maanantai 11. lokakuuta 2010

Rakkausuutisia

Parina viime viikkona olen törmännyt vahingossa useisiin rakkautta ja seksiä koskeviin uutisiin, mikä on erittäin piristävää. Mieluummin luen uutisia näistä aiheista kuin Kiinan apulaiskalastusministerin Norjan vierailusta. Seuraavaksi siis suhdeuutisia:

Herkät sormenpäät, helppo orgasmi

The Journal of Sexual Medicine julkaisi syyskuussa tutkimuksen, jonka mukaan naisen orgasmiherkkyys selviää sormenpäistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu, että seksuaalisen aktiivisuuden hiipuminen on yhteydessä naisten tuntoaistin vähenemiseen. Niinpä tutkijat tarkastelivat 70 iältään 18-30-vuotiasta naista, joilta he tuntoaistin herkkyyden lisäksi mittasivat psyykkisiä defenssimekanismeja. Naiset toimittivat selvityksen seksuaalisesta aktiivisuudestaan sekä orgasmien saannista yhdyntöjen, itsetyydytyksen, suuseksin ja anaaliseksin yhteydessä.

Tuloksien mukaan naiset, jotka saavat orgasmin yhdynnässä, ovat myös sormenpäiltään herkempiä. Muilla tavoin saaduilla orgasmeilla ei huomattu yhteyttä tällaiseen tuntoherkkyyteen. Tästä kertoi Ilta-sanomat.

Ehkäisy kondikseen 12-vuotiaana

Lamprecht AG, Sveitsin johtava kondomivalmistaja tuo markkinoille 12-vuotialle suunnattuja kortsuja. Hotshot extra small on kehitetty nimenomaan Britannian markkinoille, koska teiniraskaudet alkavat pikkuhiljaa räjähtää maassa käsiin. Siinä missä normaali kondomi on läpimitaltaan reilut 5 senttiä, Hotshot on 4,3. Asiasta uutisoi Ilta-sanomat.

Romanttista, romanttista!

Onko romanttinen rakkaus vain parin vuoden varvi vai voiko se säilyä vuodesta toiseen? Kyllä voi ja luonnollisesti se lisää tyytyväisyyttä koko elämää kohtaan.  Helsingin Sanomat kertoo Stony Brookin yliopiston tehneen yhteenvedon 25 tutkimuksesta, joissa oli mukana yli 6000 henkilöä. Tulosten mukaan romanttinen rakkaus voi kestää aivan hyvin myös pitkissä parisuhteissa ja jos tämä onnistuu, ovat kumppanukset onnellisempia kuin muunlaisissa suhteissa elävät.

Tutkimuksessa tunteet jaettiin romanttiseen rakkauteen, intohimoiseen rakkauteen ja kumppanuusrakkauteen. Intohimoinen rakkaus määriteltiin romanttiseksi rakkaudeksi, jossa on mukana hieman pakkomielteisyyttä (vertaa Romeo ja Julia). Tutkimuksen mukaan mitä paremmat pisteet pariskunnat kahmivat romanttisessa rakkaudessa, sitä tyytyväisempiä he olivat elämäänsä. Jos suhde oli lässähtänyt kumppanuudeksi, myös ihmiset olivat lässähtäneitä. Intohimoista rakkautta tuntevat olivat iloisia kyllä lyhyissä suhteissaan, mutta eivät pitkissä.

Parisuhde vie kaksi ystävää

Ovatko kaverisi menneet sekaisin kumppanistaan? Niinhän sitä tuppaa tapahtumaan. Ongelma on niin universaali, että Oxfordin yliopisto teki siitä jopa tutkimuksen. Tulosten mukaan rakastumisen hinta on kaksi ystävää, informoi Hesari.

Tutkimukseen haastateltiin 540 täysi-ikäistä ja tarkasteltiin sitä, millä tavoin ystävyyssuhteet muuttuivat parisuhteen myötä. Keskimäärin läheisten ystävien määrä putosi viidestä kolmeen rakastumisen vuoksi. Ihmisillä on siis keskimäärin viisi läheistä ihmistä, mutta parisuhteessa olevat ilmoittivat luvuksi neljä. Ja koska yksi heistä on tämä uusi kumppani, he ovat pudottaneet kaksi pois.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Sit On My Face

Monty Pythonin kaunis, romanttinen kipale ;)




Sit on my Face and tell me that you love me,
I'll sit on your face and tell you I love you too
I love to hear you oralize, when i'm between your thighs, you blow me away.

Sit on my face and let my lips embrace you,
I'll sit on your face and then I'll love you truly.

Life can be fine if we both 69, If we sit on our faces in all sorts of places and play till we're blown away.

10.

Äidit aina sanovat, että jonakin päivänä tapaamme Sen Oikean... muistuttaisin kuitenkin, että he myös kielsivät uimasta kuukautisten aikana.

- Kathy Lette, kirjailija -

tiistai 28. syyskuuta 2010

Koron päässä seksikkäästä

Kärvisteletkö korkokengissä, vaikka lenkkarit olisivat enemmän sinun juttusi? Painavatko orastavat liikavarpaat, mutta lääkärin kehotuksesta huolimatta haluaisit välttämättä pitäytyä korkokengissä, koska et tunne itseäsi viehättäväksi ilman? Onko sinusta korkokengät loistava keino kiertää mies pikkusormen ympärille?

Näillä perustella ei kannata. Newcastlessa Briteissä sijaitsevassa Northumbrian yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan miehet eivät huomaa, onko naisilla korkokengät vai ei. Asiasta kertoi Times Newsfeed.

Tutkimus on osa suurempaa, evoluutiopsykologiaa käsittelevää kokonaisuutta, jossa pyritään selvittämään millaisia signaaleja miehet ja naiset lähettävät tanssiessaan ja kävellessään. Polttopisteeseen otettiin korkokengät, sillä tutkijat halusivat nähdä millä tavoin korkokenkien tuomat muutokset kehossa herättävät kiinnostusta miessukupuolessa. Korkokengät suoristavat ryhtiä, pidentävät sääriä, korostavat takapuolta ja tiukentavat keskivartaloa, koska löntystäjät eivät pysy niillä pystyssä. Ja miten miehet näihin muutoksiin suhtautuivat? No, eivätpä juuri mitenkään.

On takuuvarmaa, että naiset eivät pitäisi kokkareita, jos eivät pyrkisi tekemään edes jonkinlaista vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen. Mutta kun niihin on tottunut, sen jälkeen on vaikea edes kuvitella muuta. Ne muodostuvat osaksi minäkuvaa ja identiteettiä. Itse olen aikaisemmin kokenut koko naiseuteni kärsivän siitä, jos laitan lätyskäkengät. Koska olen lyhyt ja kävelen nopeasti sekä pienin askelin, lättänillä tunnen oloni pikkutytöksi vipeltäessäni Aleksanterin kadun kello viiden ruuhkassa.

Muutettuani Helsingin keskustaan, minun on ollut pakko opetella nielemään lättänät pohjat. Jos nimittäin juoksen läpi Senaatintorin ja vielä päälle Kampin mukulakivillä päällystetyt tiet yhdeksän senttimetrin koroissa (ja jos joudun tekemään tätä parikin kertaa viikossa), jalat eivät kestä. Niinpä ostin muutaman kuukauden tuskasession jälkeen ballerinat ja varrelliset mustat, tyylikkäät Bronxin nahkaiset lätyskäkengät. Minulla meni lähes vuosi ennen kuin tunsin itseni naiseksi niiden kanssa. Sen sijaan, että olisin tuntenut itseni seksikkääksi, tunsin itseni lystikkääksi. Ja mieluummin olen seksikäs kuin lystikäs. Sitten hoksasin kuinka haitallista on ajatella seksikkyyden olevan kiinni ulkoisista tekijöistä. Kyllähän se tiedetään: seksikkyys lähtee sisältäpäin. Leopardihame ja ylipolven saappaat näyttävät säälittäviltä, jos ne ovat epätoivoinen yritys olla viettelevä. (Leopardihame on kyllä säälittävä aina. Paitsi ehkä Jessica Alballa. Tai Megan Foxilla.)

Päätin korjailla haitallista ajatusmalliani ja pakotin itseni pitämään lätyskäkenkiä julkisilla paikoilla. Vanhat tavat istuvat sitkeässä ja kuten sanottu, meni ainakin vuosi ennen kuin totuin niihin. Ehkä en ole täysin tottunut vieläkään. Mutta kun tarkastelen kaupungilla sitä naisten määrää, joka kävelee käsi kädessä poikaystävänsä kanssa jalassaan korottomat kengät - tai vielä erikoisempaa: lenkkarit - olen ajatellut, että ehkä miehet eivät todellakaan välitä naisten kengistä tai korkojen tuomasta seksikkään keinuvasta kävelystä, kauniista ryhdistä ja pitkistä sääristä. Ehkä he vain katsovat ihmistä. Ehkä miehet eivät edes kaipaa seksikästä naista, ehkä he haluavat lystikkään naisen. Sellaisen, joka vaikuttaa lämpimältä ja viattomalta, helposti lähestyttävältä ja kotoisalta. Parisuhde muodostetaan juuri sellaisen naisen kanssa, ei vampin kanssa.

Silti olen korkokenkäaddikti, liikavarpaiden uhallakin. Olen huomannut sen erityisesti viime aikoina mielenkiintoisen reaktion myötä: alan haukkoa henkeä ja tunnen rakkautta jäljitteleviä tunteita nähdessäni kauniita korkokenkiä. Näin kävi viimeksi eilen kulkiessani Bulevardilla Minna Parikan liikkeen ohi.

Lisäksi huokailin katsoessani videota korkokenkien sesongista. Onneksi kodissani on hyvä äänieristys.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kiitän ja kumarran!

Sain palkinnon, wau! Verolina H blogissaan Single&Stunning antoi minulle Beautiful Blogger palkinnon, josta olen niiiiin iloinen! Lämpöinen kiitos Verolina ja ihanaa, jos saat blogistani oivalluksia!





Tämän myötä minun on kirjoitettava itsestäni muutama tunnustus. Mietin millaisia luurankoja tässä olisi hyvä päästellä ja päädyin sitten pysymään suhteellisen neutraalissa linjassa:

1. Minulla on 39 paria kenkiä, joista 6 on Bronxin. Rakastan Bronxia. Harva merkki kykenee yhdistämään upean lestin estetiikkaan niin pätevästi kuin se.

2. Olen ollut suurimman osan elämästäni sokeririippuvainen, mutta viime vuosina olen löytänyt siihen pätevän ratkaisun. Pidän viikonloppuna pari karkkipäivää, jolloin syön itseni niin ähkyyn kaikenlaisia epäterveellisyyksiä, että maanantaina kehoni huutaa kaurapuuroa ja kattilallista parsaa.

3. Mielestäni kaikista seksikkäin miestyyppi on skeittarit. He saavat minut heikoksi, en voi sille mitään. Tämä on ikävää, sillä 30-vuotiaita skeittareita ei tule vastaan edes kerran kuukaudessa.

4. En siedä hitaasti käveleviä ihmisiä. Minusta he ovat saamattomia ja laiskoja ja haluaisin toisinaan huitaista heitä sateenvarjolla.

5. Kun pienenä muut fanittivat New Kids On The Blockia tai muita teinihässäköitä, minä olin päättömän rakastunut Charles Chapliniin, vaikka olin 12-vuotias. Tumma mies, jolla on mieletön huumorintaju, mikä sen parempaa!

6. Vaikka minulla olisi kuinka niukasti rahaa käytössä, satsaan aina ruokaan. Vaikka tilillä olisi viisi euroa ennen seuraavaa tilipäivää, löydän aina jostain sukanvarresta sen verran, että voin ostaa tarvikkeet kookoskanaan, Tom Yam -keittoon tai valkosipulisiin rapeisiin kanapalleroihin.

7. Uskon, että kaikki maailman ongelmat ratkeaisivat sillä, että ihmiset oppisivat rakastamaan itseään. Kun rakastaa itseään, silloin vasta pystyy rakastamaan aidosti myös muita eikä näin ollen ole tarvetta mennä räjäyttämään naapurimaata. (Huom. itserakkaus on eri asia kuin itsensä rakastaminen.)


Nyt minun on laitettava palkinto kiertämään.

Sinkkuelämää: En tiedä onko blogi enää toiminnassa, koska viimeinen postaus on tehty 2009. Mutta siellä tällä hetkellä olevat tekstit ovat hyviä ja kiintoisia naisten tarinoita sen oikean etsiskelystä.

The Skinny Bitch: Pirteää, suoraa ja totuudenmukaista tarinaa nuoresta naisesta, joka laihdutti ja on päättänyt pysyäkin siinä. Peukut pystyyn hyvälle missiolle, kansakunnan ylipainon kitkemiselle.

Chocochili: Elina kirjoittelee itse kehittelemiään kasvisruokareseptejä. En ole vielä kasvissyöjä, mutta haluan nostaa herkullisille ideoille ja loistavalle toteutukselle peukut.

perjantai 17. syyskuuta 2010

80s Video Dating Montage

80-luvun deittivideo :) Olisi mahtavaa tietää, mitä näille miehille nykyään kuuluu. Kävikö flaksi?