomat kusipäät.
Nalkutukseen ei valitettavasti ole parannuskeinoa, sillä mäkättävät ämmät eivät usko tekevänsä mitään väärin ja jos heille yrittää siitä sanoa, se käännetään ojentajan viaksi ja haetaan sille oikeutusta kavereilta, jotka taasen ovat hissukoita. Nalkuttavilla ämmillä kun on tapana hamuta kavereikseen sellaisia saadakseen pönkitystä itsetunnolleen olemalla ryhmän pelätty kuningatar, jota kukaan ei uskalla haastaa. Kaverit pelkäävät räjähdysherkkää narttua eivätkä näin ollen uskalla sanoa kuinka huonosti tämä on miestään kohdellut. Niinpä he myötäilevät ja päivittelevät miehen vaikeaa käytöstä ja nalkuttaja saa varmuuden siitä, että hän on ollut oikeassa koko ajan. Koska homma menee näin, ainut asia mikä heidät voi herättää on se, että miehet peräkanaa jättävät heidät. Sitä ei yleensä tapahdu. Bridezillassakin miehet jaksavat ja jaksavat. En tiedä, mistä heille sitä voimaa siunaantuu. Todennäköisesti tämä johtuu meille syötetyistä opeista, joiden mukaan suhteessa on tehtävä kompromisseja. Kukaan vain ei kerro, missä menee kompromissin ja kynnysmaton raja.
Se menee yksinkertaisesti siinä, että päivät kuluvat enemmän huonoissa kuin hyvissä tunnelmissa eikä keskustelu auta muuttamaan tilannetta. Vaatii enemmän rohkeutta lähteä kuin jäädä. Joskus on hyvä valita tuo ensimmäinen vaihtoehto.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Ystäville
Sinä koputat.
Näen kasvosi ikkunassa.
Minun ei tarvitse ryntäillä ja työntää tavaroita tyynyjen alle.
Ei tarvitse hävetä, vaikka silitystä odottavat vaatteet riippuvat tuolilla.
Ei tarvitse etsiä parhaita kuppeja.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, vaikka kaapissa on vain rikkinäisiä keksejä.
Tule sisään.
Keitetään kahvia.
No, mitä uutta?
- Pam Brown -
Näen kasvosi ikkunassa.
Minun ei tarvitse ryntäillä ja työntää tavaroita tyynyjen alle.
Ei tarvitse hävetä, vaikka silitystä odottavat vaatteet riippuvat tuolilla.
Ei tarvitse etsiä parhaita kuppeja.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, vaikka kaapissa on vain rikkinäisiä keksejä.
Tule sisään.
Keitetään kahvia.
No, mitä uutta?
- Pam Brown -
lauantai 29. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
15.
Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.
- Eeva Kilpi -
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.
- Eeva Kilpi -
torstai 27. tammikuuta 2011
Mies ja ego
Miehinen itsetunto on siitä mielenkiintoinen seikka, että se on helposti särkyvä. Mies haavoittuu helposti. Miehellä on kaksi tapaa käsitellä tätä tilannetta. Ensimmäinen on se, että hän yrittää liimata säröjä yhteen alkamalla pukiksi saadakseen kerta toisensa perään todistelua siitä, että viehätysvoima on vielä tallella. Toinen on se, että hän ratkeaa ryyppäämään. Ei ole mikään ihme, että syrjäytyneet Suomessa ovat juuri miehiä. Naiset selviävät mistä tahansa. 2000-luvun tienoilla kulttikirjaksi nousseessa, Eve Enslerin Vaginamonologeissa muun muassa Bosnian sodassa järkyttäviä tapahtumia kokeneet naiset kertovat elämäntarinaansa avoimesti. Heitä sattuu, mutta he selviävät. Sodassa olleet miehet masentuvat ja alkoholisoituvat tai tekevät itsemurhan. Nainen on luotu kestämään, luomaan ja ylläpitämään elämää.
Sotiin tai syrjäytymiseen verrattuna ihmissuhteiden koukerot eivät paina paljon mitään. Mutta otetaan ne nyt vertailukohdaksi puhuttaessa miehen särkyväisyydestä, sillä tämän ominaisuuden vuoksi heillä on tarve valita nainen, jota he eivät koe uhkana. Uhkana he taasen kokevat sellaisen, joka tietää mitä haluaa ja uskaltaa sitä pyytää. Sellaisen, joka haastaa hänet älyllisesti. Sellaisen, joka uskaltaa olla oma itsensä. Sellaisen, jolla on karismaa ja ryhtiä.
Mies haluaa maantienvärisen, hajuttoman ja mauttoman hiirulaisen, joka on passiivinen, hieman alistuva ja nostaa hänet pikkuisen jalustalle. Mieshän haluaa ihailua. Ja osittain hän haluaa, että hänen naistaankin ihaillaan, mutta tosipaikan tullen hän järkyttyy muiden miesten tälle suomasta huomiosta, sillä se iskee sisällä lymyilevään epävarmuuteen. “Hänhän voi lähteä jonkun toisen matkaan! Paras valita sellainen, johon ei niin kiinnitetä huomiota.”
Korostan, etten tarkoita hiirulaisella maantienväristä ponihäntää ja harmaata gollege-paitaa. Tarkoitan sellaista, jonka olemus huokuu: "Anteeksi, että olen olemassa. Ettehän vain huomaa minua täältä seinän vierestä?" Tällainen asenne on lisäksi ihmiselle itselleen hyvin haitallista, sillä he joutuvat helposti kynnysmatoiksi - myös parisuhteessa. Siitä ei voi myöskään syyttää heitä, koska jokaisen itsetunnossa on aukkoja, täydellistä eheyttä ei ole olemassakaan. Itsensä rakastaminen on useamman elämän prosessi ja meidän kaikkien olisi laitettava se ykköseksi Things to do -listalle.
Miehiä taas voi näpäyttää hyvällä omalla tunnolla. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Naisilla on enemmän valtaa ja voimaa kuin koskaan aikaisemmin ja luulisi nykymiehenkin pysyvän sen perässä. Vaikka en sovinismia hyväksykään missään muodossa, on toisaalta ymmärrettävää, että 60-vuotiaat äijät kieltäytyvät leipomasta tai pyyhkimästä pölyjä ja jos heidän vaimonsa yhtäkkiä alkaa sellaista vaatia, he saavat slaagin. He ovat sellaisen ajanjakson kasvatteja, jolloin mies oli kukkona tunkiolla. Oman ikäluokkani miehistä ei kuitenkaan uskoisi, että heidän itsetuntoaan nakertaa se, että nainen esimerkiksi sängyssä avoimesti kertoo mistä pitää ja mitä toivoisi miehen tekevän. Mutta niin vain on. Kertooko se siitä, että epävarmuus on miehen geeneissä? Ehkä. Tai sitten se johtuu siitä, että he ovat näiden kuusikymppisten kasvattamia.
Eikö sellainen mies olisikin ihana, jonka kanssa voisi olla täydellisesti ja läpikotaisin oma itsensä. Joka haluaa pitää sinua julkisesti kädestä ja esitellä ylpeänä kavereille. Joka rakastaisi sitä, että saat hänet nauramaan ja sitä, että hän voi käydä sinun kanssasi mitä mielenkiintoisempia keskusteluja yömyöhälle. Hän nauttisi siitä, että otat valovoimaisuudellasi tilan haltuusi astuessasi ovesta sisään ja myös siitä, että olet lämmin ja sydämellinen itseäsi ja muita kohtaan.
Sulje silmäsi ja kuvittele häntä. Sitten avaa ne. Hän on todella olemassa.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Mä olen vahva ja itsenäinen!
Kun miehiltä kysytään, millainen nainen heitä kiehtoo he vastaavat pääpiirteittäin näin:
“Naisen on oltava vahva ja itsenäinen. Hänen on tiedettävä kuka hän on, mitä hän haluaa ja oltava sinut itsensä kanssa. Mikään ei ole niin seksikästä kuin itsevarmuus.”
Naiset muuten sanovat samaa miehistä.
Haaveessa on paljon sulateltavaa ensinnäkin sen vuoksi, että ihmiset käsittävät vahvuuden ja itsevarmuuden eri tavoin. Yleensä ne mielletään kovaääniseksi mesoamiseksi.
Nimittäin:
Se, että ihminen julistaa: “En tarvitse ketään”, on merkki suojamuurista, jonka hän on rakentanut välttyäkseen pettymyksiltä. Hänellä voi olla ryhti kuin heinäseipäällä, mutta sisältä hän on haavoista pehmeä.
Se, että tyyppi julistaa kovaan ääneen rakastavansa itseään juuri sellaisena kuin on, on merkki siitä, että hänellä on tarve todistella sitä ensisijaisesti itselleen ja huutamalla sitä mahdollisimman monelle hän hakee oikeutusta muilta olla sellainen kuin hän on. “If you have to say you‘re a lady, you‘re not”, sanoi Billie Holiday. Pätee kaikkeen.
Joillakin on tarve kimittää: “I‘m a bitch, deal with it!” Itsevarma ihminen ei ole koskaan narttu. Veemäisyys toisia kohtaan kertoo nimenomaan epävarmuudesta. Sillä tavoin yritetään peittää omaa huonoa itsetuntoa painamalla muita alemmas, jotta itse voisi nousta heidän yläpuolelleen edes jollain keinoin. Terveellä itsetunnolla varustettu yksilö tietää, ettei hänen tarvitse latistaa muita ollakseen arvokas. Tämä sama pätee myös pomotteluun.
Lause: “Mä olen vain rehellinen ja sanon oman mielipiteeni. Jos et kestä sitä, se on sun ongelma”, menee edelliseen narttukategoriaan. Kyse on ennen kaikkea latistamisesta, joka taas juontuu huonosta itsetunnosta. Kyllähän mieleltään terve ihminen osaa hyvät käytöstavat ja tietää, koska pitää suunsa kiinni. Toisen tarkoituksellinen loukkaaminen ei todellakaan ole merkki vahvuudesta, päinvastoin. Suoruus on aina julmuutta eikä sillä ole mitään tekemistä rehellisyyden kanssa.
Tällaisten ihmisten lähellä on erittäin tukala olla ja heidän kanssaan on vaikea muodostaa terveitä ja toimivia ihmissuhteita sen vuoksi, että asioiden on yleensä hoiduttava vain ja ainoastaan heidän tavallaan. He eivät anna tilaa toiselle olla sitä mitä tämä on ja pyrkivät jatkuvasti muuttamaan ympärillään olevia ihmisiä. Mutta oletko huomannut, että kun itse muutut, muuttuvat myös ympärillä olevat? Mitä enemmän sinulle tulee itsevarmuutta, sitä vähemmän joudut enää riitoihin, ihmissuhteesi muuttuvat harmonisemmiksi ja vedät puoleesi tasapainoisia ja hyväntuulisia ihmisiä. Kurjuus vetää puoleensa kurjuutta, ilo iloa. Takuulla olet huomannut ja se johtuu juuri kasvaneesta itsetunnostasi, sisäisestä tasapainosta ja harmoniasta. Jos et sittenkään ole sitä vielä pannut merkille, noita ominaisuuksia kannattaa alkaa haalimaan.
Kypsymättömät ihmiset lankeavat veemäiseen kovaäänisyyteen helposti. He pitävät toisen “vahvuudesta” ja muutaman kuukauden päästä he huomaavat kulkevansa ihmissuhteessaan munankuorilla.
Mutta haluavatko miehet todellakin vahvan naisen? Siitä lisää seuraavassa tekstissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)